Transsukupuolisesta Lili Elbestä ja tämän vaimosta Gerda Wegeneristä kertova elokuva on Kuninkaan puheen tapaan sisäsiisti epookkitarina poikkeuksellisista yksilöistä. Mietin elokuvaa katsoessa, kuinka näyttelijöiden tulkitsemat emootiot jäivät ikään kuin valkokankaan pintaan. Istuin viimeisessä rivissä aivan reunassa eivätkä tunteet kantaneet sinne asti, vaan jäivät ulkokohtaiseksi tulkitsemiseksi. Vikander, jonka uraa olen seurannut vuoden 2009 Till det som är vackert -elokuvasta alkaen, on näyttelijöistä lahjakkaampi ja pääsee lähemmäs jotain, mikä katsojalle vaikuttaa kokemukselta, ei esittämiseltä.
Elokuvaa on kritisoitu paitsi tylsyydestä, myös erityisesti cis-sukupuolisen miehen palkkaamisesta trans-naisen rooliin. Tämä /bent-blogin kommentti on yksi kriittisistä arvioista.
[Loppuosa jutusta sisältää spoilereita.]
Redmaynen Lili osoittautuu yllättävän epämiellyttäväksi hahmoksi, mikä mielestäni johtuu sekä Redmaynen suorituksesta että käsikirjoituksesta. Hahmo asettuu osaksi elokuvahistorian trans-hahmoja, jotka ovat traagisia ja joiden tarina päätetään melodramaattiseen kuolemaan, joka narratiivissa esitetään väistämättömänä lopputuloksena. Tarinassa korostuu myös perinteisille trans-kertomuksille tyypillinen keskittyminen muodonmuutokseen, hetkiin joissa Lili "opettelee" naiseutta ja jossa hänen ulkomuotoaan muokataan vastaamaan odotuksia naiseudesta.
Täysin tarpeettomasti elokuvaan on sisällytetty myös transfobinen pahoinpitely. Viimeinen kohtaus, jossa Gerda palaa puolisonsa kuoleman jälkeen tämän lapsuudenmaisemaan ja symbolisesti "vapauttaa" Lilin, on pateettisuudessaan koominen.
Elokuva korostaa Lilin kaksijakoisuutta: Einar Wegeneriksi kastettu taiteilija hyljeksii täysin historiaansa Einarina. Hylättyään miehen roolin hän aloittaa elämänsä tyhjästä, hylkää maalaamisen ja kertoo unelmoivansa avioliitosta – naiselle, jonka kanssa hän on ollut vuosia naimisissa. Tarina päättyy, kun se alkaa olla kiinnostavimmillaan ja kun hahmoista voisi alkaa kehittyä moniulotteisempia. Lopputekstissä särmitön elokuva yritetään kömpelösti nivoa osaksi nykyajan trans-aktivismia kohottamalla Lili Elbe sankaripioneeriksi. Mitä todellinen Elbe toki olikin. Olisi vain toivonut, että hän olisi saanut paremman elokuvan muistuttamaan nyky-yleisöjä tästä historiasta.
Jos kiinnostaa nähdä Redmayne tositapahtumiin perustuvassa queer-tarinassa, joka ei päästä helpolla, voin lämpimästi suositella New Queer Cineman kaudelta ponnistaneen Tom Kalinin elokuvaa Savage Grace (2007).
Pääkaupunkiseudulla Tanskalaista tyttöä esittävät Finnkino, Korjaamo Kino, Kino Engel sekä Kino Sheryl.
