sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kohtaaminen Roomassa Orionissa 7.8. ja 14.8.

Heinäkuussa on hieman hiljaisempaa elokuvarintamalla ja itse ainakin odottelen jo innolla syksyn festivaaleja. R&A:han on tulossa erinomaisia queer-leffoja, mutta niistä lisää sitten elokuussa, kun ohjelmisto julkaistaan.

Orionissa väkeä on käynyt kuitenkin hyvin näin kesähelteilläkin. Elokuun 7. ja 14. päivä luvassa on mielenkiintoinen homoteemainen elokuva Ettore Scolan muistosarjassa. Elokuvassa Kohtaaminen Roomassa (1977) nähdään kaksi Italian suurinta tähteä, Marcello Mastroianni ja Sophia Loren. Elokuvan esittelytekstistä KAVIn sivuilta:

"Loren on Antonietta, kuuden lapsen tunnollinen ja ikääntynyt äiti, joka yrittää toteuttaa äitiyttä ja lapsirunsautta ylistävän fasistihallituksen velvoitteita. Mastroianni on Gabriele, radioselostaja, jota ollaan lähettämässä eristysvangiksi Sardiniaan antifasististen taipumustensa ja homoseksuaalisuutensa vuoksi. (...) Piristävää kyllä tässä elokuvassa homoseksuaali on kerrankin antifasisti, herkkä ja älykäs ihminen, eikä jälleen yksi perverssi, sadomasokistinen raakalainen."