Omintakeinen Jack Smith Artova-elokuvafestivaalilla syyskuussa

Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin alueen kulttuuritoimintaa vaaliva Artova järjestää ilmaisia elokuvatapahtumia, joiden tarjonta on ollut poikkeuksellisen kunnianhimoinen. Viime keväänä tarjolla oli esimerkiksi Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon Tulipää, vuosi sitten syksyllä Chantal Akermanin D'est, molemmat filmiltä.

Artovan elokuvafestivaali AFF järjestetään syyskuun 4.–6. päivä Kino Sherylissä (Hämeenkatu 135 C / Arabiankatu 8), niin ikään vapaalla pääsyllä. Nostan ohjelmistosta esiin Jack Smithin elokuvat, joita nähdään kahdessa näytöksessä: Jack Smithin lyhytelokuvia ja No President. Lisäksi mukana on elokuvia Smithiä innoittaneelta näyttelijä Maria Montezilta.

Jack Smith (1932–1989) tunnetaan performanssitaiteilijana ja amerikkalaisen underground-elokuvan edelläkävijänä. Hänen keskeisin työnsä on Hollywoodin b-elokuvien estetiikasta ammentava Flaming Creatures (1963), joka sai mainetta pornografisina pidettyjen kohtausten vuoksi. 80-luvun lopulla aidsiin menehtyneen Smithin elämäntyöstä ilmestyi vuonna 2006 kiehtova dokumentti Jack Smith and the Destruction of Atlantis.

Jack Smithin elokuvat olivat osa laajempaa ja hyvin huomiota herättänyttä amerikkalaisen kokeellisen elokuvan liikehdintää, josta voi lukea lisää esimerkiksi tästä Jonas Mekasin kirjoituksesta. Queer-estetiikkaa viljelivät tuona aikakautena myös mm. Kenneth Anger, Andy Warhol sekä Kucharin veljekset.

Kiinalaisen undergroundin queer-elokuvaa Kaapelitehtaalla

Tulevana viikonloppuna pe-la 28.–29.8. Helsingin juhlaviikoilla järjestetään 25 x 25 – Close Encounter -tapahtuma Kaapelitehtaalla. Nuorten kiinalaistaiteilijoiden katselmus kestää yli yön ja sen erikoisohjelmaan kuuluu mm. ShanghaiPRIDE Film Festival: LGBT Film Showcase, jonka on kuratoinut itsekin elokuvantekijänä työskentelevä Jenny Man Wu.

Tapasin Jennyn keväällä Saksassa Dortmundin naiselokuvafestivaalilla. Juhlaviikkojen sivuilla ei ole tarkkaa aikataulua, mutta Jennyn mukaan näytökset alkavat perjantaina klo 22 ja myös lauantaina iltapäivällä nähdään elokuvia. Lista elokuvista on ladattavissa pdf:nä.

Queer-tarina Kiinasta: Spring Fever Orionissa

Elokuvateatteri Orionin Juhlaviikko-teemassa esitetään tärkeän kiinalaisen nykyohjaajan Lou Yen elokuvia. Yhteiskuntansa tabuja rikkonut ohjaaja on joutunut myös useasti sensuurin kynsiin. Spring Fever vuodelta 2009 käsittelee homoseksuaalisuutta kolmiodraaman kautta. Elokuva palkittiin Cannesin elokuvajuhlien pääkilpailussa käsikirjoituksestaan.

Filmmaker-lehden haastattelussa Lou Ye kertoo elokuvan taustoista. Film Commentin Andrew Chan kirjoittaa kriittisessä arviossaan, että elokuvassa homoseksiä käytetään välineellisesti: "[Spring Fever] employs the messiness of down-low gay life as a stand-in for shiftless, apathetic young adulthood in urban China".

Näytökset ti 25.8. klo 17 ja la 29.8. klo 17.

Espoo Ciné: kaksi suositusta ja viisi kiinnostavaa

Perjantaina alkavan Espoo Cinén queer-tarjonnasta olen kirjoittanut jo täällä ja täällä. Alla vielä kaksi suositusta ja oma odotuslistani. Kannattaa myös tsekata festivaalin #naisnäkökulma-tunniste.

Suositukset

Małgorzata Szumowska, Body (Ciało)
Puolalaisen Szumowskan homopappielokuva In the Name of nähtiin Suomessa festivaaleilla ja kesällä ohjaaja vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla. Nyt myös Espooseen tulee hänen uusin elokuvansa Body, joka käsittelee ruumiillisuutta kolmen päähenkilön kautta. Teemoina ovat mm. kuolema, syömishäiriöt, lapsi-vanhempisuhteet, yliluonnolliset ilmiöt. Elokuva ei varsinaisesti ole komedia, mutta käsittelytavassa on huumoria. Vakavia aiheita ei silti lyödä leikiksi.

Lucie Borleteau, Fidelio, Alice's Journey (Fidelio, l'Odyssée d'Alice)
Kirjoitin tästä elokuvasta R&A:n katalogiin, laitan linkin Facebookiin, kun ohjelma julkaistaan netissä (nyt on vasta tabloidi jaossa). Pidin elokuvassa siitä, kuinka sujuvasti se yhdistää ihmissuhdetematiikkaa (ja kuumia seksikohtauksia!) rahtilaivan arkisen elämän kuvaukseen. Ariane Labed pääosassa heittäytyy rooliin antaumuksella.

Näitä elokuvia odotan

Andrew Haigh, 45 Years
Haighin ohjaama Weekend on yksi parhaita homosuhteita kuvanneita elokuvia. Haigh oli käsikirjoittamassa myös erinomaista Looking-sarjaa. Ohjaajan uusin, avajaiselokuvana nähtävä 45 Years keräsi kehuja Berlinalen ensi-illassaan. Elokuva tulee myöhemmin myös laajempaan levitykseen.

Ilinca Călugăreanu, Chuck Norris vs Communism 
Romaniasta on tullut vahvoja elokuvia, ja elokuvaa käsittelevät elokuvat ovat aina lähellä sydäntä. Ystäväni, cinéfiili Otto Suurosen suositus sai kiinnostumaan.

Jessica Hausner, Amour fou
Toinen menneisyyteen sijoittuva elokuva Amour fou sai ensi-iltansa Cannesissa ja on kiertänyt merkittäviä festivaaleja. Hausnerin edellinen, Lourdes (2009), jäi mieleen omintakeisesta tunnelmasta.

Síllas Tzumérkas, A Blast
Muutamakin tuttu on tätä suositellut (Katsoja, Espoo Cinén tiedottaja). Kreikka on ollut tapetilla, joten on erittäin kiinnostavaa nähdä, miten sikäläistä nykytodellisuutta elokuvissa kuvataan.

Emmanuelle Bercot, Standing Tall
Cannesin elokuvajuhlilla nostettiin tänä vuonna esiin sukupuolten tasa-arvo elokuva-alalla. Siksikin on kiinnostavaa nähdä, millainen naisohjaajan elokuva valittiin tuon festivaalin avajaisnäytökseen. Lisäksi esittelytekstissä mainostettu "väkevä realismi" kiinnostaa.

Espoo Ciné: #pink-elokuvat

Espoo Ciné kuuluu rakkaimpiin elokuvafestivaaleihin, sillä se on ensimmäinen festivaali, jossa olen käynyt. Vuosi oli 1998 ja elokuva Ferzan Özpetekin Hamam, joka mitä todennäköisimmin esitettiin festivaalin silloisessa Pink Zone -sarjassa.

Tämän vuoden ohjelmistossa on sarjojen sijaan käytössä tunnisteet eli hashtagit. Pink Zone, joka sittemmin lyhennettiin muotoon Pink, on siis nyt #pink. Elokuvia on kuusi, joista varsinaisia "homoelokuvia" vaikuttaisi olevan neljä. Vetävästä Eisenstein in Guanajuatosta kirjoitinkin jo täällä.

Erittäin kiinnostavalta vaikuttaa Eastern Boys (kuva yllä), jossa nuoret itäeurooppalaiset miehet haastavat keskiluokkaisen ranskalaismiehen elämän. Toronton ja Lontoon isoilla festivaaleilla esitetyn elokuvan trailerin voi katsoa täällä. Vakavaampaa puolta edustaa myös ranskalaisohjaaja Jonathan Taiebin Venäjälle sijoittuva draama Stand, joka on IMDb:n mukaan kiertänyt runsaasti queer-elokuvafestivaaleja.

Ainoa selkeästi naispäähenkilöistä kertova elokuva, bosnialaisen Jasmila Zbanicin Love Island onkin sitten hömelö, erittäin kepeä europudding-komedia. Roberto Castonin elokuvasta The Silly Ones and the Stupid Ones on vaikea ottaa selvää, ainakin moneen suuntaan menevän trailerin perusteella. Hänen edellinen elokuvansa Ander (2009), joka esitettiin aikoinaan Vinokinossa, oli hidastempoinen mutta viehättävä kuvaus baskimaajussin ja perulaisen työmiehen ihastuksesta.

Pitkän linjan dokumentaristi, DocPointissakin vieraillut Kim Longinotto on käsitellyt elokuvissaan paljon naisaiheita. Häneltä on festivaaleilla kaksi hyvin erityyppistä elokuvaa: #pink-tägätty Love Is All -kompilaatioelokuva (traileri) sekä prostituutioaiheinen, Sundancessa avannut Dreamcatcher (traileri). Molemmat ovat ehdottomasti omalla katselulistallani.

Unohda Emmerich, eli suosituksia queer-historiasta kertovista elokuvista

Viime viikolla julkaistiin Roland Emmerichin tulevan Stonewall-elokuvan traileri, jota pienimuotoisesti kommentoin Facebookissa. Harva varmaan yllättyi huomatessaan, että elokuvan – tai ainakin trailerin – pääosassa on valkoinen, cis-sukupuolinen homomies. Mutta pettymys se silti oli.

Kyse ei ole siitä, että oltaisiin pettyneitä banaaliin faktojen vääristelyyn. Queer-elokuvissa on jo pitkään kuvattu ja kuviteltu historiaa, luotu omia, fiktionaalisia arkistoja koska viralliset arkistot eivät tätä historiaa ole huolineet. Kyse on kunnioituksesta ja intersektionaalisuuden ymmärtämisestä: nämä taistelut eivät ole samoja kaikille.

Ajattelinkin tarjota muutamia suosituksia elokuvista, jotka käsittelevät queer-historiaa jännittävillä, haastavilla, monisyisillä tavoilla, etsien omaa totuuttaan historiasta.

Isaac Julien, Looking for Langston (1989)
Mustan brittiohjaaja Isaac Julienin kokeellinen, runollinen elokuva 1920-luvun Harlemin renesanssin keskeisestä hahmosta, kirjailija Langston Hughesista. Julien tuo historian osaksi nykypäivää kiehtovalla tavalla, ja kuvaa, kuinka valkoinen (homo)kulttuuri on eksotisoinut mustia ihmisiä ja mustien kulttuuria.

Cheryl Dunye, The Watermelon Woman (1996)
Metatasoilla liikkuvassa elokuvassa aloitteleva ohjaaja Cheryl, jota tulkitsee elokuvan ohjaaja Cheryl Dunye itse, alkaa tutkia The Watermelon Woman -nimisen mustan Hollywood-näyttelijän elämää ja uraa. Tekijät ovat luoneet pieteetillä arkiston naisesta, jota ei ollut mutta olisi voinut olla. Cheryl yhdistää 1920–30-luvuilla eläneen mustan lesbon tarinan nykypäivään, omaan tarinaansa.

Sally Potter, Orlando (1992)
Sukupuolten välillä liukuva Orlando kiitää läpi vuosisatojen Virginia Woolfin kirjan yltäkylläisessä filmatisoinnissa. Queer-ikoni Tilda Swinton loistaa.

Jennie Livingston, Paris Is Burning (1991)
New Yorkin vogue-tanssikisojen ympärille kietoutuvasta ballroom-kulttuurista kertova Paris Is Burning ei aikoinaan ollut menneisyyteen sijoittuva elokuva, mutta kuvaa nyt jo lähes neljännesvuosisadan takaista aikaa. Otin elokuvan mukaan listaan muistuttamaan, kuinka vähän muiden kuin valkoisten trans-ihmisten elämästä on tehty elokuvia. Elokuvan vastaanotto on ollut kompleksinen, kuten tämä Guardianin artikkeli tältä kesältä osoittaa. Joka tapauksessa kyseessä on arvokas dokumentti kulttuurista, joka näkyy yhä ympärillämme, mutta jonka alkuperää ei moni tunne.

Eisenstein in Guanajuato Espoo Cinéssä, Orionissa ja muillakin valkokankailla

Peter Greenawayn uusin elokuva Eisenstein in Guanajuato (2015) saa hyvin huomiota alkusyksystä. Berlinalessa helmikuussa ensi-illassa ollut elokuva on Espoo Cinén päätöselokuva 30.8. ja se nähdään pari päivää sen jälkeen 1.9. Orionissa. Tavalliseen levitykseen elokuva tulee 4.9. alkaen.

Päähenkilönä seikkailee legendaarinen neuvosto-ohjaaja Sergei Eisenstein (suomalainen Elmer Bäck),  joka tunnetaan mm. elokuvamontaasin kehittämisestä sekä elokuvistaan Panssarilaiva Potemkin (1925) ja Lokakuu (1927). Elokuva kertoo hänen työmatkastaan Meksikoon 1930-luvulla sekä suhteestaan Palomino Cañedoon (Luis Alberti), joka toimi hänen oppaanaan tuolla matkalla.

Vimmalla rooliinsa eläytyvä Bäck suoriutuu hienosti – ja on kuvien perusteella kuin ilmetty Eisenstein. Tuo ohjaajanero on elokuvassa eräänlainen neitseellinen, irstaileva klovni, ja hänen matkansa käännekohdaksi muodostuu seksuaalinen herääminen (33-vuotiaana) osaavan Cañedon käsissä. Antaumuksella kuvattu seksikohtaus lienee syynä elokuvan korkeaan 16 vuoden ikärajaan.

Elokuva on muutenkin visuaalisesti vimmainen ja täynnä jännittäviä kuvia, leikkauksia, kameranliikettä. Se tarjoaa pikakertauksen sotien välisestä, transatlanttisesta vasemmistointelligentsiasta. Lopulta se on myös herkän romanttinen, vaikkakin epäkonventionaalinen rakkaustarina.

Sekä Espoo Cinén että Orionin näytösten liput tulevat myyntiin huomenna ke 5.8. Peter Greenaway myös vierailee molemmissa näytöksissä ja pitää Orionissa lisäksi yleisölle avoimen luennon tiistaina 1.9. Elokuvan trailerin voi katsoa täällä.

***

Espoo Ciné julkaisi tänään muunkin ohjelmistonsa. Käyn läpi elokuvat tarkemmin ja palaan asiaan suosituksien kera. Sarjojen sijaan Ciné käyttää tänä vuonna tägejä, joista tämän blogin lukijoita kiinnostanevat #pink (queer-elokuvia) ja #naisnäkökulma.

Ava DuVernayn Selma vihdoin valkokankaalla

Espoon elokuvateatterihelmi, vuonna 1955 valmistunut kaunis Kino Tapiola viettää juhlia ensi viikolla. Sen kunniaksi teatterilla on ilmaisnäytöksiä, muun muassa odotettu ja toivottu Oscar-ehdokas, Ava DuVernayn Selma (2014). Vuoden 1965 Alabamaan sijoittuva elokuva kertoo tositarinan mustien kansalaisoikeusliikkeen taistelusta. Pääosassa Martin Luther King Jr:na nähdään David Oyelowo, jonka roolisuorituksen sivuuttaminen Oscareissa oli monien, myös tämän kirjoittajan, mielestä suuri vääryys.

Näin elokuvan keväällä Saksassa ja se on mielestäni erittäin onnistunut. Kun monet tositarinat rönsöilyvät moniin suuntiin, Selmassa ryhtiä tuo keskittyminen tiettyyn tapaukseen. Elokuvan näkökulma on mustien – esimerkiksi presidentti Johnsonin rooliin tapahtumissa suhtaudutaan kriittisesti. Myös kansalaisoikeusliikkeen sisäiset ristiriidat ovat kiinostavalla tavalla esillä. Oscar-palkittu kappale nostattaa tunteita hienosti. Traileri löytyy täältä.

Vetoavasta aiheestaan ja lukuisista palkinnoistaan ja ehdokkuuksistaan huolimatta elokuva ei saa Suomessa laajaa valkokangaslevitystä. Muita valkokangasesityksiä ei ole tällä hetkellä tiedossa, mutta Kino Tapiolan näytös antaa toivoa, että elokuva nähtäisiin täälläkin vielä uudestaan.

Kino Tapiolassa Selma esitetään perjantaina 14.8. klo 20:15. Ilmaislippujen jako alkaa samana päivänä teatterilla klo 17:30. Kannattaa olla ajoissa paikalla, sillä sali on melko pieni.