lauantai 17. syyskuuta 2016

Lizzie Bordenin feministiklassikko Born in Flames to 29.9.

UrbanApa X Ateneum 2016 on nykytaiteen festivaali, jossa tällä kertaa teemana on "Community as a Choreographic Practice". Festivaalin taiteellisina johtajina toimivat koreografi Sonya Lindfors sekä tanssija Anniina Jääskeläinen, ja se järjestetään 27.9.–2.10.

Viime vuoden esitysten perusteella suosittelen tapahtumaa erittäin lämpimästi. Tänä vuonna ohjelmistoon kuuluu myös feministisen ja queer-elokuvan klassikko Lizzie Bordenin Born in Flames (1983), jonka näkemistä olen odottanut kovasti. Kyseessä on scifistinen elokuva Yhdysvalloista, jossa  Women's Army tekee feminististä vallankumousta.

Elokuvasta on tänä vuonna ilmestynyt uusi 35 mm:n kopio, jota on esitetty mm. Tukholman Cinemateketissä, mutta en ole vielä saanut festivaalin järjestäjiltä vastausta, miltä formaatilta elokuva nähdään Ateneumissa. Ilmaisnäytös on siis torstaina 29.9. klo 17.45.

Alla traileri ja tarkemmin elokuvasta voi lukea vaikka Anthology Film Archivesin sivuilta tai The New Yorkerista.