sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Helsinki Pride 22.–28.6.

Kahlasin läpi Helsinki Priden ohjelmiston ja poimin sieltä elokuvatarjonnan, joka onkin kiitettävän runsas. Alla on lisäksi listattu muutama muu tärppi kyseiseltä viikolta.

Lisäksi heti alkuun täytyy mainostaa Pinkkimustan blokin Queersaatio-viikkoa, joka on Priden kanssa päällekkäin. Tarkkaa ohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta "työpajoja, elokuvia, bailausta" kuulostaa jo aika hyvältä!

ELOKUVAT


Tiistai 23.6.
Klo 17 Andorra ja Dubrovnik: Homona Venäjällä
Elokuvanäytös ja keskustelutilaisuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanteesta naapurimaassamme, järjestäjänä Amnestyn Suomen osasto.

Keskiviikko 24.6.

Klo 16:30 Eurooppasali: Sateenkaari sukupolvelta toiselle
Sukupolvia koskevan keskustelun yhteydessä esitetään Reel in the Closet -dokumentti. Elokuvan traileri.

Klo 18 Andorra: Beyond Gay
Kanadan suurlähetystön järjestämä näytös pride-juhlinnan merkitystä kansainvälisesti käsittelevästä dokumentista. Elokuvan traileri.

Klo 20 Orion: Hääjuhla
Ang Leen draama vuodelta 1993, Helsinki Priden ja KAVIn esityssarjaa.

Torstai 25.6.
Klo 15 alkaen Kiasma: Minä ja Mapplethorpe
Kiasman Robert Mapplethorpe -retrospektiivin liittyvä päivä, klo 19 esitetään dokumentti Black White + Gray: A Portrait of Sam Wagstaff and Robert Mapplethorpe. Elokuvan traileri.

Klo 20 Orion: Transamerica
Duncan Tuckerin ohjaama draama vuodelta 2005, Helsinki Priden ja KAVIn esityssarjaa.

Perjantai 26.6.
Klo 16 Lasipalatsi: Nuorten Priden leffailta
Leffailtaa edeltää tutustumista näyttelyihin yms, elokuvana Let My People Go!

Klo 18 Andorra: Vinokinon Pridekino
Ohjelmaa ei ole vielä julkaistu.

klo 19:30 Orion: A World of Difference/Se on vaan koko maailma
Uuden kotimaisen, transsukupuolisuutta käsittelevän lyhytdokumentin ensi-ilta, paikalla tekijöitä.

Sunnuntai 28.6.
Klo 18 Orion: Cabaret
Bob Fossen musikaaliklassikko vuodelta 1972, Helsinki Priden ja KAVIn esityssarjaa.

Lisäksi


QUEER-FEMINISTINEN TOIMINTA
Ma klo 11–23 Queer-feministinen toimintapäivä Oranssilla

TANSSI
Ti klo 18 Voguing & waacking -työpajat Tanssikoulu DCA:lla

RUNOUS
Ti klo 19 Runoextaasi Unskalla

KUVATAIDE
Ke klo 17 Sinebrychoff goes queer 

TEATTERI
To klo 19 ja pe klo 19 Muutama sana Ullasta Valtimonteatterissa

BILEET
Pe klo 20 Fag You! Kutosella (feat. Peijakas-dj:t!)

CHEERLEADING
Su 15 Radical Cheerleading m/s Illusialla

VALOKUVA
Koko viikon Kallion kirjastossa: Celebrating Resistance
Koko viikon Halkoliiterillä: Anna-Stina Treumund

YHTEISÖLLISYYS, NÄKYVYYS
Tvättlina

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Televisiossa: dokumentti Mai Zetterlingistä

Tuttava vinkkasi, että SVT Playssä on katsottavana tuntinen dokumentti ruotsalaisohjaaja Mai Zetterlingistä (1925–1994). K Special: Regissören – en film om Mai Zetterling on katsottavissa myös Suomesta käsin aina 18.11. saakka (ohjelmaan saa ruotsinkielisen tekstityksen). Ilmeisesti ohjelma on ollut hiljattain Yle Femmalla myös, mutta valitettavasti ei ole nähtävissä Areenalla.

Zetterling aloitti uransa näyttelijänä ja siirtyi ohjaamaan 1960-luvun alussa. Pitkän elokuvan debyytti oli huikean hieno Älskande par (1964), joka esitettiin viime kesänä Orionissa. Siinä kuvataan eritaustaisten naisten elämää, suhteita ja yritystä vapautua sovinnaisen yhteiskunnan kahleista tavalla, joka tuntuu tuoreelta ja tarkkakatseiselta vielä näin 50 vuotta myöhemminkin.

Googlaamalla löytyi Zetterlingistä The New York Timesin muistokirjoitus vuodelta 1994 ja SFI:n sivuilta biografia (ruotsiksi). 

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

John Watersin Cry-Baby pe 29.5. Orionissa

Yksi lapsuuteni suosikkielokuvista, Cry-Baby (1990), esitetään perjantaina 29.5. Orionissa dress along -näytöksenä. Elokuva kuuluu John Watersin tuotannossa Hairspray-menestyksen jälkeiseen kauteen. Vaikka se on ehkä yleisöystävällisempi kuin monet hänen aiemmista elokuvistaan, siinä on vahvasti yhä mukana hänen mahtava, seksimyönteinen, normeja rikkova tyylinsä.

Ennen kaikkea elokuva on jäänyt mieleen herkullisen näyttelijäkaartin ansiosta. Keskeisenä sydänkäpynä on tietysti Johnny Depp, mutta erityisesti ihailen jengin ihania drape-naisia Kim McGuire (Hatchet Face), Ricki Lake (Pepper) ja Traci Lords (Wanda). Tämä alkutekstijakso esittelee hilpeällä tavalla roolihahmot ja johdattelee elokuvan maailmaan. (Siitä muuten tulee mieleen jollain tapaa myös maailman parhaan tv-sarjan intro.)

torstai 21. toukokuuta 2015

Anne Fletcherin Hot Pursuit ensi-illassa 22.5.

Aikaisemmin kirjoitin blogissa, kuinka toukokuu on ollut naisten ohjaamien komedioiden kuukausi teattereissa: Säälistäjät, The Voices, Pitch Perfect 2 ja nyt huomenna saadaan vielä ensi-iltaan Anne Fletcherin Hot Pursuit, Reese Witherspoonin ja Sofia Vergaran tähdittämä takaa-ajokomedia.

Kollega töissä vinkkasi Witherspoonin haastattelusta, jossa mm. kerrotaan hieman taustaa elokuvalle:
"Helmed by 27 Dresses director Anne Fletcher, [Hot Pursuit] was developed independently by Witherspoon and her producing partner Bruna Papandrea, one of the flagships for their new production company, Pacific Standard, devoted to making movies for, about, and starring women."

Trailerin voi katsoa täältä.


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Televisiossa: Honkasalon ja Lehdon Da Capo to 21.5.

Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaama Da Capo vuodelta 1986 esitetään huomenna torstaina 21.5. Yle Teeman Kino Suomi -sarjassa. Elokuva on katsottavissa seitsemän päivää Areenassa. Muusikko Heimo Haiton elämään löyhästi perustuva elokuva on tekijöiden mukaan kuvaus "ihmisen hyväksikäytöstä, menetetystä lapsuudesta joka estää kasvamasta aikuiseksi", kertoo Elonet.

Elokuva oli Honkasalon toinen pitkä fiktio-ohjaus ja viimeinen yhteistyö Pekka Lehdon kanssa. Se esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla ja oli aikansa kalleimpia kotimaisia elokuvia. Näin elokuvan jokunen vuosi sitten ja siitä jäi erityisesti mieleen omintakeinen tunnelma sekä Los Angelesiin sijoittuva jakso.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Televisiossa: Bessie HBO Nordicilla

Ohjaaja-käsikirjoittaja Dee Rees herätti huomiota ensimmäisellä pitkällä fiktiollaan Pariah neljä vuotta sitten. Elokuva esitettiin Sundancessa ja se voitti Independent Spirit Awardseissa John Cassavetes -tulokaspalkinnon. Reesin uusin työ on Bessie, HBO:n tuottama elämäkerta laulaja Bessie Smithistä, nimiosassa Queen Latifah. Smith oli 1920-luvulla Yhdysvalloissa suosittu blues-laulaja, jolla oli suhteita sekä miesten että naisten kanssa. Elokuva on katsottavissa Suomessa HBO Nordic -palvelussa.

Tämän kirjoittajan muisti pettää sen suhteen, onko Pariahia nähty Suomessa edes festivaaleilla. Elokuva kertoo brooklynilaisesta lesboteinitytöstä, jolla on hankauksia perheensä kanssa. Elokuva on vuokrattavissa ainakin iTunesista.

Reesin haastattelu Indiewiressa: "Bessie" Director Dee Rees on Always Choosing the Hard Things

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Lisa Langsethin Hotell Andorrassa 21.5.

Ruotsalaisohjaaja Lisa Langsethin Hotell (2013) esitetään ensi viikon torstaina 21.5. klo 18 ilmaisnäytöksessä elokuvateatteri Andorrassa. Pääosassa on lahjakas, kansainvälistä uraa luova Alicia Vikander, jonka työtä voi ihailla elokuvateattereissa tällä hetkellä myös Ex Machina -tieteiselokuvassa.

Vikander ja Langseth tekivät yhteistyötä myös ohjaajan esikoisessa Till det som är vackert, jota on esitetty myös kansainvälisellä nimellä Pure. Molemmat erinomaiset elokuvat on Suomessa nähty aiemmin festivaaleilla. Hotellista kirjoitin R&A:n katalogiin viime syksynä, teksti löytyy yhä täältä.

Tapahtuma on osa Mental Health Art Weekiä, jota järjestää Suomen Mielenterveysseura.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Valokuvia: Iiu Susiraja Kluuvin galleriassa 24.5. asti

"Iiu Susirajan omakuvat antavat turpiin ja moneen suuntaan. Päin pläsiä saa taiteen vakavamielisyys, brändätty ihmiskuva, naisen ammattistatus poseeraajana ja koko menestyksen ihana maailma", kirjoittaa Ulla Karttunen kuvataiteilija Iiu Susirajan sivuilla.

Susirajan valokuvista on ollut internet-hitiksikin ja nyt niitä voi käydä tutkimassa Kluuvin galleriassa (Unionink. 28 B, sisäpiha 4 krs). Tunteiden niksi-pirkka -niminen näyttely on avoinna 24.5. saakka, kts. näyttelyn Facebook-tapahtuma.


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Pitch Perfect 2 teattereissa 15.5. alkaen

Kolme vuotta sitten ilmestyneen amerikkalaiskomedian Pitch Perfect jatko-osa, näppärästi nimetty Pitch Perfect 2, tulee meillä ensi-iltaan perjantaina 15.5. Ensimmäinen elokuva ilmestyi suositun naiskeskeisen komedian Bridesmaids ja a cappella -keskeisen tv-sarjan Glee vanavedessä, ja osoittautui toimivaksi Hollywood-tuotteeksi, jonka ytimessä ovat naisten välinen ystävyys ja viihdyttävät laulunumerot.

Jatko-osan on ohjannut näyttelijänä paremmin tunnettu Elizabeth Banks (The Hunger Games, 30 Rock), jolle tämä on esikoisohjaus pitkän elokuvan puolella. Banksillä on myös pieni rooli elokuvassa, jossa hän on ensimmäisen osan tapaan myös tuottajana. Käsikirjoittaja Kay Cannonin aiempia töitä ovat mm. 30 Rock- ja New Girl -sarjat.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Hyvästi Afrikka Kinopalatsissa ma 18.5. ja ti 19.5.

Iiris Härmän kehuttu ja monia festivaaleja kiertänyt dokumentti Hyvästi Afrikka esitetään vielä ainakin kaksi kertaa Kinopalatsissa, ma 18.5. klo 19:20 ja ti 19.5. klo 19:20. Elokuva käsittelee kehitysyhteistyötä ja kahden naisen ystävyyttä Ugandassa.

Alkukuvana esitetään Hamy Ramezanin ja Rungano Nyonin tanskalais-suomalaisessa lyhytelokuvaprojektissa syntynyt Listen, joka niin ikään on niittänyt mainetta ja kunniaa ympäri maailmaa. Trillerimäisessä elokuvassa maahanmuuttajanainen tulee poikansa kanssa poliisiasemalle, ja saa huomata, että ymmärryksen tiellä on erinäisiä esteitä.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Midnight Cowboy, Salò ja Querelle toukokuussa Orionissa

Orionissa nähdään toukokuun lopussa minisarja, joka liittyy Kiasman Robert Mapplethorpe -näyttelyyn. Kolme elokuvaa kolmelta vuosikymmeneltä kuuluivat valokuvaajan suosikkeihin ja heijastelevat hyvin hänen omia töitään.

John Schlesingerin Midnight Cowboyssa (1969) ollaan Mapplethorpen kaupungissa New Yorkissa ja sen kaduilla, joita vaeltavat prostituutioon päätyvä teksasilainen Joe Buck (Jon Voight) ja tämän pikkurikollinen ystävä Ratso Rizzo (erinomainen Dustin Hoffman). Esitykset to 14.5. ja la 16.5.

Pier Paolo Pasolinin Salò eli Sodoman 120 päivää (1975) kuvaa fasismia armottomasti ja aiheutti aikanaan paljon kohua. Suomessakin se kiellettiin sillä: "Elokuva on epäsiveellinen, hyvien tapojen vastainen sekä on omiaan kauhua herättämällä vaikuttamaan mielenterveyttä vahingoittavasti."(Elonet, tarkastus- ja tekniset tiedot)

Aivan kuun lopussa esitetään Rainer Werner Fassbinderin fantastinen Querelle (1982). Jean Genet'n rikoksen ja himon yhdistävä tarina yhdistyy oopperamaiseen lavastukseen ja Tom of Finland -henkiseen hypermaskuliiniseen homoerotiikkaan.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kirjasuosituksia: The First Bad Man, Gone Girl, Americanah

Tänä keväänä luin putkeen kolme hienoa kirjaa, joista ainakin kahdessa on myös elokuvalinkki, joten tässäpä blogin ensimmäiset kirjallisuussuositukset:

The First Bad Man (2015) on elokuvaohjaajanakin tunnetun Miranda Julyn (Me and You and Everyone We Know, The Future) ensimmäinen romaani. Aikaisemmin häneltä on julkaistu niin ikään hieno novellikokoelma No One Belongs Here More Than You sekä haastatteluhin perustuva It Chooses You. The First Bad Manin päähenkilö on Cheryl, joka vastentahtoisesti ottaa hoteisiinsa väkivaltaisen Cleen. Parin välille syntyy suhde, jollaista en ole aiemmin nähnyt kuvattavan, kirjoissa, elokuvissa tai muuallakaan.

Gone Girl (2012) on Gillian Flynnin jännityskirja, jonka David Fincher filmatisoi viime vuonna. Elokuva oli minusta erinomainen, erityisesti onnistuneen roolituksen ansiosta, ja noudattelee hyvin pitkälle kirjan juonta. Kirjassa herkullisen "Amazing" Amyn ääni on vahvemmin läsnä. Flynn nerokkaasti lomittaa näkökulmia ja aikatasoja.

Americanah (2013) on Chimamanda Ngozi Adichien kehuttu, vuosia ja mantereita ylittävä romaani rodusta ja nuoren naisen kasvamisesta aikuiseksi erilaisten suhteiden siivittämänä. Päähenkilö Ifemelu kasvaa Nigeriassa ja muuttaa nuorena Yhdysvaltoihin, jossa alkaa blogata ei-amerikkalaisesta näkökulmasta mustien elämästä. Hahmot on erinomaisesti kirjoitettu ja tarina vetää hienosti. Tämän näkisi mielellään adaptoitavan vaikkapa minisarjaksi.

Kaikki kolme kirjaa ovat saatavilla pääkaupunkiseudun kirjastoista.

torstai 7. toukokuuta 2015

Marjane Satrapin The Voices ensi-illassa 8.5.

Marjane Satrapi tuli tunnetuksi vuosituhannen alussa omaelämäkerrallisilla Persepolis-sarjakuvilla. Niiden pohjalta hän ohjasi yhdessä Vincent Paronnaudin kanssa samannimisen animaatioelokuvan. Sen jälkeen syntyi näytelmäelokuva Chicken with Plums, niin ikään sarjakuvan pohjalta, mutta jo kolmannessa ohjaustyössään Gang of the Jotas Satrapi lähti uuteen suuntaan, kohti mustaa komediaa.

Perjantaina 8.5. Suomessa teatteriensi-illan saa Satrapin neljäs ohjaustyö ja ensimmäinen Yhdysvalloissa tehty elokuva, rikoskomedia The Voices. Ryan Reynoldsin, Gemma Artertonin ja Anna Kendrickin tähdittämässä tarinassa Jerry lopettaa mielialalääkkeiden ottamisen, minkä seurauksena hän mm. päätyy keskusteluyhteyteen lemmikkieläintensä sekä tappansa naisen irtopään kanssa. Katso traileri täältä.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Love Is Strange Orionissa touko-kesäkuussa

Elokuvateatteri Orionin touko-kesäkuun kuukauden elokuva on amerikkalainen, Ira Sachsin ohjaama Love Is Strange (2014), jossa pääparina nähdään John Lithgow ja Alfred Molina. Elokuvasta on kirjoitettu, että se ei ole homoelokuva ja että sen päähenkilöiden seksuaalisuudella ei ole väliä. Tällä halutaan tietysti sanoa, että se ei ole huono homoelokuva ja että heterotkin voivat samaistua tarinaan. Koska sehän on kovin tärkeää. Samalla annetaan ymmärtää, että homoseksuaalisuus yksinään olisi jotenkin huono, kapea, tylsä, liian poliittinen aihe. Hölynpölyä!

Tällainen homoaiheiden vähättely on sapettanut minua pitkään, sillä suurin osa näistä elokuvista, jotka halutaan vetää pois homoelokuvan kategoriasta, olisi tietenkin aivan erilaisia ja paljon, paljon tylsempiä, jos niissä olisi pääosissa heterohahmoja. Todettakoon siis, että Love Is Strange on homoelokuva, hyvä homoelokuva ja hyvä elokuva. Palkkatöissäni kirjailin tällaisen koosteen itseäni pätevämpien kriitikoiden arvioista.

Näytökset Orionissa siis 9.5.–11.6.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Propsit (taas) ruotsalaisille: Cinemateketin naiskuukausi

Pieni piipahdus naapuriin, Tukholman Cinemateketiin eli Ruotsin elokuvainstituutin elokuvateatteriin, jossa huhti-toukokuun ajan ohjelmistossa on ainoastaan naisohjaajien teoksia. Ohjelmistoon kuuluu varhaista mykkäelokuvaa, kauhua, lastenelokuvia, nykydraamaa, sotaelokuvia – lyhyesti sanottuna erittäin laajalla skaalalla teoksia 1920-luvulta nykypäivään. Miksi se tuntuukin niin ihmeelliseltä? Meille hoetaan niin usein, että naisten ohjaamia elokuvia tulee niin vähän, koska naisohjaajia on niin vähän. Alan epäillä, että asia ei ole niin yksinkertainen.

(Svenska filminstitutet toteuttaa muuten sukupuolten tasa-arvoa myös elokuvatuotantojen tukemisessa, täältä lisää aiheesta. Eikä se ole vielä vienyt Ruotsin elokuvateollisuutta perikadon partaalle.)

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Helsinki African Film Festival 12.–17.5. Arabiassa

Helsinki African Film Festival pitää majaa tänä keväänä Kino Sherylissä, Helsingin Arabiassa, ja on mukana myös lauantaina 16.5. järjestettävässä Arabian katufestivaalissa. Alla on viisi poimintaa erittäin kiinnostavasta ohjelmistosta, johon voi tutustua tarkemmin HAFF:n nettisivuilla.

Helatorstai 14.5.
klo 13 Nadine Salib, Mother of the Unborn
Dokumentti egyptiläisnaisesta, joka on 12 vuoden ajan yrittänyt saada lasta.

klo 15 Marguerite Abouyet & Clément Oubrerie, Aya de Yopougon
Ohjaajien sarjakuviin perustuva animaatio sijoittuu 1970-luvun Abidjaniin. Pääosassa on 19-vuotias, lääkäriksi haluava Aya.

klo 18:30 Tala Hadid, The Narrow Frame of Midnight
Marokkoon sijoittuva draama, joka on esitetty mm. Toronton, Rooman ja Lontoon elokuvafestivaaleilla. Esittelytekstistä: "Tala Hadid osoittaa ensimmäisessä täyspitkässä elokuvassaan tuoreelle elokuvantekijälle harvinaista taiteellista kontrollia ja ymmärrystä. Hän loihtii visuaalisesti häikäisevän tutkielman rakkaudesta, menetyksestä ja kaipuusta."

Perjantai 15.5. 
klo 17:15 Jim Chuchu, Stories of Our Lives
Kotimaassaan kielletty dokumentti Kenian hlbt-yhteisöstä.

klo 21:15 Jenna Cato Bass, Love the One You Love
Moneen lajityyppiin (draama, mysteeri, romanssi, komedia) osuva eteläafrikkalainen elokuva rakkaudesta ja identiteetistä.

Haifaa al-Mansourin Wadjda Pyöräpajalla la 9.5.

Pari vuotta sitten monia festivaaleja kiertänyttä Wadjdaa (2012) on mainostettu ensimmäiseksi saudiarabialaiseksi naisohjaajan elokuvaksi. Ennen kaikkea se on sykähdyttävä elokuva lapsuudesta, sinnikkyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Nimihenkilö Wadjda unelmoi omasta polkupyörästä, mutta tytöille tämä unelma on kiven takana Wadjdan kotimaassa. Katso traileri täältä.

Pyöräpaja on voittoa tavoittelematon tee-se-itse-paja Kalasatamassa. Elokuvailtaa 9.5. klo 17 edeltää komponenttikirppis. Lisätiedot Facebook-tapahtumasta.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Kesäkuisen Wonderlustin ohjelmisto julkaistu

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Wonderlust kuvaa itseään tiedostavaksi seksifestivaaliksi, conscious sex festival. Kolmipäiväinen tapahtuma on voittoa tavoittelematon ja sen järjestäjillä on taustaa mm. tanssi- ja esitystaiteen parissa. Ohjelmistoon kuuluu työpajoja, elokuvanäytöksiä ja bileet. Lisätietoa tapahtuman luonteesta saa nettisivujen FAQ-osiosta.

Viime vuonna elokuvanäytökset kuratoi sanfranciscolainen queer-pornotähti Jiz Lee ja silloinen esityspaikka Diana-scenen tuli aivan täyteen. Tänä vuonna näytöksissä elokuvateatteri Andorrassa vieraana on Dale Cooper, pornotaiteilija Baltimoresta.

Wonderlust järjestetään kesäkuun 4.–6. päivä ja liput tulevat myyntiin maanantaina 4.5.