Unohda Emmerich, eli suosituksia queer-historiasta kertovista elokuvista

Viime viikolla julkaistiin Roland Emmerichin tulevan Stonewall-elokuvan traileri, jota pienimuotoisesti kommentoin Facebookissa. Harva varmaan yllättyi huomatessaan, että elokuvan – tai ainakin trailerin – pääosassa on valkoinen, cis-sukupuolinen homomies. Mutta pettymys se silti oli.

Kyse ei ole siitä, että oltaisiin pettyneitä banaaliin faktojen vääristelyyn. Queer-elokuvissa on jo pitkään kuvattu ja kuviteltu historiaa, luotu omia, fiktionaalisia arkistoja koska viralliset arkistot eivät tätä historiaa ole huolineet. Kyse on kunnioituksesta ja intersektionaalisuuden ymmärtämisestä: nämä taistelut eivät ole samoja kaikille.

Ajattelinkin tarjota muutamia suosituksia elokuvista, jotka käsittelevät queer-historiaa jännittävillä, haastavilla, monisyisillä tavoilla, etsien omaa totuuttaan historiasta.

Isaac Julien, Looking for Langston (1989)
Mustan brittiohjaaja Isaac Julienin kokeellinen, runollinen elokuva 1920-luvun Harlemin renesanssin keskeisestä hahmosta, kirjailija Langston Hughesista. Julien tuo historian osaksi nykypäivää kiehtovalla tavalla, ja kuvaa, kuinka valkoinen (homo)kulttuuri on eksotisoinut mustia ihmisiä ja mustien kulttuuria.

Cheryl Dunye, The Watermelon Woman (1996)
Metatasoilla liikkuvassa elokuvassa aloitteleva ohjaaja Cheryl, jota tulkitsee elokuvan ohjaaja Cheryl Dunye itse, alkaa tutkia The Watermelon Woman -nimisen mustan Hollywood-näyttelijän elämää ja uraa. Tekijät ovat luoneet pieteetillä arkiston naisesta, jota ei ollut mutta olisi voinut olla. Cheryl yhdistää 1920–30-luvuilla eläneen mustan lesbon tarinan nykypäivään, omaan tarinaansa.

Sally Potter, Orlando (1992)
Sukupuolten välillä liukuva Orlando kiitää läpi vuosisatojen Virginia Woolfin kirjan yltäkylläisessä filmatisoinnissa. Queer-ikoni Tilda Swinton loistaa.

Jennie Livingston, Paris Is Burning (1991)
New Yorkin vogue-tanssikisojen ympärille kietoutuvasta ballroom-kulttuurista kertova Paris Is Burning ei aikoinaan ollut menneisyyteen sijoittuva elokuva, mutta kuvaa nyt jo lähes neljännesvuosisadan takaista aikaa. Otin elokuvan mukaan listaan muistuttamaan, kuinka vähän muiden kuin valkoisten trans-ihmisten elämästä on tehty elokuvia. Elokuvan vastaanotto on ollut kompleksinen, kuten tämä Guardianin artikkeli tältä kesältä osoittaa. Joka tapauksessa kyseessä on arvokas dokumentti kulttuurista, joka näkyy yhä ympärillämme, mutta jonka alkuperää ei moni tunne.