perjantai 31. heinäkuuta 2015

Pedro Almodóvar Yle Teemalla

Yle Teema näyttää 31.7.–28.8. espanjalaisen Pedro Almodóvarin elokuvia. Seksuaalisuutta ja ihmissuhteita queer-näkökulmasta tutkiva Almodóvar on ollut suosittu Suomessa: hänen elokuvansa ovat saaneet yleensä teatterilevityksen (viimeisimpänä mainio seksikomedia Matkarakastajat vuodelta 2013) ja televisiossakin niitä on nähty kohtuullisin väliajoin. Minulle Almodóvar oli ensimmäisiä eurooppalaisia ohjaajasuosikkeja juuri televisioesitysten ansiosta.

Tänään perjantaina nähtävä Lihan värinä (Carne trémula, 1997) oli ensimmäinen hänen ohjaamansa elokuva, jonka näin elokuvateatterissa. Se on siitä harvinainen Almodóvarin elokuva, että se perustuu kirjalliseen lähteeseen, Ruth Rendellin romaaniin Live Flesh. Luin kirjan joitakin vuosia sitten ja ero käsittelyssä on huomattava: Almodóvar tuntuu paljon armeliaammalta päähenkilö Victoria kohtaan – Rendell on ikävän porvarillinen ja kova. Almodóvarin elokuvissa on aina ihastuttanut empaattisuus: jokainen ihmiskohtalo on elokuvan ja ymmärtämisen arvoinen.

Lihan värinä on tämänkertaisen sarjan vanhin elokuva. Elokuun puolella esityksensä saavat menestyksekäs ja rakastettu Kaikki äidistäni (1999), lapsuuskuvaus Huono kasvatus (2004), mielestäni Almodóvarin heikoimpiin suorituksiin lukeutuva Volver (2006) sekä hurja trilleri Iho jossa elän (2011). Elokuvat eivät jää Areenaan katseluun.

Almodóvarin seuraava projekti Silencio on IMDb:n mukaan kuvausvaiheessa ja valmistumassa ensi vuonna.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Agnès Vardan Onnen hetket Orionissa 5.8. ja 8.8.

Elokuvateatteri Orionin monivuotinen perinne on 50 vuotta sitten -sarja, jossa esitetään elokuvahistorian merkkiteoksia. Elokuussa sarjassa nähdään ranskalaisen ohjaajamestari Agnès Vardan Onnen hetket (Le bonheur, 1965).

Cinéfiileille Varda on tuttu nimi. Ranskalaisen uuden aallon kynnyksellä uransa aloittanut Varda sai tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlilla kunniapalkinnon elämäntyöstään, johon kuuluu mm. esikoinen La Pointe courte (1955), uuden aallon Cléo de 5 à 7 (1962), vaeltelijatarina Sans toit ni loi (1982) ja omaelämäkerrallinen dokumentti Les plages d'Agnès (2008).

Onnen hetket valmistui Vardan muistetuimman elokuvan Cléon jälkimainingeissa. Amerikkalaiskriitikko Amy Taubin erittelee elokuvan taustoja tässä Criterionin artikkelissa:
"While other new-wave directors, notably Jean-Luc Godard, François Truffaut, and Claude Chabrol, often focused on female characters, the women in Varda’s strongest films and the issues she raised around them throughout her career would not have appealed to or even have crossed the consciousness of her 'brethren.'"

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Katsaus Orionin syksyyn

Julkaisimme elokuvateatteri Orionin syyskauden ohjelman tänään. Kausi alkaa 18.8. ja kestää aina tammikuun puoliväliin saakka, joten paljon on kiinnostavaa ohjelmaa tiedossa. Alla kiinnostavia poimintoja tämän blogin näkökulmasta.



Kotimaisen kultakauden naistekijät ja Regina Linnanheimo
Kotimaisen kultakauden sarjassa nähdään suomalaisten naiskäsikirjoittajien ja -ohjaajien töitä 1930–50-luvuilta. Heihin kuului myös Regina Linnanheimo, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta ja jolle omistetaan kokonaan oma sarjansa. Syksyllä nähdään mm. ensimmäinen kotimainen naisohjaajan työ Onnenpotku (Glory Leppänen, 1936) ja tähtinäyttelijä Ansa Ikosen (kuva yllä) ohjaama Nainen on valttia (1944). Marraskuussa aiheeseen paneudutaan seminaarissa.

Claire Denis
Ulkomaisista ohjaajista esillä on keskeinen ranskalaisen nykyelokuvan nimi Claire Denis, jolta nähdään seitsemän elokuvan sarja. Queer-tematiikkaa on upeassa muukalaislegioonasta kertovassa elokuvassa Beau travail (1999). Erityinen suositus myös hienolle perhetarinalle 35 rhums (2008).

Satuteemat Olipa kerran... ja Satujen maassa
Edellinen on aikuisyleisön ja jälkimmäinen koko perheen elokuvia sisältävä sarja. Molemmista sarjoista löytyy runsaasti tyttöjä ja naisia pääosista (mm. Valerie and Her Week of Wonders, Beasts of the Southern Wild, Pan's Labyrinth, Ronja Ryövärintytär). Mukana on myös kaksi naisohjaajan elokuvaa, Agnieszka Hollandin Salainen puutarha (1993) ja kotimainen Päivi Hartzellin Lumikuningatar (1986).

Yhteisöllisen tyttökulttuurin riemujuhla on tulossa Pieni merenneito -sing-alongista, ainakin jos Facebook-eventin innostuneita kommentteja on uskominen.



Queer-tarinoita idästä ja lännestä
Orionin ja Espoo Cinén vieraaksi on tulossa Peter Greenaway, jonka uudessa elokuvassa Eisenstein in Guanajuato (2015, kuva yllä) suomalainen Elmer Bäck tulkitsee nimiroolin maineikasta neuvosto-ohjaajaa. Kuulemani mukaan elokuva esittää varsin avoimesti Eisensteinin ja tämän meksikolaisen oppaan suhteen.

Helsingin juhlaviikoille ajoittuva Kiina. Nyt: Lou Ye -sarja sisältää elokuvan Spring Fever (2007), jossa "aviovaimo havaitsee miehensä salaisten retkien syynä olevan toinen mies." Arvioiden mukaan tässä melodraamassa on varsin avoimia seksikohtauksia.



Catherine Deneuvelle omistetussa retrospektiivissä nähdään Jacques Demyn värikäs musikaali Rochefortin tytöt (1967, kuva yllä). Ohjaaja Agnès Vardan kanssa naimisissa olleella Demyllä oli mitä ilmeisimmin myös suhteita miehiin ja hänen elokuvistaan on etsitty myös viitteitä tästä. Rochefortin tytöistä ainakin voi löytää queer-sensibiliteettiä, suosittelen.

Toinen queer-ohjaaja tässä sarjassa on André Téchiné, joka on käsitellyt homo- ja biseksuaalisuutta useassa elokuvassaan. Orionissa nähdään Varkaat (1996), jossa Téchinén luottonäyttelijä Deneuve tulkitsee biseksuaalin opettajan roolin.

Kiasman Mapplethorpe-näyttelyyn liittyen syyskuun alussa esitetään tuplaprojisointina Andy Warholin Chelsea Girls (1966), joka inspiroi tuota kuulua valokuvaajaa.

Pieneen Truman Capote/Harper Lee -teemaan Remakes-sarjassa liittyy Bennett Millerin Capote (2005), jossa homoseksuaalia kirjailijaa esittää viime vuonna edesmennyt Philip Seymour Hoffman.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Dokumentti Amy Winehousesta teattereissa

Viime perjantaina elokuvateattereihin saapui Cannesin elokuvajuhlilla paljon kiinnostusta herättänyt Asif Kapadian dokumenttielokuva Amy (2015). Arkistomateriaalin ja haastattelun avulla elokuvassa käydään läpi laulaja, lauluntekijä Amy Winehousen (1983–2011) uraa ja elämää, joka päättyi vain liian aikaisin.

Kaverini linkkasi kiinnostavaan artikkeliin, joka käsittelee ikonisten, nuorina kuolleiden tähtien marttyyri-ilmiötä sukupuolittuneisuuden näkökulmasta. Pitchforkin Molly Beaucheminin juttu "Amy Winehouse, Kurt Cobain and the Gendering of Martyrdom" löytyy tästä linkistä.

En ole elokuvaa vielä itse ehtinyt nähdä, mutta arviot ovat olleet erittäin kiittäviä (mm. Sylvi, Kuvien takaa). Pääkaupunkiseudulla elokuva pyörii Kino Engelissä, Bio Grandissa ja Finnkinolla.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Suuri televisioblogaus S01E01

Televisioblogaus on muhinut jo useita viikkoja mielessä, ja olen jopa saanut pari pyyntöä aiheeseen liittyen. Televisiotarjonnan runsauden vuoksi on ollut hieman hankala päättää, mihin keskittyisin, joten päästäkseni tästä yli, päätin listata joitakin viime aikojen suosikkejani, jotka eivät ole ehkä vielä kovin tunnettuja täällä suunnalla. Itse katson ohjelmia nykyään lähinnä nettipalveluiden kautta, mikä rajoittaa tuntemustani – erityisesti muu kuin angloamerikkalainen tarjonta on jäänyt pahasti pimentoon.

Pieni alustus kuitenkin aiheeseen: Televisiosarjoihin kohdistuu nykyään paljon feminististä, antirasistista ja queer-näkökulmaista kritiikkiä, mikä on tärkeää ja ansaitsisi saada Suomessakin paremmin huomiota. (Onneksi esimerkiksi tässä tapauksessa yleisö ei jäänyt hiljaiseksi; aika moni vastaava tapaus on jäänyt vähemmälle huomiolle.) Samalla television katsomisesta on tullut monelle jonkinlainen salainen, paheellinen nautinto, guilty pleasure: ymmärrän sarjan x ongelmallisuudet, mutta kun se on vaan niin pirun viihdyttävä! Itsekin olen lapsesta lähtien katsonut paljon sarjoja ja saan edelleen nautintoa sarjamaailmoihin uppoamisesta.

Kuinka päästä yli siitä, että suurin osa televisiosta kertoo tarinoita valkoisista miehistä? Tai siitä, että jos (pää)henkilöt ovat mustia, he ovat vankilassa? Tai jos he ovat transsukupuolisia, heitä esittävät cis-sukupuoliset näyttelijät? Pitäisikö television katsominen lopettaa kokonaan vai olisiko mahdollista löytää ohjelmia, jotka täyttävät kaikki toiveemme?

Televisiosarjat luovat yhteisöllisyyttä niiden populaarikulttuurisen luonteen takia: osa nautinnosta tulee siitä, että sarjoista pääsee keskustelemaan ystävien, perheenjäsenten, työ- ja opiskelukaverien kanssa eri tavalla kuin monesta muusta kulttuurituotteesta, joita nautimme yksilöllisten taipumustemme mukaisesti. Joitain sarjoja tekee mieli seurata vain, että voi olla jotain mieltä niistä (omalla kohdallani True Detective oli tällainen). Jos löydän sarjan "myöhässä" (aloin juuri katsoa House of Cardsia), valittelen että en löydä keskusteluseuraa, kun muut ovat nähneet jaksot jo aikoja sitten.

Oma suositukseni kriittisille televisionkatsojille on ottaa nautinto sieltä, mistä se on saatavilla: voimme viihtyä sekä ohjelmien parissa että eritellessämme niiden hyviä ja huonoja representaatioita. Kriittinen katsominen voi olla myös tuottaa iloa! Voimme etsiä ja jakaa tietoa sekä nostaa keskusteluissa esiin erilaisia näkemyksiä. Black and Pink -organisaatiolla on myös yksi ehdotus siitä, kuinka voit olla vastuullinen television katsoja.


Ja sitten niitä suosituksia:


Olen aika lailla valmis julistamaan kaikkien aikojen parhaaksi tv-sarjaksi Ilana Glazerin ja Abbi Jacobsonin Broad Cityn (Comedy Central). Stoner-komediasarjassa parikymppiset newyorkilaisystävykset Ilana ja Abbi luovivat sekalaisten työkeikkojen, pilvessä notkumisen, bilettämisen ja pokaamisen jännittävässä maailmassa. Kuin realistisempi ja äärettömän paljon hauskempi Girls (josta kyllä myös pidän). Koskettavinta sarjassa ovat Ilanan moninaiset, viekkaatkin yritykset päästä seksuaaliseen yhteyteen ystävänsä Abbin kanssa.
TJEU:
sarjan avauskohtaus, Ilana hankkii käteistä
Saatavuus:
dvd tilattavissa nettikaupoista

Aivan äärettömän ihana oli myös HBO:n Looking, draamasarja sanfranciscolaisista homomiehistä. Tässä hurmasivat realistiset kuvaukset ihmissuhteista, kompleksiset hahmot sekä kuumat seksikohtaukset. Ilmeisesti myöhemmin kokopitkään televisioelokuvaan päättyvä sarja jäi kahteen kauteen, mutta ainakin niihin voi onneksi palata uudestaan ja uudestaan. Itse löysin sarjan aikoinaan useita jaksoja ohjanneen ja käsikirjoittaneen Andrew Haigh'n kautta: hänen ohjaamansa Weekend (Iso-Britannia, 2011) on yksi 2000-luvun parhaista homoelokuvista.
TJEU:
ensimmäisen kauden traileri
Saatavuus: HBO Nordic -nettipalvelussa

Lookingin kanssa jonkinlaiseen dramedy-genreen uppoava Please Like Me (Australian Broadcasting Corporation) on viehättävä sarja nuoresta homomiehestä, joka sarjan alussa tulee ulos kaapista. Pääosassa nähdään sarjan luonut Josh Thomas, jonka esittämä Josh on sosiaalisesti epävarma, kehossaan huonosti viihtyvä nuori mies – eli hahmo, joka yleensä pääsee korkeintaan sivurooliin nuorisosarjoissa. Ystävyys- ja seurustelusuhteiden lisäksi tärkeässä roolissa ovat Joshin isä monikulttuurisine uusperheineen sekä mielenterveysongelmista kärsivä äiti.
TJEU: ensimmäisen kauden traileri
Saatavuus: Yle on esittänyt sarjaa, saatavilla dvd:llä nettikaupoista

Näistä ehkä vähiten tunnettu on amerikkalaisen ABC Family -kanavan Huge vuodelta 2010. Yhden kauden saanut teinisarja sijoittuu nuorten "fat campille" eli laihdutusleirille. Konsepti voi kuulostaa kammottavalta, mutta toteutus on yllättää: päähenkilö on leirin ideologiaa vastaan taisteleva, herkkuja salakuljettava Willamena (Nikki Blonsky). Osa teemoista luonnollisesti pyörii ulkonäköpaineissa, mutta tilaa saavat myös ihmissuhdepohdiskelut sekä suhteet vanhempiin ja ystäviin. Lihavuus ja sen hyväksyminen on tabu länsimaisessa kulttuurissa, ja sarjaa seuratessa ilahduttikin myös suuresti mahdollisuus seurata lihavien nuorten omilla ehdoilla etenevää sarjaa. Useimmiten lihavat ihmiset esitetään yksinäisinä hahmoina laihojen ihmisten maailmassa (esim. My Mad Fat Diary, Precious), joten tuntui aika hienolta katsoa sarjaa, jossa lihavat nuoret ovat normi.
TJEU: sarjan promo, Will tekee vaikutuksen leiriläisiin
Saatavuus: dvd tilattavissa nettikaupoista

Joskus parasta viihdettä on tosi-tv ja sillä saralla ehdoton suosikkini on The Great British Bake Off (konsepti on tuotu Suomeen nimellä Koko Suomi leipoo). Hyväntuulisessa ohjelmassa ihastuttaa kokonaisuus, johon kuuluu mahtavia kaksimielisyyksiä laukovat juontajakoomikot Mel Giedroyc and Sue Perkins, juuri sopivan koppavat ja nasevat tuomarit Paul Hollywood ja Mary Berry (mitkä nimet!) sekä hyvin erilaisista ja eri taustoista tulevista "taviksista" koostuva kisailijajoukko. 
TJEU: Mel ja Sue taistelevat suklaamoussesta, Mel ja Sue vastaanottavat Attitude-palkinnon
Saatavuus: useita jaksoja on katsottavissa kokonaisuudessaan YouTubessa

En ole vielä itse ehtinyt tutustua, mutta tv-guruni suositteli brittiläistä sarjakokonaisuutta Cucumber / Banana / Tofu, jonka on luonut Queer as Folk -sarjan kirjoittajana tunnettu Russell T. Davies. Kolme toisiinsa liittyvää, Manchesteriin sijoittuvaa sarjaa kertovat tarinoita seksistä ja seksuaalisuudesta. Kokonaisuuden traileri.