sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Season-elokuvafestivaali 30.3.–2.4.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin pienempi kevät-editio Season Film Festival järjestetään Kinopalatsissa 30.3.–2.4. Avajaisnäytöksen Frantz vieraaksi tulee eurooppalaisen queer-elokuvan keskeisiin nimiin kuuluva ohjaaja François Ozon (mm. Swimming Pool, Aika lähteä). Frantz on ranskalaisohjaajalle poikkeuksellisesti osin saksankielinen ja epookkia, toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan sijoittuva tarina miehestä, joka tulee tapaamaan sodanaikaisen (erityisen) ystävänsä leskeä.

Raoul Peckin erinomaisessa dokumenttielokuvassa I Am Not Your Negro tutustutaan kirjailija James Baldwinin (1924–1987) ajatteluun koskien rasismia ja mustien oikeuksia Yhdysvalloissa. Keskeisinä henkilöinä elokuvassa ovat Martin Luther King Jr, Medgar Evers ja Malcolm X, mutta elokuva linkittyy myös nykypäivän aktivismiin. Baldwin oli avoimesti homoseksuaali (mitä ei sinänsä käsitellä elokuvassa), hänen tuotantoonsa kuuluu mm. vuonna 1956 julkaistu miesten välisiä suhteita kuvannut Giovanni's Room.

Gaby Dellalin elokuvassa Three Generations (joka tunnetaan myös nimellä About Ray) teemana on sukupolvien väliset suhteet. Susan Sarandon on naiskumppanin kanssa elävä isoäiti ja Naomi Watts yksinhuoltaja Elle Fanningin esittämälle transpojalle Raylle (kyllä, valitettavasti taas tällainen roolitusvalinta...). Juonen moottorina ovat vanhempien ja isoäidin hämmennys Rayn sukupuolesta sekä Rayn kaipaamat lääketieteelliset hoidot ja esteet niiden saamiseksi.


Elokuva sai ensi-iltansa Toronton festivaalilla 2015, mutta Yhdysvaltojen teatteriensi-ilta on vasta nyt toukokuussa. Tällainen "hyllyttäminen" ei yleensä ole hyvä merkki, ja lueskeltuani joitain arvioita elokuvasta syy taukoon vaikuttaa ymmärrettävältä.

Three Generations ei ole saanut täystyrmäystä, mutta näyttää siltä, että se on osa suurelle yleisölle laimennettujen queer-tarinoiden jatkumoa. Indiewire kutsui elokuvaa "opettavaiseksi dramedyksi" translasten vanhemmille. Bust harmitteli, että näennäinen päähenkilö Ray jää cissukupuolisten hahmojen varjoon, ja jutussa kuvaillaan myös ohjaaja Dellalin hyvin ongelmallisia kommentteja Raysta.

Muista elokuvista odotan kovasti Selma Vilhusen (Tyttö nimeltä Varpu) uutta dokumenttielokuvaa Keppihevosten vallankumous (Hobbyhorse Revolution, kuva alla), joka voitti Tampereen elokuvajuhlilla peräti kaksi palkintoa. Naisohjaajista esillä ovat myös mm. Andrea Arnold (American Honey), Amma Asante (A United Kingdom), Rayhana (I Still Hide to Smoke) sekä Kelly Fremon Craig (The Edge of Seventeen).

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tärpit Tampereen filkkareille & Turun SEF:ille

Tampere Film Festival eli filkkarit järjestetään 8.–12.3. Ohjelmassa on muun muassa alkuperäiskansojen elokuvia. Kotimaisessa kilpailussa ensi-iltansa saa kovasti odottamani Selma Vilhusen pitkä dokumentti Keppihevosten vallankumous (Hobbyhorse Revolution).

Kansainvälisestä kilpailusta bongasin yhden näytöksen, joka näyttää koostetun jonkinlainen queer-/sukupuoli-/kehollisuusnäkökulma mielessä. Filkkarit listaa kaikki kilpailunäytökset samalle sivulle, jota joutuu tässä tapauksessa skrollaamaan alas asti. Näytöksessä Kansainvälinen kilpailu 10 on mukana mm. elokuvat poikana kasvatetusta afganistanilaistytöstä, pimpistä, masturboinnista raskaana ollessa ja äidin neuvoista homopojalle.

Turussa Suomalaisen elokuvan festivaali järjestetään 6.–9. huhtikuuta. Ohjelmistoon kuuluu mm. se alkuperäinen Tom of Finland -elokuva, eli Ilppo Pohjolan Daddy and the Muscle Academy (1991), jossa haastateltavana on itse Touko Laaksonen. Mukana on myös Auli Mantilan upea Neitoperho (1997) – kaikkien aikojen suosikkini kotimaisista elokuvista.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Vielä Tom of Finland -elokuvasta

Tom of Finland kiinnostaa. Ainakin sen perusteella, että helmikuun alussa julkaisemastani tekstistä tuli päivässä tämän blogin ylivoimaisesti luetuin juttu. Elokuva pyörii nyt teattereissa, joten palataan vielä aiheeseen.


Ensi-iltaviikonlopun katsojamäärä Suomessa oli lähes 20 000 katsojaa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen oli 2,5 viikossa saanut reilut 34 000 katsojaa (Suomen elokuvasäätiön sivuilta voi tutkia kotimaisten elokuvien katsojamääriä.)

ToF:n luku oli siis varsin hyvä elokuvalle, joka ei ole lastenelokuva tai Luokkakokouksen tai Napapiirin sankarien jatko-osa. Tässä Keskipohjanmaan haastattelussa ohjaaja Karukoski kuitenkin ilmaisee lievää pettymystä – Mielensäpahoittaja (yli 500 000 katsojaa elokuvateattereissa) on verrokkina.

Ensimmäisessä blogitekstissä kirjoitin myös elokuvan kansainvälisestä leviämisestä. Tällä viikolla selvisi, että Pohjois-Amerikan avaus on newyorkilaisella Tribecan elokuvafestivaalilla. ToF kilpailee yhdeksän muun elokuvan kanssa kansainvälisessä kilpailussa. Tämä voi siis tarkoittaa, että elokuvaa nähdään kesän isoilla queer-elokuvafestivaaleilla, riippuen kansainvälisen myyntiyhtiön taktiikasta.

Elokuvan arviot ovat vaihdelleet todella paljon. Oma näppituntumani on, että heterot ovat enemmän tykänneet, kun taas kriittiset äänenpainot tulevat enemmän queer-väen suunnalta. Tässä muutamia arvioita (painottuen kriittiseen koska se on oma näkökulmani myös):

Tämän kylän homopoika: "Suurmiehen heteromuotti kuohii Tom of Finlandin"
Asetelmassa, jossa heterot tekevät elokuvaa homoista heteroille, on aina tietyt vaaranpaikkansa. Niihin Tom of Finland -elokuva valitettavasti osuu. Heterot dominoivat elokuvaa ja Tom of Finlandin töille tyypillinen homoseksuaalisuuden riemu loistaa elokuvassa pääasiassa poissaolollaan.

Sami Montell, Qruiser: "Karukosken Tom of Finland on hieno"
Elokuvaa katsoessa ei häirinnyt se, että elokuvaa ei varsinaisesti ole suunnattu homoille, vaan laajemmalle katsojakunnalle. Tämähän on taloudellisesti ainoa kestävä ratkaisu. (...) On kerrassaan upeaa, että tällainen elokuva on Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksien virallista ohjelmaa.

Paavo Ihalainen, Elitisti:
Olisi varmasti auttanut elokuvaa, jos sitä tekemään olisi palkattu jotain homokulttuurista ymmärtäviä tekijöitä. Nyt Karukosken ja Bardyn umpihetero näkemys vaikuttaa perustuvan toisen käden tietoihin ja tuntuu siksi todella falskilta.

Juri Nummelin, Sylvi:
Aleksi Bardyn käsikirjoitus vain tekee saman virheen kuin niin moni muukin suomalainen elämäkertaelokuva: se kertoo ihmisen koko tarinan, vaikka jäntevämpiä ja kiinnostavampia tarinoita olisi saanut keskittymällä johonkin yhteen ajanjaksoon tai teemaan.