tiistai 4. elokuuta 2015

Eisenstein in Guanajuato Espoo Cinéssä, Orionissa ja muillakin valkokankailla

Peter Greenawayn uusin elokuva Eisenstein in Guanajuato (2015) saa hyvin huomiota alkusyksystä. Berlinalessa helmikuussa ensi-illassa ollut elokuva on Espoo Cinén päätöselokuva 30.8. ja se nähdään pari päivää sen jälkeen 1.9. Orionissa. Tavalliseen levitykseen elokuva tulee 4.9. alkaen.


Päähenkilönä seikkailee legendaarinen neuvosto-ohjaaja Sergei Eisenstein (suomalainen Elmer Bäck),  joka tunnetaan mm. elokuvamontaasin kehittämisestä sekä elokuvistaan Panssarilaiva Potemkin (1925) ja Lokakuu (1927). Elokuva kertoo hänen työmatkastaan Meksikoon 1930-luvulla sekä suhteestaan Palomino Cañedoon (Luis Alberti), joka toimi hänen oppaanaan tuolla matkalla.

Vimmalla rooliinsa eläytyvä Bäck suoriutuu hienosti – ja on kuvien perusteella kuin ilmetty Eisenstein. Tuo ohjaajanero on elokuvassa eräänlainen neitseellinen, irstaileva klovni, ja hänen matkansa käännekohdaksi muodostuu seksuaalinen herääminen (33-vuotiaana) osaavan Cañedon käsissä. Antaumuksella kuvattu seksikohtaus lienee syynä elokuvan korkeaan 16 vuoden ikärajaan.


Elokuva on muutenkin visuaalisesti vimmainen ja täynnä jännittäviä kuvia, leikkauksia, kameranliikettä. Se tarjoaa pikakertauksen sotien välisestä, transatlanttisesta vasemmistointelligentsiasta. Lopulta se on myös herkän romanttinen, vaikkakin epäkonventionaalinen rakkaustarina.

Sekä Espoo Cinén että Orionin näytösten liput tulevat myyntiin huomenna ke 5.8. Peter Greenaway myös vierailee molemmissa näytöksissä ja pitää Orionissa lisäksi yleisölle avoimen luennon tiistaina 1.9. Elokuvan trailerin voi katsoa täällä.

***

Espoo Ciné julkaisi tänään muunkin ohjelmistonsa. Käyn läpi elokuvat tarkemmin ja palaan asiaan suosituksien kera. Sarjojen sijaan Ciné käyttää tänä vuonna tägejä, joista tämän blogin lukijoita kiinnostanevat #pink (queer-elokuvia) ja #naisnäkökulma.