Orionissa
Suositussa Punk 40 vuotta -sarjassa on tulossa brittiläisen queer-ohjaaja Derek Jarmanin Jubilee (1978; kuva alla). 90-luvun alussa aidsiin menehtynyt Jarman oli näkemyksellinen ohjaaja, jonka läheisiin työtovereihin kuului mm. Tilda Swinton.
Pedro Almodóvarin retrospektiivissä on tulossa marras-joulukuussa vielä uskomattomia helmiä. Kirjoitin Almodóvarista ja Sirkistä elokuussa. Sirk-retrosta on jäljellä enää Kaikki minkä taivas sallii (1955), mutta se onkin hänen keskeisimpiä elokuviaan.
Mikäli kiinnostaa homoseksuaalisuuden representaatiot kotimaisessa elokuvassa, marraskuun lopulla esitetään Jarmo Lampelan ensemble-elokuva Joki (2001), jossa oli varmaankin ensimmäinen näkemäni miesten välinen suhde suomalaisessa elokuvassa.
Naistekijöistä loppuvuodesta on esillä neuvostoliittolaisohjaaja Larisa Shepitko. Uusien elokuvien LUX Film Days -viikonlopulta voin lämpimästi suositella Maren Aden nerokasta komediaa Isäni Toni Erdmann (2016), jossa aikuisen tyttären ja tämän yksinäisen isän suhdetta on kuvattu yhtä aikaa kivuliaalla ja hellyyttävällä tavalla.
Samana viikonloppuna esitettävä animaatio My Life as a Courgette (2016) kiinnostaa erityisesti käsikirjoittaja Céline Sciamman takia. Sciamma tunnetaan ohjaajana mm. queer-elokuvistaan Water Lilies (2007) ja Tomboy (2011), ja hän toimi niin ikään käsikirjoittajana R&A:ssa nähdyssä André Téchinén hienossa Being 17 -elokuvassa. Tähän sekä edellä mainittuun Isäni Toni Erdmanniin on muuten vapaa pääsy.
Girls Lost
Hiljattain Suomen ensi-iltansa sai ruotsalainen teinielokuva Girls Lost (Pojkarna, 2015), joka esitettiin syyskuussa R&A:ssa. Elokuvassa kolme ystävystä löytää maagisen kasvin, jonka avulla heidän kehonsa muuttuvat: heidän ääni madaltuu, rinnat häviävät ja heille kasvaa penikset. Kahdelle muutos on jännittävä kokeilu, mutta kolmannelle vavisuttava kokemus, joka vahvistaa hänen identiteettiään poikana.
Moderoin festivaaleilla kaksi keskustelutilaisuutta näytösten jälkeen; vieraina olivat ohjaaja Alexandra-Therese Keining ja säveltäjä Sophia Ersson. Yleisön reaktiot elokuvaan olivat ristiriitaiset: osa oli järkyttynyt elokuvan kuvaamasta rankasta (koulu)kiusaamisesta. Sitä kritisoitiin myös queer-tarinan kertomisesta jälleen kerran synkkänä ja toivottomana.
Cis-sukupuolisena katsojana en osaa sanoa, kuinka hyvin elokuva tavoittaa teini-ikäisen transpojan kokemuksen kehollisuudesta. Elokuvassa sukupuolen analyysi rajoittuu melko lailla fyysisiin ominaisuuksiin. Elokuvan vahvoina puolina ovat herkullisesti luotu fantasiakuvasto sekä toimiva soundtrack. On myös harvinaista ja ilahduttavaa nähdä pohjoismainen elokuva, joka on selkeästi suunnattu teini-ikäisille katsojille.
Muita teatterilevityksessä olevia elokuvia
Teatterilevityksestä queer-tarinoita saa tällä hetkellä etsiä, eikä loppuvuodesta ole näillä näkymin tulossa mitään uusiakaan tästä näkökulmasta kiinnostavia tapauksia. Naisohjaajien töistä mainittakoon muutama:
Itselläni seuraavaksi on suunnitteilla nähdä Christy Garlandin dokumenttielokuva Cheer Up, joka kuvaa rovaniemeläisten nuorten cheerleading-ryhmää. Elokuvaa on esitetty jo festivaaleilla (mm. Toronto Hot Docsissa) ja arviot ovat olleet kiittäviä.
Katja Gauriloffin dokumenttielokuva Kuun metsän Kaisa paneutuu erään kolttasaamelaisen suvun, ohjaajan oman, menneisyyteen. Kotimaisista suosittelen myös Selma Vilhusen draamaelokuvaa Tyttö nimeltä Varpu, joka välillä sortuu turhaan dramatisointiin mutta nousee kokonaisuutena kuitenkin viime vuosien parhaimmistoon suomalaisen elokuvan saralla.
Hiljattain ensi-iltansa sai myös R&A:n päätöselokuva, Mia Hansen-Løven Tämän jälkeen. Isabelle Huppertin tähdittämä ranskalaisdraama on eräänlainen keski-iän ylittäneen naisen kasvutarina. Jos näin synkän vuodenajan koittaessa kiinnostaa nähdä hyvin kerrottu, tarkkaan pohdittu tarina, niin tässäpä hyvä ehdokas. Mukana on myös aimo annos porvarillista charmia, mm. idyllisellä maaseudulla.
Festivaalit
Seuraava iso festivaali pääkaupunkiseudulla on Night Visions, jonka ohjelmistosta poimin omaan ohjelmaani mm. Penelope Spheerisin dokumentin The Decline of Western Civilization Part II: The Metal Years (1998) sekä Anna Billerin "okkultistinen sarjamurhaajatrillerin" The Love Witch (2016).
Vinokino viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlaa. Turussa meiningit ovat käynnissä tänä viikonloppuna, mutta Helsinki saa odottaa marraskuun puoliväliin. Laitan Vinokinosta myöhemmin oman tärppilistan.
Festivaalien ystäville voisin suositella lahden toiselta puolen pimeiden öiden festivaalia eli PÖFFiä. Olen vieraillut Tallinnan isoimmalla festivaalilla lähes vuosittain jo hyvän tovin, sillä yleensä jotain kiinnostavaa löytyy, liput ovat halpoja ja bileet asiallisia. Ilmeisesti vasta ensi viikolla on tiedossa täysi ohjelmisto, mutta jo nyt julkaistuista bongasin kesällä näkemäni mainion dokumentin Real Boy (Shaleece Haas, 2016), joka on kuvaus teini-ikäisestä transpojasta Bennettistä.
