lauantai 6. tammikuuta 2018

Orionin kevät

Hyvää uutta vuotta! Mielenkiintoinen elokuvavuosi tulossa, aloitetaan elokuvateatteri Orionin kevätohjelmistolla:


Tällä kaudella on helppo nimetä eniten odottamani sarja: tammikuussa esitetään kuusi elokuvaa ohjaaja Dorothy Arznerilta. Arzner oli merkittävin Hollywoodin studiokaudella työskennellyt naisohjaaja. Hänella oli suhteita useisiin naisnäyttelijöihin ja hän eli myös pitkässä suhteessa koreografi Marion Morganin kanssa. Sarjan esittelytekstissä kerrotaan lisää Arznerin urasta, ja esimerkiksi Senses of Cineman sivuilla on kattava artikkeli.

Ja huom: sarja päättyy jo 28.1., joten kannattaa merkata näytökset saman tien kalenteriin!

Queer-elokuvaa on todella niukasti tällä kaudella. Onneksi sentään Kanadasta nähdään Patricia Rozeman lesboklassikko Kun yö saapuu (When Night Is Falling, 1995). Hyvin ysäriä romanssia tarjolla, tsekkaa vaikka trailerista. Ainoa näytös on ma 9.4.


Lisäksi kauhuun keskittyvässä Jatko-osahelvetti-sarjassa esitetään 14.4. Painajainen Elm Streetillä 2 – Freddyn kosto (1985), joka on saanut mainetta homo-subtekstinsä ansiosta. Aiheesta voi lukea esimerkiksi tästä Deciderin artikkelista. Pääosassa nähtävä Mark Patton tuli ulos kaapista elokuvan ilmestymisen jälkeen.


Lisää naisohjaajia


Arznerin lisäksi tammikuussa on esillä toinenkin varhainen naisohjaaja, neuvostoavantgarden edustaja Esfir Shub, jolta nähdään neljä elokuvaa 1920–30-luvuilta. Maaliskuussa kolmen elokuvan miniretron saa Lynne Ramsay, osana Skotlanti-sarjaa.

Edelleen aktiiviselta Agnès Vardalta nähdään maaliskuussa Ranskan uuden aallon klassikko Cléo viidestä seitsemään (1961). Elokuvan historia -sarjassa on ilahduttavasti ollut viime kausilla aina myös naisohjaajien elokuvia. Keväällä nähdään em. Rozeman elokuvan lisäksi Moufida Tlatlin Palatsin hiljaisuus (1994), Jane Campionin Piano (1994) ja Lone Scherfigin Italiaa aloittelijoille (2000).

Muut tärpit


Yhdysvaltalaislähtöinen Black History Month on vakiinnuttanut paikkansa myös Orioniin. Viime vuonna nähtiin restauroitu afroamerikkalaisen elokuvan merkkiteos Daughters of the Dust (1991). Tänä vuonna näytöksiä on enemmän ja teemana jazz-musiikki. Ystävänpäivään 14.2. on sijoitettu kaksi konserttitelokuvaa Suomesta: Ella Fitzgerald Helsingissä (1965) ja Sarah Vaughan Helsingissä (1978).

Suurelta italialaiselta Pier Paolo Pasolinilta esitetään "anti-ideologinen" Jeesus-kuvaus Matteuksen evankeliumi (1964) tammikuun lopulla ja pääsiäisenä, ja Saksasta Rainer Werner Fassbinderiltä Pelko jäytää sielua (1973) helmikuussa.

torstai 21. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 parhaat

Alla on listattuna TOP 10 elokuvista, jotka näin tänä vuonna ensimmäistä kertaa elokuvateatterissa. Sijat 4.–10. ovat näkemisjärjestyksessä.

1. Robin Campillo, BPM (Beats per Minute)


2. Luca Guadagnino, Call Me by Your Name
[ensi-ilta Suomessa 29.1.2018]



3. Sebastián Lelio, Una mujer fantástica
[ensi-ilta Suomessa 9.2.2018]


4.–10.

Francis Lee, God's Own Country
[teattereissa nyt]

Barry Jenkins, Moonlight

Chantal Akerman, Je, tu, il, elle

Julia Ducournau, Raw 

Anna Rose Holmer, The Fits

Claire Denis, Un beau soleil intérieur (Aurinko sisälläni)
[teattereissa nyt]

Sami van Ingen, Polte

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Berlinalen satoa nähtävillä: God's Own Country, Close-Knit, Veljeni William

Heti alkuun täytyy korjata harmillinen unohdus: epähuomiossa ei tullut mainostettua hieman yli viikko sitten järjestettyä Femististä foorumia eli FemFiä. Kerran vuodessa kokoontuva tapahtuma on monenlaista ilmaista toimintaa, paneelikeskustelua, elokuvanäytöksiä ja työpajoja tarjoava syksyn valopilkku. Suosittelen seuraamaan FemFiä Facebookissa ja osallistumaan ensi vuonna taas meininkeihin.

Sitten varsinaiseen asiaan:

Teatterilevityksessä God's Own Country


Keväällä Berlinalen elokuvajuhlilla nähty brittielokuva God's Own Country on tulossa tulevana perjantaina Suomessa teatterilevitykseen. Yorkshiren maaseudulle sijoittuvaa draamaa esitettiin syyskuussa täysille saleille Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla (kirjoittamani katalogiteksti). Elokuva kertoo perheensä maatilalla työskentelevästä äreästä Johnnysta, joka löytää yllättäen lämmön sydämestään, kun romanialainen Gheorghe saapuu tilalle töihin.

Annan tälle elokuvalle vilpittömimmän suositukseni; suunnitelmissa on mennä katsomaan se itsekin uudestaan. Kauniin rakkaustarinan lisäksi juuri työntekoa on kuvattu viehättävän arkisella arvostuksella. Melankolisesta tunnelatauksesta ja siniharmaista maisemista huolimatta elokuva ei ole ankea tai ahdistava, vaan toiveikas ja kohottava.


(Muuten, Facebookista löytyy nykyään Helsingin pienet elokuvateatterit -niminen sivu, joka listaa muiden kuin Finnkinon näytösaikoja perjantaisin.)

Orionin Kuukauden elokuvana Close-Knit


Orionissa nähdään marraskuussa viidesti toinen Berlinalen ja R&A:n suosikki, Naoko Ogigamin draama Close-Knit. Elokuva kertoo Tomo-tytöstä, joka päätyy Makio-enonsa luokse asumaan, kun yksinhuoltajaäiti lähtee omille teilleen. Uusperheen täydentää enon transsukupuolinen tyttöystävä Rinko. Hyväntuulisessa elokuvassa kolmikko opettelee elämään yhdessä.


Kyseessä saattaa hyvinkin olla ensimmäinen japanilainen mainstream-elokuva, joka käsittelee trans-aiheita. Olin Berlinalessa queer-elokuville jaettavan Teddy-palkinnon juryssa, ja annoimme kakkospalkinnon tälle elokuvalle. Keskustelua herätti miesnäyttelijän valinta Rinkoksi –  Japanissa ilmeisen suosittu Toma Ikuta suoriutuu kyllä hyvin herkän äidillisestä roolistaan. Kyseessä on lopulta melko perinteistä perhekuvaa tarjoileva, selkeästi suurelle yleisölle suunnattu, mutta sellaisena varsin sympaattinen elokuva.

Netflixissä Veljeni William


Kesästä asti on ollut suunnitteilla blogaus televisiosuosituksista, mutta en ole vielä sitä ehtinyt viedä loppuun asti. Mainittakoon tässä yhteydessä Yance Fordin ohjaama Veljeni William (Strong Island), ihan vaan sillä aasinsillalla, että se oli myös helmikuisen Berlinalen ohjelmistoa – ja olisi saattanut olla R&A:ssakin, jos Netflix ei olisi napannut elokuvaa ensin.

Erittäin tyylikkäästi kuvatussa, Sundancessa palkitussa dokumenttielokuvassa Ford kertoo tarinan murhatusta veljestään, jonka tappajaa ei koskaan tuomittu. Elokuva kuvaa hienosyisesti keskiluokkaisen Fordin perheen historiaa aina vanhempien kohtaamisesta alkaen, ja rakentaa sitä kautta kuvaa mustien amerikkalaisten elämästä rasistisessa maassa, jossa oikeuslaitokseen ei voi luottaa. Tyylillisesti mieleen tulee dokumentaristilegenda Errol Morrisin työt. Queer-tematiikkaa elokuvaan tulee ohjaaja Fordin omasta taustasta.


tiistai 17. lokakuuta 2017

Syksyn menoja: Cinemaissí, Vinokino, Tuntematon, jne.

Erinäisten kiireiden takia blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle, joten laitetaanpa nyt kerralla isompi satsi vinkkejä.

Festivaaleja: Cinemaissí


Tällä viikolla Helsingissä järjestetään Latinalaisen Amerikan elokuviin keskittyvä Cinemaissí-festivaali. Bongasin ohjelmistosta kaksi pitkää elokuvaa ja yhden lyhärin, joissa keskeisissä rooleissa on homomiehiä. Kuubalainen Santa & Andrés kertoo vallankumouksellisen maalaistytön ja vastavallankumouksellisen homokirjailijan kohtaamisesta vuonna 1983. Elokuvaa on esitetty mm. Toronton ja San Sebastianin festivaaleilla

Amat Escalanten ohjaamassa body horror -jännärissä La région salvaje (The Untamed) naisella on yhteys jonkinlaiseen seksuaalista nautintoa tuottavaan hirviöön. Guardianin Peter Bradshaw antoi neljä tähteä Venetsiassa ensi-iltansa saaneelle elokuvalle.

About Love -lyhytelokuvakoosteessa esitetään Ruptures (ou André et Gabriel), joka "kertoo Gabrielin ja tämän entisen poikaystävän Andrén yllättävästä kohtaamisesta Pariisissa 10 vuoden jälkeen."

Festivaaleja: Vinokino


Vinokinoa vietetään tällä viikolla Turussa, ja Helsinkiin festivaali rantautuu 9.–12.11. Kysyin festivaalin järjestäjiltä eräästä asiasta, joka minua on häirinnyt viime vuosina: esitystekniikasta. Ymmärrän, että tämä ei ole kaikkia kiinnostava asia, mutta alustukseksi kerrottakoon, että olen tänäkin vuonna nähnyt 90 prosenttia pitkistä elokuvista elokuvateatterissa, eli olen kiinnostunut sisällön lisäksi myös elokuvateatterikokemuksesta.

Vinokinosta minulle siis kerrottiin, että heillä elokuvia ei esitetä nykyisellä elokuvateatteriformaatilla DCP:llä (digital cinema package). DCP-formaatti korvasi salien digitalisoitumisen myötä 35 mm:n filmikopiot ja on siis elokuvateatteristandardi. En saanut vastausta siihen, mitä formaattia Vinokinossa käytetään, mutta esimerkiksi viime Pridekinon kokemuksen myötä arvelisin, että kyseessä on dvd-esitystä vastaava laatu. Andorrassa kuvan kaikilla reunoilla oli harmaat palkit, mikä itselleni on melkein itse kuvanlaatua häiritsevämpi asia.

Hieman vaikea on ymmärtää, miksi elokuvia ei haluttaisi esittää paremmalta laadulta. Isoin osa kustannuksista on kuitenkin esityskorvauksia ja itse kopioiden liikuttelu on halvempaa kuin aiemmin: DCP voidaan toimittaa kovalevyllä tai nykyään siirtää elokuvateattereihin myös verkon kautta (siinä missä filmikopiot painoivat helposti noin 20 kg ja maksoivat maltaita liikutella maasta toiseen).

Sitten itse elokuviin. Ykkössuositukseni festivaaleille on Anna Muylaertin ohjaama brasilialaiselokuva Don't Call Me Son (2016), jonka näin viime vuonna Berlinalessa. Olisipa tällaisia teinielokuvia enemmän! Sukupuolinormeja rikkova, homo/hetero-binääristä piittaamaton päähenkilö Pierre joutuu tuskailemaan aikuistumisen kanssa erityisessä tilanteessa, kun hänelle selviää, että hänen äitinsä onkin kidnapannut hänet ja siskonsa heidän ollessaan pieniä. Saippuasarjamaisen tilanteen sijaan energinen elokuva keskittyy Pierren identiteettikysymyksiin.

Helsingissä aiemmin esitettyjä elokuvia ovat Paris 05:59 (R&A 2016) ja The Duke of Burgundy (R&A 2015, WHS Teatteri Union 2016), joita molempia suosittelen myös. Lauantaina 11.11. festivaali bilettää jälleen yhdessä Peijakas!-klubin kanssa.

Uusi kotimainen: Tuntematon


Aiemmin tässä kuussa ensiesityksensä sai Wille Hyvösen ohjaama ja Hyvösen ja Johannes Ekholmin käsikirjoittama "postgenre"-elokuva Tuntematon, joka "kyseenalaistaa hegemonista maskuliinisuutta ja kansallisidentiteettiä suomalainen elokuvamaailma näyttämönään." Muunsukupuoliseksi identifioituvasta Hyvösestä ja elokuvasta kirjoitti HS:n Nyt-liite.

Elokuva esitetään WHS Teatteri Unionissa keskiviikkona 8.11. ja Rivierassa torstaina 9.11. ja lauantaina 18.11. sekä Midnight Movie -näytöksenä lauantaina 4.11.


Tulossa marraskuussa


Perjantaina 3.11. teatteriensi-iltansa saa ihana brittielokuva God's Own Country, joka otettiin syyskuussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla innostuneesti vastaan. Kirjoitin elokuvasta festivaalin katalogiin.

Orionin koko syyskauden ohjelmistosta kirjoitin elokuussa. Tuloillaan on vielä mm. Velvet Goldmine -sing-along, Almodóvar-retron toinen osa, Viktor ja Viktoria -versioinnit sekä ilmaiset LUX-näytökset, joissa mukana on AIDS-aktivismidraama BPM (Beats per Minute), yksi vuoden parhaista elokuvista.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Rakkautta & Anarkiaa 14.–24.9.2017

Rakkautta & Anarkiaa täyttää 30 vuotta, mitä on juhlistettu mm. Liken kustantamalla, paksulla historiikilla. Siitä on luettavissa, kuinka merkittävä tapahtuma on ollut myös helsinkiläisen ja suomalaisen queer-kulttuurin saralla. Heti ensimmäisessä tapahtumassa esillä oli Derek Jarman.

Tänä vuonna LGBT-tägin alla on 13 pitkää elokuvaa. Alla on listattuna suositukseni näkemistäni sekä muutama elokuva, joiden tsekkaamista odotan kovasti.


Robin Campillo, BPM (Beats per Minute) (kuva yllä)
90-luvulle sijoittuva ranskalaiselokuva kuvaa pariisilaista ACT UP -liikettä, joka taisteli HIV-positiivisten oikeuksien puolesta. Ohjaaja oli itse liikkeessä mukana, ja elokuvassa kuvataankin aktivismia suurella sydämellä. Tärkeässä osassa ovat ryhmän keskustelu- ja suunnittelutilaisuudet, joissa ääneen pääsevät muutkin kuin valkoiset miehet. Elokuva ei myöskään pyyhi seksiä homohistoriasta, päinvastoin: se on harvinaisen kauniisti kudottu osaksi päähenkilöiden elämää. Tämä on yksi vuoden parhaista elokuvista.

Luca Guadagnino, Call Me by Your Name
Tässä toinen vuoden parhaat -listalle heittämällä mennyt elokuva. Kirjoitin festivaalin avajaiselokuvasta tabloidiin (s. 5). Erityisellä tavalla elokuva pitää katsojan koko ajan sekä turvassa että jännityksessä. Aivan uskomattoman koskettava kuvaus (ensi)rakkaudesta.

Naoko Ogigami, Close-Knit
Tämä harvinainen, arkinen kertomus transsukupuolisuudesta sai helmikuussa Berlinalen Teddy-gaalassa kakkospalkinnon. Se on tärkeä avaus konservatiivisessa Japanissa kuvatessaan transnaista lämpimänä, huolehtivana hahmona, joka elää perusarkea poikaystävänsä kanssa. Sisältää hyvin paljon söpöilyä.


Francis Lee, God's Own Country (kuva yllä)
Kirjoitin elokuvasta festivaalin katalogitekstin, linkki nimessä. Upea rakkaustarina ja brittirealismin helmi.

Bruce LaBruce, The Misandrists
Totean heti alkuun, että The Misandrists ei ole Brucen parhaita elokuvia. Mutta koska kyseessä on ainoa festareille valikoitunut kunnon lesboelokuva (missä ovat hyvät lesboelokuvat?!), nostan homoelokuvan legendalle hattua. Saksassa kuvattu pienen budjetin elokuva on täynnä berliiniläisiä queer-hipstereitä, sekstailua, kammottavaa näyttelemistä ja yleistä sekoilua. Ei varmasti jokaisen makuun, mutta Brucen faneille herkkua.

Anahita Ghazvinizadeh, They (kuva alla)
Pohdiskeleva, erittäin kauniisti kuvattu elokuva muunsukupuolisesta teinistä sekä tämän isosiskosta ja siskon iranilaisesta poikaystävästä.


Lyhytelokuvanäytös Pohjoismaiset huiput 1
Parhaan lyhärin Teddy-palkinnon voittanut Lia Hietalan sympaattinen Min homosyster nähdään tässä näytöksessä, jonka muutkin elokuvat kuulostavat lupaavilta.

Korkeita odotuksia


Eliza Hittman, Beach Rats
Newyorkilaisista teinipojista kertova elokuva palkittiin Sundancessa.

Daisy Asquith, Queerama
Arkistolaisena odotan innolla elokuvaa, joka kursii kokoon filmille tarttunutta queer-historiaa.

Suositukset muusta ohjelmistosta


François Ozon, L’Amant double
Ozon on viihdyttävimmillään vuoden queereimpia seksikohtauksia tarjoilevassa, evil twin -aihiota mainiosti kierrättävässä eroottisessa trillerissä.

Rungano Nyoni, I Am Not a Witch
Kirjoitin elokuvan katalogitekstin, linkki yllä. Äärimmäisen tyylikäs, lakoninen satiiri nykynoidista Sambiassa.


Olivier Assayas, Personal Shopper (kuva yllä)
Kirjoitin elokuvan katalogitekstin, linkki yllä. Kristen Stewart -faneille ja mysteerien ystäville ehdoton.

Julie Ducournau, Raw
"Raw on psykofyysinen feministinen lihamuki", toteaa esittelyteksti. Ja herkullinen onkin!

Odotan myös mm. näitä:
Claire Denis, Un Beau soleil intérieur
Agnès Varda, Kasvot, kylät
Anna Rose Holmer, The Fits
Rojda Sekersöz, Beyond Dreams
Hope Dickson Leach, The Levelling 

PS. R&A on myös bileitä! Sunnuntaina 17.9. Dubrovnikissa iltaa johtaa maanmainio Drag Me to HEL -kollektiivi.

tiistai 15. elokuuta 2017

Orionin syksyssä runsaasti queeria

Edellisestä päivityksestä onkin aikaa, oli kiireinen kesä ja sitten iski myös Rakkautta & Anarkiaa -kirjoitushommat päälle. Tämäkin listaus tulee nyt aika viime tingassa, sillä Orionin syyskausi pyörähti tänään käyntiin.

Ohjelmaa on paljon, joten valitan heti ensialkuun, etten kauhean syvällisesti näistä pysty kirjoittamaan. Mutta ehkä joku teistä ilahtuu listauksesta ja löytää sen avulla jotain katsottavaa, toivon.

30 vuotta Rakkautta & Anarkiaa

Orionissa juhlitaan Suomen suurimman elokuvafestivaalin pyöreitä sarjalla menneiden vuosien suosikkeja. Näistä queer-näkökulmasta tärkein on Gregg Arakin Mysterious Skin (2004), joka teki aikoinaan suuren vaikutuksen. Näytökset ovat tällä viikolla, menen itse ehdottomasti tsekkaamaan tämän uusiksi.

Myös Stephen Frearsin Sammyn ja Rosien naimapuuhat (1987) kiinnostaa. Elokuva on samaa aikakautta kuin Frearsin queer-klassikot Poikien pesula (1985), jossa myös oli Hanif Kureishi käsikirjoittajana, ja Prick Up Your Ears (1987).

Beat it!

Beat-kirjailijoihin keskittyvässä sarjassa luonnollisestikin on esillä queer-sensibiliteetti. Mukana on homoaiheisiin useasti keskittyneiden Rob Epsteinin ja Jeffrey Friedmanin dokufiktio Howl – Huuto (2010), jossa James Franco tulkitsee Allen Ginsbergia.

Ohjaaja Howard Brooknerin dokumenttielokuva Burroughs: The Movie (1983) voi kiinnostaa kirjallisuuden ystävien lisäksi My Uncle Howardin (2016) nähneitä – DocPointissa esitetty elokuva kävi läpi aidsiin kuolleen Brooknerin lyhyttä uraa ja erityisesti tuon Burroughs-dokkarin tekemistä.

Yksi lesboelokuva!

Jos jostain kumman syystä Todd Haynes Carol (2015) jäi pari vuotta sitten näkemättä elokuvateatterissa, asian voi nyt paikata elo-syyskuun vaihteessa. Näytös on osa Cate Blanchettille omistettua sarjaa. Täytyy harkita uusintakatselua, jos vaikka saisin jotain uusia sävyjä elokuvasta irti. Ensimmäisellä katselulla se jätti minut hieman kylmäksi, vaikka alkuperäisromaanista pidin paljonkin.

No ok, ehkä toinenkin

Lokakuussa Kuukauden elokuvana nähdään Sally Potterin (mm. Orlando, 1992) uusin, Berlinalessa helmikuussa esitetty kohkauskomedia The Party (2017). Ei iskenyt minun huumorintajuuni, mutta moni muu tykkäsi. Lasta odottavien lesbojen rooleissa nähdään Emily Mortimer ja (ihan aito lesbo!) Cherry Jones.

Kotimainen queer-elokuva ysäriltä

AVEKin 30-vuotisjuhlallisuuksissa on nähtävissä Ilppo Pohjolan (Daddy and the Muscle Academy, 1991) kokeellinen trans-aiheinen lyhäri P(l)ain Truth (1993), osana "Toisinkertojat"-näytöskokonaisuutta, johon on vapaa pääsy. Pääroolissa nähdään Leea Klemola (joka on siis esittänyt elokuvissa sekä transmiestä että transnaista – jälkimmäinen rooli oli vuoden 2013 elokuvassa Kerron sinulle kaiken.)

Hikinen iltapäivä Lidolla

Luchino Viscontin Kuolema Venetsiassa (1971) on komea klassikko vanhan miehen nuoruuden kaipuusta ja, no, kuolemasta. Vahva suositus. Tadzio!

Ristiinpukeutumista 1920-luvulta 2000-luvulle

Remakes-sarjassa on tällä kertaa kolme versiointia Viktor ja Viktoria -musikaalista: alkuperäinen saksalainen vuodelta 1933, pari vuotta myöhemmin ilmestynyt brittiversio sekä Julie Andrewsin tähdittämä menestyselokuva 1980-luvulta.

Blanchettin retrospektiivissä on mukana myös toinen Todd Haynesin ohjaustyö hieno Bob Dylan -elämäkerta I'm Not There (2007), jossa Blanchett esittää yhtä, ehkä eniten näköisintä Dylania.

1920-luvun suuriin tähtiin kuulunut Louise Brooks pukeutuu pojaksi mykkäklassikossa Beggars of Life (1928), joka esitetään lokakuussa.

Billy Wilder -sarjassa esitetään jälleen ikisuosikki Piukat paikat (Some Like It Hot, 1959).

Sing-along Bowien hengessä

Todd Haynes on esillä toisessakin sarjassa, joka kantaa nimeä Parhaat indie-soundtrackit. Velvet Goldmine (1998) on, kollegaani lainatakseni, "David Bowien Ziggy Stardust -hahmon innoittama fiktio, jossa brittitoimittaja lähtee selvittämään vuonna 1984, mitä tapahtui glam-rockin superstaralle Brian Sladelle." Norminäytös ilman yleisön laulelua on jo syyskuussa.

Almodóvar, osa 2

Viime vuoden syksyn kohokohtiini kuului Pedro Almodóvarin varhaisten elokuvien sarja. Loppuvuodesta nähtävä jatko-osa käynnistyy vuodesta 1995 ja jatkuu aina viimeisimpään Julietaan asti. Nämä elokuvat ovat tuoreemmassa muistissa, joten en ehkä ihan yhtä tarkkaan käy sarjaa läpi, mutta ainakin aikoinaan suuren vaikutuksen tehneet Huono kasvatus (2004) ja Iho jossa elän (2011) täytyy nähdä uusiksi.

LUX Film Days

LUX-elokuvapalkintoa myöntää Euroopan parlamentti ja se on siitä mukava, että parlamentti tarjoaa shortlistan kolmen elokuvan ilmaisnäytökset sekä tekstitykset. Näytökset ovat vasta marraskuussa, mutta ehdokkaat ovat jo nyt tiedossa, ja mukana on ranskalainen aids-aktivismidraama, Cannesissa kilpaillut BPM (Beats per Minute) (ohj. Robin Campillo).

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Elokuvia ensi viikolla Helsinki Pridessa

HeSetan koordinoimaa Helsinki Pridea vietetään perinteiseen tapaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Ohjelmaa tuottavat monet tahot, listaan alla elokuvanäytökset. Orionin arkistonäytöksiä lukuunottamatta näihin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Tiistai 27.6.


Klo 19:00 Euphoria Goes Pride: Kino Queer, Harjun nuorisotalo (Aleksis Kiven katu 1–3)

Klo 19:10 Tunnit (The Hours, 2002), Elokuvateatteri Orion (Eerikinkatu 15)

Keskiviikko 28.6.


Klo 18:00 Fucking Åmål (1998), Elokuvateatteri Orion (Eerikinkatu 15)

Torstai 29.6.


Klo 16:00 Vamos Kino: Tom of Finland, Kaapelitehtaan Turbiinisali (Tallberginkatu 1)
Elokuvan jälkeen keskustelu aiheesta vapaus olla oma itsensä.

Klo 18:00 Vinokinon Pridekino: Pushing Dead, Andorra (Eerikinkatu 11)

Klo 19:00 Euphoria Goes Pride: Kino Pride, Harjun nuorisotalo (Aleksis Kiven katu 1–3)

Perjantai 30.6.


Klo 18:00 Dokkari Kohtaus: Jack in the Land of Transpinays, Kohtaus ry (Inarintie 35)
Elokuvan jälkeen keskustelu tekijöiden kanssa.

Sunnuntai 2.7.


Klo 20:00 Shortbus (2006), Elokuvateatteri Orion (Eerikinkatu 15)
Huom! ensimmäinen näytös to 22.6. klo 18

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Katsaus tulevaan kotimaiseen elokuvaan

Tällä viikolla somessa kaveri jakoi Oktober-tuotantoyhtiön Baby Jane -elokuvan casting-kutsua ja myöhemmin Tämän kylän homopojan blogista luin tuoreesta Pihalla-indieleffasta. Joten ajattelin itsekin kirjoittaa hieman tulevasta kotimaisesta tarjonnasta.

Baby Jane


Baby Jane perustuu siis Sofi Oksasen vuonna 2005 ilmestyseen romaaniin. Ohjaajana on dokumenteistaan Säilöttyjä unelmia ja Kuun metsän Kaisa tunnettu Katja Gauriloff, jolle kyseessä on ensimmäinen pitkä fiktio-ohjaus. Elokuvan tiedotteessa Gauriloff kertoi tienneensä heti kirjan luettuaan haluavansa tehdä siitä elokuvan. Hanke sai huhtikuussa Elokuvasäätiöltä tuotantotuen ja ensi-iltaa suunnitellaan loppuvuoteen 2018.

Casting-ilmoitusta jakanut apulaisohjaaja Katri Aksola kirjoitti saatesanoissaan: "Jotta Helsingin LGBT-skene näyttäisi aidolta, paikalle pitää saada karismaattisia hahmoja ja tietenkin ihan tavallisen näköisiäkin ihmisiä." Näyttelijävalinnoista en löytänyt vielä tietoa. Jäämme jännittämään, millaisen skenekuvan tekijäryhmä saa aikaan!

Pihalla


Pihalla-elokuva, jota ulkomailla levitetään nimellä Screwed, sen sijaan on jo valmis ja saamassa ensi-iltansa San Franciscon Frameline-festivaalilla. Se on hyvä saavutus, sillä kyseessä on pitkäikäisin ja arvostetuin queer-elokuvafestivaali. (Suomesta mukana on myös Tom of Finland.)

Trailerin perusteella kyseessä on kesäinen nuorisoelokuva, melko tavanomaiselta vaikuttava kasvutarina. Ohjaaja kertoo elokuvan nettisivuilla ammentaneensa käsikirjoittajaparinsa kanssa omista kokemuksistaan, mikä kuulostaa lupaavalta. Moni suomalainen homorepresentaatio on tuntunut kovin ulkokohtaiselta. Tuotantoyhtiön Youtube-kanavalla voi fiilistellä myös lyhyiden klippien kautta elokuvan tunnelmaa.

Kyseessä on indie-tuotanto eli varmasti aika pienillä resursseilla ovat liikenteessä, mikä tarkoittaa että levityskin lienee pienimuotoista. Suomen näytöksistä en löytänyt vielä tietoa. Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleillahan on viime vuosina nähty valikoima indie-tuotantoja, tai viimeistään Vinokinon luulisi kiinnostuvan tästä.

Tämä hetki kaislikossa / A Moment in the Reeds


Maaliskuussa julkaistiin teaseri Tämä hetki kaislikossa -nimisestä indie-elokuvasta. Kesäinen järvimaisema ainakin yhdistää Pihalla-elokuvaan. Tuolloin tekijät mainostivat olevansa "Finland's first-ever independent LGBT film", mutta Pihalla taisi nyt viedä pidemmän korren, sillä tietojeni mukaan Tämä hetki on vielä jälkituotantovaiheessa.

Elokuvan nettisivuilla kerrotaan juonesta: ulkomailla opiskellut Leevi palaa Suomeen ja kohtaa syyrialaisen Tareqin, seurauksena romanssi. Turvapaikanhakijan tarinan tuominen elokuvaan lisää ajankohtaisuutta. Toivotaan, että tämänkin näytöksistä voi mahdollisimman pian tiedottaa lisää.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset


Isomman rahan elokuvista (eli Elokuvasäätiön tukemista) pitkään aikaan kiinnostavin on Hannaleena Haurun esikoispitkä Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset, joka on tulossa teattereihin 28.7. Teaseri on katsottavissa täällä. Elokuvan ympärille on rakennettu myös kunnianhimoinen markkinointikampanja – tai ehkä pikemminkin jonkinlainen extended universe? – johon kuuluu mm. hahmojen Instagram-profiileja ja monia sometuohtumaan asti huijannut Scandinavian Geisha School -parodiasivusto.

Teaserin lisäksi olen nähnyt elokuvasta kolme kohtausta ennakkobileissä. Hauru kertoi halunneensa elokuvassa yhdistää actionia ja romanttista komediaa, mutta uudistamalla samalla lajityyppien pölyttyneitä asenteita. Ytimessä on päähenkilöiden Sadun ja Heidin ystävyys – eikä tyttöjen ja naisten välisestä ystävyydestä todellakaan ole liikaa elokuvia! En osaa sanoa vielä, onko elokuvassa kovastikaan queeria, mutta ainakin hyvää feminististä menoa uskallan odottaa. Tykkään kovasti elokuvan somematskun rouheasta estetiikasta.

Miami


Heti seuraavalla viikolla 4.8. Tuuheiden jälkeen teattereihin on tulossa toinen kovasti odottamani elokuva, Zaida Bergrothin (Hyvä poika, Skavabölen pojat) kolmas pitkä elokuva Miami. Ihastelin jo alkuvuodesta teaserin fiilistä, traileri lisäsi odotuksia. Jos ei naisten välisestä ystävyydestä ole usein valkokankaalla kerrottu, niin eipä sisaruussuhteistakaan. Rikoselokuva lajityyppinä on myös hyvin äijämaineessa ja kaipaa tuulettamista.

Ilahdun aina, kun elokuvissa käytetään uusia naamoja. Arvelen, että Miamissa toimii toimii hyvin Suomen ehkä suurimman (nais)tähden Krista Kososen roolitus karismaattiseksi tanssijaksi ja tuntemattomamman Sonja Kuittisen valinta "tavis"-siskon roolin.

***

Tällä viikolla muuten julkaistiin Cuporen tutkimus naistekijöistä ja elokuvarahoituksesta Suomessa, se on tuosta linkistä ladattavissa ilmaiseksi. Luvut ovat selvät: tasa-arvo ei toteudu elokuvarahoituksessa. Konkreettisia tekoja odotetaan nyt paitsi rahoittajilta ja tilaajilta myös tuotantoyhtiöiltä.

Myös me katsojat voimme osaltamme olla tukemassa monaisempaa elokuvakulttuuria jalkautumalla elokuvateattereihin, silloin kun sinne harvoin saadaan nais- ja queer-tarinoita. Ja mielellään vielä ensi-iltaviikonloppuna, sillä hyvä tulos avausviikonloppuna voi auttaa elokuvan leviämistä ja pysymistä saleissa pidempään.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Off topic: sekalaisia suosituksia kesään tai muuten vaan

Tämä postaus on hieman OT eli aiheen vierestä siinä mielessä, että ao. vinkit eivät ole elokuvaa. Teki mieli vaan suositella jotain juttuja, joista itselle on ollut iloa viime aikoina.

Instagram-tili: h_e_r_s_t_o_r_y

 
Lesbohistoria on todella piilossa edelleen. Sen huomaa, kun törmää esimerkiksi h_e_r_s_t_o_r_y:n Instagram-sivun kaltaisiin resursseihin: eihän tällaisia kuvia näe missään. Suomalaista kontekstia voi löytää esimerkiksi Facebookin Lost Queer Lez-Biz Finland -ryhmästä, joka tosin ei ole ollut ihan superaktiivinen viime aikoina.

Kuvaitaide: Taidekoti Kirpilän queer-opastukset

 
Tänään sunnuntaina oli Pohjoisella Hesperiankadulla sijaitsevassa Taidekoti Kirpilässä queer-opastus. 25 vuotta sitten avautunut Kirpilä esittelee miehen kanssa eläneen lääkäri Juhani Kirpilän (1931–1988) mittavaa taidekokoelmaa. Opastus oli ilahduttavan suosittu ja mielestäni oikein kiva ja avartava. Esillä oli ymmärrettävän korostetusti Magnus Enckell (esim. Veljesvala). Queer-opastukset jatkuvat syksyllä: su 3.9., su 1.10., su 5.11. ja su 3.12., aina klo 14.30 alkaen.


Tulin muuten opastukseen Taidehallista, mikä kävi oikein hyvin yhteen: Kirpilässä on esillä runsaasti muotokuvia ja Taidehallin näyttelyssä on tällä hetkellä teemana omakuva, mukana mm. Iiu Susiraja, Aurora Reinhard ja Viggo Wallensköld.

Esitystaide: Alok Vaid-Menon

 
Turku Pride tuo kesäkuussa Helsinkiin ja Turkuun esitystaiteilija, kirjailija Alok Vaid-Menonin. Sukupuolibinääriä rikkova Vaid-Menon on käsitellyt työssään trans-, queer- ja feministisiä aiheita. Tapahtuman luvataan sisältävän ainakin runoutta, dragia, stand-upia ja muutakin. 7+ euron hintaisia lippuja saa mitä ilmeisimmin ainoastaan ovelta.

Facebook-sivu: Kertomuksen vaarat

 
Tutkijaystäväni kautta olen päätynyt seuraamaan Kertomuksen vaarat -nimisen tutkimusprojektin Facebook-sivua. "Kuka uskaltaa siis väittää, että kirjallisuus ei ehkä teekään meistä parempia ihmisiä ja että tarinallistumisella on pimeät puolensa?" Projektin tutkijoiden mainioista analyyseistä hyvänä esimerkkinä toimikoon vaikka tämä postaus Arman Alizadin gonzo-journalistisesta tyylistä ja tunnereaktioista.

Blogi: AntroBlogi

 
Lisää tutkimuksen jalkauttamista! Antropologien ylläpitämä AntroBlogi on tarjonnut mielenkiintoista lukemistoa enemmän tai vähemmän ajankohtaisista aiheista, tutkimuslähtöisesti. Erityisen tärkeä itselleni oli viime kesänä tämä Antu Soraisen kaksiosainen artikkeli Orlandon perintö ja Orlando ei ole sattuma. Julkinen sureminen järkyttävien uutisten kohdatessa on ollut itselleni aina vieraannuttavaa. Olin lisäksi tapahtumien aikaan itse matkalla Pohjois-Amerikassa, ja käsittelin asiaa lähinnä lukemalla reaktioita somesta.

Lisäksi viime vuosina olen kokenut vieraantumista Pride-kulkueessa marssimisesta, ilman että olen ehkä käsitellyt siihen liittyviä tunteita kunnolla. Soraisen kirjoitukset auttoivat hahmottamaan omia reaktioitani sekä Orlandon tapahtumiin että Prideen. Kirjoitukset ovat edelleen ajankohtaisia, näin Pride-kauden alla, ja erityisesti nyt kun Suomessakin poliisin rasismi on tullut (ei yllättäen) uutisotsikoihin.

"Etäännytys on lähes ainoa keino olla murtumatta, sillä queer-surulle ei anneta samaa tilaa ja vakavuutta kuin heterosurulle."

tiistai 23. toukokuuta 2017

Touko-kesäkuun menovinkit: The Handmaiden, 1930-luvun klassikoita, Wonderlust

Tässä hieman suosituksia loppukevääseen/alkukesään:

Elokuvateattereissa: The Handmaiden


Korealaisohjaaja Chan-wook Park filmatisoi brittiläisen Sarah Watersin lesbojännärin Fingersmith äärimmäisen tyylikkääksi epookkielokuvaksi. Elokuva sai ensi-iltansa viime vuonna Cannesin kilpasarjassa ja esitettiin syksyllä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla, teatterilevitykseen se tuli viime viikolla. (traileri


 Muun muassa The Guardianin kriitikko Mark Kermode kuuluu faneihin: "Slyly undermining stereotypes of fall guys and femmes fatales (this is more Bound than Basic Instinct), Park’s film takes great delight in wrong-footing its audience, peeling away layers of mesmerising misdirection with delicious cinematic sleight of hand."

Kesän teatterilevitys näyttää muuten tällä hetkellä melko ankealta: luvassa on perinteisiä kesäelokuvia eli rymistelyä (mm. Wonder Woman), komediaa (mm. Rough Night) ja aurinkossa kylpevää eurodraamaa (mm. Oliivipuu). Kiinnostavimmat nimikkeet lienevät loppukesästä ensi-iltansa saavat kotimaiset, Hannaleena Haurun esikoispitkä Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (ensi-ilta 28.7.) ja Zaida Bergrothin sisarusdraama Miami (ensi-ilta 4.8.).


Orionissa: Runoilijan veri, Mädchen in Uniform


Orionissa voi sivistää itseään 1930-luvun queerilla sensibiliteetillä. Runoilija, taiteilija Jean Cocteau  kehitteli surrealistisen Runoilijan veren (Le sang d'un poète, 1930; kuva alla) selviydyttyään opiumiaddiktiosta. Senses of Cinema kirjoittaa: "The Blood of a Poet is suggestively biographical, reflecting upon either events that took place in Cocteau’s life, his own private mythology on the world of the imagination, or the people who influenced him in the most profound and intimate way." Näytökset 1.6. ja 4.6.


Leontine Saganin Mädchen in Uniform (1931) taasen kuuluu lesboelokuvan kaanoniin. Autostraddlen hilpeässä alustuksessa elokuvaan todetaan: "You didn’t think old school cinema was this adorbs, but it is." Näytökset 8.6. ja 11.6.

Seksifestivaali Wonderlust Suvilahdessa

 Jo neljättä kertaa järjestettävä, "monimuotoista ja tiedostavaa seksiä juhliva festivaali" Wonderlust on muuttanut tänä vuonna hinnoittelupolitiikkaansa ja iso osa tapahtumista on varattu festivaalipassiin sijoittaville. Perinteiseen pornonäytökseen pääsee kuitenkin yksittäislipulla, hintaan 15 euroa. Näytöksen on kuratoinut aiempien vuosien tapaan festivaalin päävieras, joka tänä vuonna on Stoya. Teemana on Spanking, Fingers, Slick ja näytös järjestetään pe 2.6. klo 21 alkaen.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Orionin kesä: Shortbus, Mädchen in Uniform, jne.

Elokuvateatteri Orionissa kevät vaihtuu kesäkauteen tiistaina 2.5. Queer-ohjelmistoa on Pride-sarjassa, jonka suunnittelussa olin mukana. Jos noista elokuvista nostaisin yhden esiin, se olisi John Cameron Mitchellin mainio Shortbus (2006), näytökset to 22.6. ja su 2.7.


Simuloimatonta seksiä sisältävä elokuva kertoo ihmissuhteista sekä yhteyden löytämisestä itseen ja toisiin. Se kuvaa mielestäni hienosti 2000-luvun alun melakolista ilmapiiriä. Elokuva muotoutui yhdessä näyttelijöiden kanssa, joista kenelläkään ei ollut aiempaa kokemusta eksplisiittisistä seksikohtauksista. Tässä The New York Timesin jutussa kerrotaan elokuvan valmistumisesta.

Mitchell tunnetaan ehkä parhaiten musikaalistaan Hedwig and the Angry Inch, jonka filmatisointi ilmestyi 2001. Viime vuosina Mitchell on mm. näytellyt sivuroolissa Girls-sarjassa sekä viimeistellyt elokuvaansa How to Talk to Girls at Parties, joka saa ensi-iltansa kilpailun ulkopuolella Cannesin elokuvajuhlilla nyt toukokuussa.

Pride-sarja alkaa jo toukokuussa Can't Stop the Music (1980) -sing-along-näytöksellä. Itse en ole sitä vielä nähnyt. Ilmeisen kökösti toteutettu elokuva on jonkinlaisessa camp-maineessa ja sitä on esitetty esimerkiksi Lontoon Flare-festivaalilla. Tämä Slash Filmin artikkeli kertoo elokuvan taustoista ja erityisesti avoimesti homoseksuaalin tuottaja Allan Carrin näkemyksistä.


Kesäkuussa sarjaan on kytketty Alvar Aalto ja Filmistudio Projektio -sarjan kaksi 30-lukulaista queer-elokuvaa: saksalainen Mädchen in Uniform (kuva yllä) on lesboelokuvan klassikko ja Runoilijan veren on ohjannut monilahjakkuus, 1900-luvun suuriin taiteilijoihin kuulunut Jean Cocteau.

Kesän muusta ohjelmistosta mainittakoon Selma Vilhusen keppihevoselokuva Hobbyhorse Revolution (2017), jota olen aiemminkin suositellut. Erikoisnäytös on ke 31.5.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Espoo Ciné jo toukokuussa

Lähes kolmikymppinen Espoo Ciné yllätti viime vuonna ilmoituksella, että festivaali siirtyy kulttuuririennoiltaan kiireiseltä loppukesältä toukokuulle. Näytökset starttaavat vapun jälkeen perjantaina 5.5. Jo viime vuoden festareille odotellulla länsimetrolla ei vieläkään ajella Tapiolaan, mutta ilmaisbussi kuskaa helsinkiläiset kylille.

Monille queer-leffan ystäville Ciné tuli tutuksi Pink Zone -sarjan myötä, joka sitten vaihtui Pink-tägiksi, kun ohjelmiston lajittelu festivaalilla hieman muuttui. Tänä vuonna queer-teemat ovat merkittyjä HLBTIQ-tunnisteella ja niitä on seitsemän.


Kolmesta jo näkemästäni elokuvasta katsottavin on irlantilaisdraama A Date for Mad Mary (kuva yllä), arkinen kertomus vankilasta vapautuvasta nuoresta naisesta, joka yrittää löytää uudelleen yhteyden entiseen parhaaseen kaveriinsa ja samalla ihastuu yllättäen toiseen naiseen.

Saksalaisdraama Paths oli Berlinalessa saksalaisen elokuvan sarjassa. Sekin on hyvin arkinen, liiallisuuksiin asti. Hahmot eivät ole kovin karismaattisia ja elokuva olisi kipeästi kaivannut jonkinlaisen draamallisen käänteen.

Espanjalaissekoilu Skins jakoi vahvasti mielipiteitä Berlinalessa. Osa tykästyi kovastikin pastellinsävyiseen, hyvin överiin visuaalisuuteen. Hätkähdyttävyyttä etsiville se voi toimia. Minulle elokuvan maailmankuva ja näkökulma, jolla eri tavoin "epämuodostuneita" ihmisiä elokuvassa esiteltiin, tuntui vastenmieliseltä.

Muista elokuvista kiinnostavimmalta vaikuttaa islantilainen esikoisohjaus Heartstone, jota on esitetty mm. Venetsian ja Toronton festivaaleilla. Kasvutarina kuvaa kahta teinipoikaa, joista toinen joutuu kokemaan homofobiaakin pikkukylillä kasvaessa. The Hollywood Reporterin ja Varietyn arvioissa kehutaan mm. tunnelmallisuutta, ja todetaan, että homopojan tarina jää lopulta hieman toisen hahmon varjoon.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kevään teatterielokuvat

Vaihteeksi taas pieni katsaus kaupalliseen teatterilevitykseen. Oscar-voiton siivittämänä Moonlightilla on vielä Helsingissä hyvin näytöksiä, mikä on varsin mainiota. Sen sijaan pienemmällä volyymilla pyörii ihana kotimainen dokkari Hobbyhorse Revolution – Keppihevosten vallankumous (kuva alla), joka kannattaa siis käydä katsomassa pian. Mahtavaa, voimauttavaa teinityttöjen omaehtoista meininkiä, valaa uskoa tulevaisuuteen.


Viime perjantaina ensi-iltaan tuli Frantz, jonka näin Season Film Festivalilla. Se ei ollut niin queer kuin ajattelin, mutta ohjaaja Ozonin ansiosta luin kuitenkin jonkinlaista queeria sensibiliteettiä elokuvaan. Vanhan ajan melodraama, ajoittain hieman turhan alleviivaava, mutta hyvät näyttelijät tuovat emootiota tarinaan menneisyyden ja tulevaisuuden välisestä kitkasta.

Seasonissa näin myös tulevana perjantaina ensi-iltansa saavan Three Generationsin, jota myös ennakoin blogissani. Kyseessä on siis tarina yksinhuoltajaäidistä, jonka teini-ikäinen lapsi on transpoika. Elokuva on ennen kaikkea menetetty mahdollisuus: ei ole mitään syytä, miksi Elle Fanning piti roolittaa tähän. Paitsi että on järjetöntä, että pojan roolissa on nainen, siihen ei olisi tarvittu edes nimekästä näyttelijää. Elokuvassa on jo kaksi sen kohderyhmään (keski-ikäiset naiset) vetoavaa tähteä – Susan Sarandon ja Naomi Watts. Nuoren Rayn rooliin olisi ihan hyvin voinut ottaa transsukupuolisen näyttelijän, mikä olisi ankkuroinut elokuvan edes jotenkin todellisiin elämäntarinoihin. Tällaisenaan elokuva on ulkokohtainen ja usein ihan vaan outo.

Olin myös syvästi järkyttynyt Fanningin aivan kammottavista hiustyyleistä: horror moppi ja mikä tämä on I can't even.

Kiinnostavampi vaihtoehto tulevan perjantain ensi-illoista lienee uusi elokuva Xavier Dolanilta, Quebecin lahjalta maailmalle. Vain maailmanloppu on 28-vuotiaan kuudes pitkä elokuva ja pääosissa nähdään suurimpia ranskalaistähtiä: Vincent Cassel, Marion Cotillard, Léa Seydoux ja Gaspard Ulliel. Viimeisintä Mommya lukuun ottamatta Dolan on ollut hyvin queer. Hänen bravuurinsa ovat vaikeiden ihmissuhteiden kuvaaminen, ja trailerin perusteella luvassa onkin hyvää tunnetykittelyä.

Dolanista seuraava maininnan arvoinen tapaus onkin sitten vasta toukokuulla. Hieno arthouse-levittäjä Cinemanse julkisti somessa, että se tuo Park Chan-wookin The Handmaidenin teattereihin 19.5. R&A:ssa nähty lesbinen periodijännäri perustuu Sarah Watersin romaaniin Fingersmith (suom. Silmänkääntäjä). Waters kuuluu lempikirjailijoihini ja tämä korealaisversio on oikein tyylikäs versiointi kiehtovasta tarinasta.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Season-elokuvafestivaali 30.3.–2.4.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin pienempi kevät-editio Season Film Festival järjestetään Kinopalatsissa 30.3.–2.4. Avajaisnäytöksen Frantz vieraaksi tulee eurooppalaisen queer-elokuvan keskeisiin nimiin kuuluva ohjaaja François Ozon (mm. Swimming Pool, Aika lähteä). Frantz on ranskalaisohjaajalle poikkeuksellisesti osin saksankielinen ja epookkia, toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan sijoittuva tarina miehestä, joka tulee tapaamaan sodanaikaisen (erityisen) ystävänsä leskeä.

Raoul Peckin erinomaisessa dokumenttielokuvassa I Am Not Your Negro tutustutaan kirjailija James Baldwinin (1924–1987) ajatteluun koskien rasismia ja mustien oikeuksia Yhdysvalloissa. Keskeisinä henkilöinä elokuvassa ovat Martin Luther King Jr, Medgar Evers ja Malcolm X, mutta elokuva linkittyy myös nykypäivän aktivismiin. Baldwin oli avoimesti homoseksuaali (mitä ei sinänsä käsitellä elokuvassa), hänen tuotantoonsa kuuluu mm. vuonna 1956 julkaistu miesten välisiä suhteita kuvannut Giovanni's Room.

Gaby Dellalin elokuvassa Three Generations (joka tunnetaan myös nimellä About Ray) teemana on sukupolvien väliset suhteet. Susan Sarandon on naiskumppanin kanssa elävä isoäiti ja Naomi Watts yksinhuoltaja Elle Fanningin esittämälle transpojalle Raylle (kyllä, valitettavasti taas tällainen roolitusvalinta...). Juonen moottorina ovat vanhempien ja isoäidin hämmennys Rayn sukupuolesta sekä Rayn kaipaamat lääketieteelliset hoidot ja esteet niiden saamiseksi.


Elokuva sai ensi-iltansa Toronton festivaalilla 2015, mutta Yhdysvaltojen teatteriensi-ilta on vasta nyt toukokuussa. Tällainen "hyllyttäminen" ei yleensä ole hyvä merkki, ja lueskeltuani joitain arvioita elokuvasta syy taukoon vaikuttaa ymmärrettävältä.

Three Generations ei ole saanut täystyrmäystä, mutta näyttää siltä, että se on osa suurelle yleisölle laimennettujen queer-tarinoiden jatkumoa. Indiewire kutsui elokuvaa "opettavaiseksi dramedyksi" translasten vanhemmille. Bust harmitteli, että näennäinen päähenkilö Ray jää cissukupuolisten hahmojen varjoon, ja jutussa kuvaillaan myös ohjaaja Dellalin hyvin ongelmallisia kommentteja Raysta.

Muista elokuvista odotan kovasti Selma Vilhusen (Tyttö nimeltä Varpu) uutta dokumenttielokuvaa Keppihevosten vallankumous (Hobbyhorse Revolution, kuva alla), joka voitti Tampereen elokuvajuhlilla peräti kaksi palkintoa. Naisohjaajista esillä ovat myös mm. Andrea Arnold (American Honey), Amma Asante (A United Kingdom), Rayhana (I Still Hide to Smoke) sekä Kelly Fremon Craig (The Edge of Seventeen).

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tärpit Tampereen filkkareille & Turun SEF:ille

Tampere Film Festival eli filkkarit järjestetään 8.–12.3. Ohjelmassa on muun muassa alkuperäiskansojen elokuvia. Kotimaisessa kilpailussa ensi-iltansa saa kovasti odottamani Selma Vilhusen pitkä dokumentti Keppihevosten vallankumous (Hobbyhorse Revolution).

Kansainvälisestä kilpailusta bongasin yhden näytöksen, joka näyttää koostetun jonkinlainen queer-/sukupuoli-/kehollisuusnäkökulma mielessä. Filkkarit listaa kaikki kilpailunäytökset samalle sivulle, jota joutuu tässä tapauksessa skrollaamaan alas asti. Näytöksessä Kansainvälinen kilpailu 10 on mukana mm. elokuvat poikana kasvatetusta afganistanilaistytöstä, pimpistä, masturboinnista raskaana ollessa ja äidin neuvoista homopojalle.

Turussa Suomalaisen elokuvan festivaali järjestetään 6.–9. huhtikuuta. Ohjelmistoon kuuluu mm. se alkuperäinen Tom of Finland -elokuva, eli Ilppo Pohjolan Daddy and the Muscle Academy (1991), jossa haastateltavana on itse Touko Laaksonen. Mukana on myös Auli Mantilan upea Neitoperho (1997) – kaikkien aikojen suosikkini kotimaisista elokuvista.