David Bowie Orionin valkokankaalla touko-kesäkuussa

Arkistoteatteri Orionissa nähdään 3.5.–7.6. alkuvuodesta edesmenneen David Bowien muistosarja, joka tuo esiin pop-ikonin monipuolisuuden näyttelijänä. Bowien valkokangasurasta voi lukea myös BFI:n sivujen runsaasti kuvitetusta jutusta.

Avausviikolla ohjelmassa on Nicolas Roegin scifitarina The Man Who Fell to Earth (1976) sekä maineikkaan dokumentaristi D. A. Pennebakerin filmaama keikkaelokuva Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1973).

Queer-näkökulmasta kiinnostavia ovat ainakin Tony Scottin tyylikäs The Hunger (1983, kuva yllä), jossa biseksuaalisuus ja vampirismi kietoutuvat perinteikkäästi yhteen, sekä Julian Schnabelin taiteilijaelämäkerta Basquiat (1996), jossa Bowie tulkitsee Andy Warholia.

Kaksi poimintaa afrikkalaiselokuvafestarin ohjelmistosta

Helsinki African Film Festival HAFF järjestetään jälleen Arabian Kino Sherylissä 10.–15.5. Esittelytekstien perusteella nostan kaksi elokuvaa runsaasta tarjonnasta.

Ellong Françoisen ohjaamassa ranskalais-kamerunilaisessa yhteistuotannossa W.A.K.A. (Woman Acts for Her Kid Adam, kuva alla) teemana on äitiys ja seksityö. Indiewiren Shadow and Act -blogi kirjoitti elokuvasta pari vuotta sitten. Näytös ke 11.5. klo 21.40.

Kamoga Hassanin ohjaama Outed – the Painful Reality on ugandalainen elokuva homofobiasta, jota maassa harjoitetaan hyvin raa'alla tavalla valtiotasolla. Draama perustuu tositapaukseen, jossa ugandalaislehti julkaisi homoseksuaaleina pidettyjen ihmisten nimiä ja kuvia. Traileri näyttää aika karulta. Näytös ke 11.5. klo 19.55.

Blogi 1 vuotta: televisioblogaus osa II

Mukava fiilis todeta, että olen jaksanut pitää blogia jo kokonaisen vuoden. Postauksia on tullut reilu 80, mikä tuntuu aika isolta määrältä. Helsinki on hyvä elokuvakaupunki, jopa queer-feministiselle katsojalle, jos jaksaa seurata aktiivisesti pienimpienkin festivaalien ja tapahtumajärjestäjien tarjontaa.

Toisaalta postausten runsaus selittyy sillä, että kahden ensimmäisen kuukauden aikana julkaisin yli 30 kertaa, kun halusin nopeasti monipuolista sisältöä sivulle. Jatkossa on odotettavissa n. 4–5 kirjoitusta kuussa. Itselleni tämä on kuitenkin täysin harrastuspohjalta syntyvää kirjoittelua, joten en aio ottaa liikaa stressiä.

Tässä vuoden varrelta suosituimmat kirjoitukset:
1. Suuri Rakkautta & Anarkiaa -blogaus
2. Feministinen elokuvafestivaali Ääriviivoja 3.–4.10.
3. Suuri televisioblogaus S01E01

Koska televisio kiipesi noin korkealle, niin palataanpa siihen aiheeseen tässä 1-vuotisblogauksessa. Alla on suosituksia HBO Nordic -palvelun* minisarjoista ja tv-elokuvista, jotka voisivat tämän blogin lukijoita kiinnostaa.

Top of the Lake (traileri)
Berlinalen elokuvajuhlilla esitetty jännäri on ohjaaja Jane Campionin (Sweetie, Piano) ja Gerard Leen käsialaa. Uuteen-Seelantiin sijoittuvassa tarinassa Mad Menin Elizabeth Moss esittää poliisitutkijaa, joka selvittää raskaana olleen 12-vuotiaan tytön kuolemaa patriarkaalisessa kyläyhteisössä. Holly Hunterilla on kiehtova rooli naiskommuunin johtohahmona.

Olive Kitteridge (traileri)
Elizabeth Stroutin romaaniin perustuvan minisarjan on ohjannut Lisa Cholodenko, joka tunnetaan mm. elokuvista The Kids Are All Right ja Laurel Canyon. Vanhaa, skismaista avioparia esittävät aina erinomaiset Frances McDormand ja Richard Jenkins. Tyylilajista voisi sanoa vaikka: hyvä aikuisten draama, jossa on särmää.

Mildred Pierce (traileri)
Carol-elokuvallaan ajankohtainen Todd Haynes ohjasi James M. Cainin romaanista minisarjan. Joan Crawfordin aikoinaan tunnetuksi tekemässä nimiroolissa nähdään Kate Winslett. Mildred on duunariäiti, joka onnistuu unelmassaan perustaa oma ravintola. Evan Rachel Woodin esittämä katkera tytär kuitenkin häpeää vaatimattomista olosuhteista lähtenyttä äitiään. Kirpeä draama amerikkalaisesta unelmasta.

Bessie (traileri)
Dee Reesin (Pariah) ohjaama elämäkertaepookki blues-laulaja Bessie Smithistä. Kirjoitin tästä jo toukokuussa.

Temple Grandin (traileri)
Valloittava, tositapahtumiin perustuva tv-elokuva autistisesta tutkijasta Temple Grandinista, jota esittää suurella herkkyydellä Claire Danes. Vuonna 1947 syntynyt Grandin päätyi tutkimaan eläimiä ja kehitti järjestelmiä lehmien hoitoon.

Angels in America (traileri)
Mike Nicholsin ohjaama ja Tony Kushnerin käsikirjoittama Angels in America on ehkä paras aidsia käsittelevä teos, jonka olen nähnyt. Vuonna 2003 ilmestynyt kaksiosainen draama jäi ensimmäisellä katsomisella itselleni etäiseksi, mutta muutama vuosi sitten paneuduin siihen uudelleen ja kokemus oli järisyttävä. A-listan castissa mm. Al Pacino tekee kylmäävän suorituksen tosielämän senaattori Roy Cohnina.

* Yhden palveluntarjoajan ohjelmistoon keskittyminen voi tuntua kapeakatseiselta. Siihen on vain ja ainoastaan käytännön syy: se on tällä hetkellä ainoa palvelu, jota tilaan ja jaksan katsoa. Yle Areenaa toisinaan seuraan, mutta koska sieltä ohjelmat tippuvat nopeasti pois, niiden listaaminen ei tunnu mielekkäältä.

The Rocky Horror Picture Show ja Orionin kesä

Kulttiklassikkoa The Rocky Horror Picture Show on esitetty jo muutaman vuoden Orionissa toukokuisin. Tänä vuonna näytöksen ekstroihin kuuluu jatko-osa Shock Treatment, joka esitetään kahdessa näytöksessä pääkuvan jälkeen. Tänä vuonna liput eivät ole menneet ihan yhtä nopeasti kuin aiemmin, mutta suurella todennäköisyydellä näytökset myyvät loppuun, joten ainakaan ei kannata liikaa aikailla ostopäätöksen kanssa.

The Rocky Horror Picture Show on tunnetuin esimerkki elokuvasta, johon kuuluu vahvasti yleisöosallistuminen ja vahva fanikulttuuri. Siitä voi lukea vaikka Wikipedian artikkelista. Suomessa julkisia näytöksiä on järjestetty ainakin 90-luvulta lähtien, kuulemani mukaan Museokadun Cinemassa. Myös Orionissa on kokoontunut yleensä hyvin asialleen omistautunut seuraajakunta. Täältä voi katsoa kuvia viime vuoden näytöksistä. Loppuvuodesta esitys on nähtävissä myös lavaversiona Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Nämä näytökset kuuluvat Orionin kesäkauteen, joka julkaistiin alkukuusta. Queer-näkökulmasta Orionin kesässä kiinnostavat varmasti David Bowien muistosarja, Anthony Minghellan Highsmith-filmatisointi Lahjakas herra Ripley, Peter Greenawayn vimmainen Eisenstein in Guanajuato (josta kirjoitin jo elokuussa) ja Andy Warholin Chelsea Girls (josta myös oli puhe jo viime syksynä).

Homoseksuaalisuus on esillä kahdessa fasismia ruotivassa elokuvassa loppukesästä: Ettore Scolan elokuvassa Kohtaaminen Roomassa (kuva yllä) sekä Luchino Viscontin Kadotetuissa. Naisten välistä homoerotiikkaa ei juuri ole tarjolla (Chelsea Girlsin lisäksi), mutta siihen viittaavaa virettä voi löytää François Ozonin hienosta Swimming Poolista.

Naisohjaajien elokuvia kesäsarjassa on yksi, pienessä Kino Tuliossa esitettävä Riikka Takalan dokumentti Pitkänsillan pohjoispuolella, joka kertoo kirjailija Alpo Ruuthista.

Kuolema Venetsiassa, Taivaalliset olennot ja Yöportieri Orionissa

Elokuvahistorian suuriin nimiin – ja myös queer-elokuvahistorian merkkihenkilöihin – kuuluvalta Luchino Viscontilta nähdään Orionissa ke 13.4. ja pe 15.4. myöhäisiin teoksiin kuulunut Kuolema Venetsiassa (1971). Kyseessä on Thomas Mannin novellin filmatisointi, jossa vanhempi saksalaismies Aschenbach matkustaa toipumaan tuohon romanttiseen kanaalien kaupunkiin ja ihastuu nuoreen teinipoikaan Tadzioon.

Mannin novelli oli upea, omasta mielestäni kuivan humoristinenkin kertomus kuolemaa lähestyvän miehen heräävästä intohimosta. Sekä novellia että filmatisointia pidetään tekijöidensä parhaimpiin kuuluvina. Viscontin elokuva on päässyt mm. BFI:n parhaiden queer-elokuvien listalle.

Samalla viikolla Orionissa on esityksessä myös toinen queer-elokuvan klassikko, Peter Jacksonin ohjaus Taivaalliset olennot (Heavenly Creatures, 1994), jossa Kate Winsletin ja Melanie Lynskeyn esittämät teinitytöt joutuvat intohimojensa pauloihin. Myös tässä tuo intohimo johtaa kuolemaan, vaikka tarina muuten onkin toiselta puolen maapalloa. Tositapahtumiin perustuva elokuva sijoittuu 1950-luvulle. Näytökset ti 12.4. ja to 14.4.

Jos, muuten, elokuvan jälkeen ihastuu Lynskeyyn, voin suositella mainiota teinilesbokomediaa But I'm a Cheerleader (Jamie Babbit, 1999), jossa hänellä on hauska sivuosa. Viimeksi häntä on nähty pääosassa onnistuneessa heterosuhdesarjassa Togetherness, jonka toinen tuotantokausi pyörii parhaillaan HBO Nordicilla.

Lopuksi tuolta samalta viikolta Orionin ohjelmistosta nostan esiin Liliana Cavanin Yöportierin (1974), jossa sadomasokistista seksuaalisuutta tutkitaan fasismin – ja täten kuoleman – rinnalla. Esitekstistä: "Heti kun hyväksytään lähtökohta, että henkilöt ovat alitajunnasta nousseita hirviöitä, elokuva käy ymmärrettäväksi. Cavani on sukeltanut ihmismielen mustille alueille." Keskitysleiriltä selvinneen naisen roolissa nähdään Orionin kesän tähti Charlotte Rampling. Näytökset to 14.4. ja la 16.4.

Muotimiehet elokuvissa

Elokuvateatteri Orionissa esitetään tällä viikolla Gillian Armstrongin osittain dramatisoitu dokumentti Women He's Undressed (2015), joka kertoo Australiasta Hollywoodiin ponnistaneesta pukusuunnittelija Orry-Kellystä. Kolme Oscaria voittanut Orry-Kelly tunnetaan puvustuksestaan mm. elokuviin Piukat paikat ja Amerikkalainen Pariisissa, jotka ovat niin ikään Orionin ohjelmistossa.

Arvioiden mukaan (mm. The Guardian, The Hollywood Reporter) elokuva näyttäisi käsittelevän myös Orry-Kellyn homoseksuaalisuutta – sekä suhdetta erityisesti Cary Grantiin – ja unelmien kaupungin homofobiaa. Traileri näyttää vauhdikkaalta:



Australialaisohjaaja Gillian Armstrong on tunnettu mm. Pikku naisia -filmatisoinnista (1994) sekä Cate Blanchettin tähdittämästä Charlotte Graystä (2001). Women He's Undressed -näytökset Orionissa ke 6.9. ja la 9.4.

***

Tästä tuli mieleen vuoden 2014 elokuvat eräästä toisesta muotimiehestä: Yves Saint Laurent (ohj. Jalil Lespert) ja Saint Laurent (ohj. Bertrand Bonello). Edellinen, perikunnan hyväksymä versio oli Suomessa teatterilevityksessä ja jälkimmäinen, Cannesissa esitetty nähtiin täällä festareilla. Itse pidin enemmän Lespertin elokuvasta: se oli koherentimpi kokonaisuutena kuin sekava ja uuvuttava (kolme varttia pidempi) Saint Laurent. Molemmat elokuvat ovat vuorattavissa ainakin iTunesista.


Muotimiesten elokuvista suurimman suosituksen annan kuitenkin suunnittelija Tom Fordin esikoisohjaukselle A Single Man (2009). Christopher Isherwoodin 60-luvulla julkaistuun romaaniin perustuvassa tarinassa Colin Firth esittää surevaa professoria, jonka miesystävä on kuollut. Elokuva on äärimmäisen tyylikäs ja hienosti roolitettu. Aloin tänään lukea Isherwoodin romaania ja elokuva tuntuu sopivan hyvin sen tunnelmaan. Arvaisitko tämän trailerin perusteella, että kyseessä on elokuva homomiehestä?

Ilahduttavasti internet tietää kertoa, että Tom Fordilla on jälkituotantovaiheessa hänen seuraava elokuvansa Nocturnal Animals, jonka juoni ja cast (mm. Amy Adams, Jake Gyllenhaal ja Michael Shannon) vaikuttavat erittäin lupaavilta.

Saksalaisia teinihomoja ja puolalaista ruumiillisuutta Eurooppalaisen elokuvan viikoilla

Keväisin Euroopan komission edustuston Eurooppasalissa Kampissa järjestetään Eurooppalaisen elokuvan viikot, jonka näytöksiin on vapaa pääsy. Valikoima on sekalainen kokoelma tuoreehkoja elokuvia maanosamme eri puolilta.

Kotimaisen Miekkailijan lisäksi ohjelmistosta itselleni ennestään tuttu on ainoastaan avauselokuva, Malgorzata Szumowskan Body (Cialo, 2015), jota esitettiin viime kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla, kun Szumowska oli siellä vieraana. Se oli yksi lempielokuviani viime vuodelta, mustan huumorin siivittämä omaperäinen tarina kolmesta ihmisestä, jotka yrittävät hahmottaa kuolemaa ja ruumiillisuuttaan eri tavoin. Näytös on pe 8.4. klo 17.



Pikaisella tutkailulla ohjelmasta löytyi ainakin yksi queer-elokuva, saksalainen Axel Ranischin ohjaus I Feel Like Disco (Ich fühl mich Disco, 2013). Esittelytekstin mukaan elokuva kertoo nuoresta homopojasta, joka yrittää tulla toimeen konservatiivisen isänsä kanssa, genrenä komedia. Elokuvaa on esitetty isoilla queer-leffafestareilla, mm. San Franciscon Framelinessa ja MIX Copenhagenissa. Näytös ti 12.4. klo 17.

Amnestyn ilmaisnäytös Olya's Love ke 20.4.

Amnesty Internationalin Suomen osasto järjestää keskiviikkona 20.4. klo 18 alkaen Dubrovnikissa ilmaisnäytöksen  dokumenttielokuvasta Olya's Love (2014). Kirill Sakharnovin ohjaama elokuva on itävaltalais-venäläinen yhteistuotanto ja kertoo venäläisestä lhbt-aktivisti Olyasta.

Elokuva sai ensi-iltansa ehkä merkittävimmällä dokumenttielokuvafestivaalilla IDFAssa Amsterdamissa. Dubrovnikissa on näytöksen jälkeen keskustelutilaisuus, lisätiedot Facebook-eventistä.

Tangerine ja muuta Season Film Festivalilla 31.3.–3.4.

Rakkautta & Anarkiaa -organisaation kevättapahtuma Season Film Festival käynnistyy ensi viikon torstaina. Maximin ollessa remontissa näytöspaikkana on Kinopalatsi. Festaritunnelma siellä ei ole ihan sama, mutta festareilla on juuri nyt haastavat ajat teatterien suhteen. Maximin lisäksi Bio Rex on remontissa ja Kino Engelkin pian. DocPoint on käyttänyt korvikkeena Savoyta ja Night Visions julkisti hiljattain, että heillä esityspaikkana toimii mm. Gloria.

Varmasti yksi Seasonin kohokohtia monelle on amerikkalainen indie-ilmiö Tangerine. En kirjoita siitä sen enempää tässä, sillä voitte lukea kuvailuni elokuvasta festarin katalogista.

Vahvoja naistarinoita on luvassa myös äänioikeusepookissa Suffragette (Sarah Gavron, 2015) ja sisarusdraamassa Mustang (Deniz Gamze Ergüven, 2015), jotka tulevat myöhemmin levitykseenkin. Naisasialiitto Unioni järjestää Suffragettestä myös keskustelun ja ilmaisnäytöksiä, lisätiedot Facebook-eventistä.

Mielenkiintoiselta kuulostaa myös norjalainen Good Girl (2014), dokumenttielokuva ohjaajansa Solveig Melkeraaenin masennuksesta. Kaverini suositteli minulle viime syksynä elokuvaa Angry Indian Godesses (Pan Nalin, 2015), joka ruotii intialaista yhteiskuntaa ilmeisen viihdyttävästä näkökulmasta. Elokuvaa on esitetty muutamilla isoilla festivaaleilla, mm. Torontossa, Roomassa ja Tukholmassa.

Oheistapahtumana tänä vuonna on komediaa sukupuolinäkökulmasta tarkasteleva FeMale Comedy -seminaari.

Maailman parhaat queer-elokuvat

Oletko kuullut, että Vertigo olisi maailman paras elokuva? Tai Citizen Kane? Tällä viitataan yleensä brittiläisen Sight & Sound -lehden kymmenen vuoden välein järjestämään asiantuntijaäänestykseen, joka viimeksi toteutettiin vuonna 2012. Lehteä julkaisee British Film Institute, elokuva-arkisto, joka pyörittää myös Lontoon elokuvafestivaalia sekä queer-elokuvaan keskittyvää BFI Flare -festivaalia (ent. London Lesbian and Gay Film Festival).

Alansa suurin eurooppalainen festivaali  BFI Flare käynnistyi käynnistyi tällä viikolla. Sen kunniaksi BFI:n sivuilla on nyt listattuna "The 30 Best LGBT Films of All Time". Tämäkin listaus on koottu yli 100 asiantuntijan avustuksella.

Lista löytyy tästä linkistä, ja melko yllättäen sen kärkeen nousi alle vuosi sitten ensi-iltansa saanut Todd Haynesin Carol. Elokuva on toki monilla tuoreessa muistissa ja Haynes on tekijänä arvostettu, pitkään queer-aiheiden parissa toiminut ohjaaja, mutta vakiintuneemmilla best of -listoilla näin tuoreet teokset harvoin menestyvät.

Myös kakkossijalla on suht uusi elokuva, brittiläisen Andrew Haighin Weekend (2011), joka voisi hyvin olla omalla listallanikin ykkösenä. Haigh on nuorempi tekijä, mutta hän ollut viime aikoina esillä elokuvan 45 vuotta (2015) sekä laajalti arvostetun, San Franciscossa kuvatun Looking-tv-sarjan myötä.

Toisaalta queer-elokuvan historia on vielä melko lyhyt. Hahmoja ja aihelmia on toki aina ollut ja löydetty myös vanhoista elokuvista – Vito Russon The Celluloid Closet -kirja ja siihen perustuva dokumenttielokuva avaavat tätä hyvin. Mutta varsinaisesti queer-elokuvasta alettiin puhua vasta 1990-luvun alussa (mm. B. Ruby Richin Sight & Sound -artikkelin ja Sundance-festivaalin queer-paneelin myötä).

Niinpä kolmannelta sijalta löytyvää Wong Kar-wain Happy Togetheriä (1997) voidaan jo pitää klassikkona. Listan vanhin elokuva, sijalla 14, on Leontine Saganin Mädchen in Uniform (1931). Ennen 90-lukua valmistuneita elokuvia listalla on 14.

Ensimmäinen naisohjaajan elokuva löytyy sijalta viisi: Jennie Livingstonen Paris Is Burning (1990). Se on myös korkeimmalle rankattu dokumenttielokuva ja trans-aiheinen elokuva. Yhteensä naisohjaajia listalla on 10, mikä on hyvin suhteessa siihen, kuinka paljon naiset ylipäänsä pääsevät ohjaamaan elokuvia.

Aasialaistaustaiset ohjaajat ovat pärjänneet hyvin: Kar-wain lisäksi Ang Lee ja Apichatpong Weerasethakul pääsivät top kymppiin, ja loppupäästä löytyy vielä Toshio Matsumoton Funeral Parade of Roses. Ylipäänsä ei-englanninkielisiä elokuvia listalla on puolet.

Kaksi listan elokuvista on nähtävissä pääkaupunkiseudulla lähiaikoina: Tangerine (sijalla 11) Season Film Festivalilla huhtikuun alussa ja Kuolema Venetsiassa (sijalla 27) Orionissa huhtikuun puolivälissä.

***

Vaikka pidänkin listoista, rankingit ovat hankalia, joten jätän tämän ajatuksen nyt muhimaan. BFI:n listalta olen nähnyt 23 ja suurimman osan niistä huolisin itsekin ainakin 50 parhaan joukkoon. Myös listan loppupään hajapisteitä saaneissa on erittäin suositeltavaa katsottavaa, mm. Hedwig and the Angry Inch, Querelle ja Young Soul Rebels.

Kotimaisessa elokuvassa valikoimaa on vähemmän, joten sieltä pienellä miettimisellä onnistuin valitsemaan kaksi tämän kansainvälisen listan jatkoksi: Auli Mantilan Pelon maantiede (1999) on täkäläisessä asenneilmastossa harvinainen feministinen avaus. Anja Kaurasen romaanin filmatisoinnissa arvostan yhteiskunnallisten kysymysten tuomista viihdyttävästi etenevän narratiivin keskiöön. Elokuva myös näyttää hyvältä, Helsinki-kuva tuntuu autenttiselta ja näyttelijät sopivat rooleihinsa – niin ikään harvinaista suomalaisessa elokuvassa.

Toinen valintani on Ilppo Pohjolan Daddy and the Muscle Academy (1991), kokeellinen dokumentti Tom of Finlandista. Kyseessä on ehkä ainoa suomalainen teos, jonka voisi lukea New Queer Cineman elokuvien joukkoon. Täytyy myös muistaa, että elokuva tehtiin aikana, jolloin ToF:in kaupallistaminen ei ollut aivan siinä laajudessa kuin nykyään... Vaikka elokuva ei ole kovin tunnettu, ainakaan suomalaisessa mainstreamissa, se on hyvin saatavilla dvd:llä (näin sitä viimeksi myynnissä tänään Fredan Nide-kirjakaupassa).

Tilaisuus queer-tematiikasta suomalaisessa dokumenttielokuvassa su 20.3.

Dokumenttikilta järjestää sunnuntaina 20.3. klo 15 alkaen elokuvateatteri Andorrassa (Eerikinkatu 11, Helsinki) tilaisuuden näppärällä nimellä "Dokumenttielokuvamatinea: Kolme suomalaista LGBT-dokumenttia sekä keskustelupaneeli aiheesta".

Ohjelmaan voi tutustua Facebook-eventissä. Itse olen nähnyt esitettävistä teoksista ainoastaan Susanna Helken American Vagabondin (2013), joka on San Franciscossa kuvattu dokumentti kaupungin kodittomista queer-nuorista. Suosittelen elokuvaa, joka on tyylikkäästi ja kohteitaan kunnioittaen kuvattu.

Myös Markku Heikkinen on kuvannut monissa elokuvissaan queer-aiheita (mm. Poikien bisnes, 2009). Ristiriita (1996) kertoo avioliittolainsäädäntöön liittyvästä aktivismista 90-luvulla. Tilaisuuden avaava Jaakko Jaskarin Filippiineille sijoittuva Jack in the Land of Transpinays (2015) on esitetty ainakin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla tätä ennen.

Varmasti kiinnostava keskustelu tulossa, kun kysymyksinä on mm. Pitääkö olla homo että saa puhua homoista? Millaisia tarinoita transihmisistä sopii kertoa?

Isompi loiskahdus: katsaus kevään teatterielokuviin

Ajattelin kirjoittaa hieman Luca Guadagninon uutuuselokuvasta  A Bigger Splash, jonka näin toissaviikolla tulevan elokuvateatteri Rivieran Sneak peak -tapahtumassa. Laitanpa samalla jotain ajatuksia lähiaikojen kaupallisen levityksen tarjonnasta ylipäänsä, eli maratonblogaus taas luvassa.

A Bigger Splash tulee siis ensi-iltaan tämän viikon perjantaina. Pidin kovasti Guadagninon edellisestä Io sono l'amoresta (2009), jota Suomessa levitettiin banaalilla nimellä Rakkautta italialaisittain. Tämän uusimman elokuvan nimi on sama kuin homoseksuaalista taiteilija David Hockneysta 1970-luvulla tehdyllä elokuvalla. Hockney tunnetaan mm. uima-allasmaalauksistaan, ja uima-allas on keskeinen tapahtumapaikka tässä uudessakin elokuvassa.

Pidin elokuvasta kovasti, siinä on juuri sellaista aurinkoista ja samalla kirpeää meininkiä, jota traileri lupaa. Production design ja puvustus ovat huikean hienosti toteutettu. A Bigger Splash ei ole homoelokuva, mutta onko se queer-elokuva? Tarina kertoo boweymaisesta rock-tähdestä Mariannesta (Tilda Swinton) ja tämän miesystävästä Paulista (Matthias Schoenaerts), jotka vain haluaisivat ottaa iisisti italialaisella pikkusaarella. Paikalle kuitenkin pyyhältää Mariannen exä, hyperaktiivinen Harry (erinomainen Ralph Fiennes) viekoittelevan tyttärensä Penelopen (Dakota Johnson) kanssa. So far, so straight. Kuumottavan auringon alla seksuaalienergiat leiskuvat. Harry mitä ilmeisimmin on biseksuaali, mutta mitään suoranaisen homoeroottista en lupaa. Mutta ehkä jotain mitä voisin kutsua vaikka "queer sensibilityksi".

Tässä haastattelussa Guadagnino kertoo mm. elokuvansa yhteydestä David Hockneyn taiteeseen, siitä, kuinka Xavier Dolan tekee liikaa elokuvia, ja yleisesti nykyelokuvan tilasta. A Bigger Splashin näytöksiä on luvassa Finnkinolla, Kino Sherylissä ja Korjaamo Kinolla.

Mitäs muuta meillä on tarjolla? Kevään isoimmat queer-elokuvatapaukset ovat tietysti Tanskalainen tyttö ja Carol, joista jo kirjoitinkin. Carol oli hieno (vaikka en ihan ollut vakuuttunut Blanchettin ja Maran välisestä kemiasta). Muuta ei sitten vähään aikaan taidakaan olla tarjolla queer-osastolla.

Naisten ohjaamia elokuvia on luvassa jonkin verran kevään aikana. Toissa viikolla ensi-iltansa sai Tiina Lymin esikoisohjaus Äkkilähtö (kuva yllä). Elokuva on itselläni näkemättä, mutta trailerin perusteella vaikuttaa perus hetsku-romkomilta. Se on ainoa naisen ohjaama elokuva tämän kevään kymmenestä kotimaisesta ensi-illasta. Syksyllä on tulossa Oscar-ehdokas Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu, Saara Cantellin noitavaino-epookki Tulen morsian ja Alli Haapasalon esikoispitkä Syysprinssi.

Eniten odotan keväältä ehkäpä Deniz Gamze Ergüvenin Mustangia (kuva yllä). Cannesissa ensi-iltansa saanut turkkilaisdraama on päässyt mm. Lux- ja Oscar-palkintoehdokkaaksi. Siskosten vapaudenkaipuusta kertova elokuva tulee teattereihin 1.4., sitä ennen se esitetään Season-festivaalilla.

Tässä laiskasti listauksena muut naisohjaajien elokuvat tältä keväältä ensi-iltapäivämäärän mukaisessa järjestyksessä (muutokset mahdollisia):

18.3. Kung Fu Panda 3 (ohj. Jennifer Yuh Nelson & Alessandro Carloni)
8.4. Kirsikkapuiden alla (An, ohj. Naomi Kawase), Suffragette (ohj. Sarah Gavron, kuva alla)
15.4. The Dressmaker (ohj. Jocelyn Moorehouse) 
6.5. Huuma (Mon roi, ohj. Maïwenn)
13.5. Hurmaava petturi (My Kind of Traitor, ohj. Susanna White)

Tampereen elokuvajuhlat 9.–13.3.2016

Välillä on hyvä poistua pääkaupunkiseudulta, erityisesti maaliskuussa ja Tampereelle. Kyseessä lienee Suomen pitkäaikaisin festivaali. Tunnelma ja ohjelmisto lyhyt- ja dokumenttielokuvaan keskittyvillä filkkareilla on ollut aina kohdallaan.

Tämän vuoden festivaaleilta nostan esiin amerikkalaisen ohjelmiston. Erittäin kiinnostavalta vaikuttaa Penelope Spheerisin lyhytelokuvien kooste osana Academy Film Archive -kokonaisuutta. Spheeris (s. 1945) on tunnettu komediaohjaajana ja festarit esittää myös hänen menestyksekkäimmän elokuvansa Wayne's World (1992). Pääosin 60–70-luvuilla valmistuneissa lyhyelokuvissa on todella jännittävältä kuuloistavia, kokeellisia elokuvia, jotka kuvausten perusteella käsittelevät mm. sukupuolen moninaisuutta, sukupuolirooleja ja homoseksuaalisuutta.

Bath, ohj. Penelope Spheeris

Retrospektiivin saa myös feministinen elokuvantekijä Jennifer Reeder, jolta nähdään kaksi näytöskokonaisuutta. Monissa hänen elokuvissaan ovat pääosissa tytöt ja huumorilla sekä musiikilla vaikuttaisi olevan keskeinen osa: "EVERY GRRRL-SHAPED BREATH IS A BATTLE CRY."

 Crystal Lake, ohj. Jennifer Reeder

Lisäksi Filkkarit reagoi Black Lives Matter -liikehdintään ja kutsui taiteilija-aktivistit Sha Cagen ja E.G. Baileyn kuratoimaan monipuolisen erikoissarjan America Now! Rodullistettujen elokuvantekijöiden asemaa Suomessa pohditaan taasen WIFT Finlandin paneelikeskustelussa perjantaina 11.3.

Black Code/Code Noir, ohj. Louis Henderson

Helsinki Cine Aasia 3.–6.3.

Ensi viikolla alkaa Helsinki Cine Aasia -festivaali. Ilahduin kovasti huomattuani, että ohjelmistossa on July Jungin hieno A Girl at My Door (Dohee-ya, 2014). Eteläkorealainen elokuva sai ensi-iltansa Cannesin tasokkaassa Un Certain Regard -sivusarjassa ja esitetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Se oli yksi viime vuoden suosikeistani.

A Girl at My Door kertoo nuoresta naispoliisista Lee Young-namista, joka saapuu hiljaiseen rannikkokylään. Young-nam on joutunut jättämään aiemman postinsa Soulissa, kun hänen esimiehilleen selvisi, että hän on suhteessa naisen kanssa. Apua uudelta tulokkaalta hakee perheensä pahoinpitelemä teinityttö Sun Do-hee. Young-nam päättää luottaa arvaamattomasti käyttäytyvään tyttöön. Ulkopuolisena hän on valmis kohtaamaan kyläyhteisön vihan nähdäkseen oikeuden tapahtuvan.

Elokuvan tyylilaji on ajoittain lähellä trilleriä. Keskeiset roolit on erinomaisesti castattu, erityisesti teinityttöä esittävä Kim Sae-ron on hurja. Pääosassa nähdään mm. Wachowskien sisarusten Cloud Atlaksesta ja Sense8:sta tuttu Bae Doo-na, joka on myös vakuuttava roolissaan painavaa taakkaa kantavana naisena.

Muita elokuvia en olekaan ennakkoon päässyt näkemään ohjelmistosta. Kiinnostavalta kuulostavia  tämän blogin painotusten kannalta ovat ainakin:

How to Win at Checkers (Every Time)
ohj. Josh Kim, Thaimaa/Indonesia/USA, 2015
Katalogista: "Kim teki aiemmin dokumentin thaimaalaisista transsukupuolisista armeijan kutsunnoissa ja ammentaa nyt dokumenttinsa aineksista fiktiiviseen esikoispitkäänsä."

Three Stories of Love
ohj. Ryosuke Hashiguchi, Japani, 2015
Katalogist: "Homoseksuaali eliittilakimies Satoshi kokee rakkauden saavuttamattomana. [...] Ryosuke Hashiguchi on elokuvissaan kuvannut aina hienovaraisesti rakkauden ja seksuaalisuuden teemoja ja saa melko tuntemattomista näyttelijöistään irti hienot suoritukset."

Naisohjaajien teoksia ohjelmistossa ovat Jungin elokuvan lisäksi The Actor ja The Island Funeral.

Tapahtuma Facebookissa

Odotettu Carol elokuvateattereissa 19.2. alkaen

Sain jo viime syksynä kyselyitä Todd Haynesin Carolin (2015) Suomen ensi-illasta. Nyt se vihdoin koittaa, ensi perjantaina 19.2. Arviot ovat olleet ylistäviä lähtien Cannesin elokuvajuhlien ensiesityksestä toukokuussa 2015.

Elokuva kertoo tavaratalossa työskentelevästä Theresestä (Rooney Mara) ja hienostorouva Carolista (Cate Blanchett), jotka rakastuvat konservatiivisella 1950-luvulla. Se perustuu useasti filmatun Patricia Highsmithin romaaniin The Price of Salt (1952) – pidin siitä valtavasti. Oscar-ehdokkaaksi valitun käsikirjoittaja Phyllis Nagyn adaptaatio on ilmeisesti suht uskollinen.

Ohjaaja Haynes oli 90-luvun alun niin kutsutun New Queer Cineman keskeinen tekijä, joka nousi laajempaan tietoisuuteen elokuvillaan Velvet Goldmine (1998) ja Kaukana taivaasta (Far from Heaven, 2002). Carol lienee estetiikallaan lähellä jälkimmäistä, joka oli upea pastissi Douglas Sirkin 50-lukulaisista melodraamoista.

Omia suosikkejani Haynesin tuotannosta ovat kuitenkin varhaisemmat teokset, kokeellinen Poison (1991) ja Julianne Mooren tähdittämä, dystooppinen Safe (1995). Myös lyhytelokuvat Superstar: The Karen Carpenter Story (1988) Dottie Gets Spanked (1993) kannattaa tsekata.

Carolia esittävät pääkaupunkiseudulla Finnkino, Kino Sheryl, Korjaamo Kino, Kino Engel ja Bio Grand.