sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Saksalaisia teinihomoja ja puolalaista ruumiillisuutta Eurooppalaisen elokuvan viikoilla

Keväisin Euroopan komission edustuston Eurooppasalissa Kampissa järjestetään Eurooppalaisen elokuvan viikot, jonka näytöksiin on vapaa pääsy. Valikoima on sekalainen kokoelma tuoreehkoja elokuvia maanosamme eri puolilta.

Kotimaisen Miekkailijan lisäksi ohjelmistosta itselleni ennestään tuttu on ainoastaan avauselokuva, Malgorzata Szumowskan Body (Cialo, 2015), jota esitettiin viime kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla, kun Szumowska oli siellä vieraana. Se oli yksi lempielokuviani viime vuodelta, mustan huumorin siivittämä omaperäinen tarina kolmesta ihmisestä, jotka yrittävät hahmottaa kuolemaa ja ruumiillisuuttaan eri tavoin. Näytös on pe 8.4. klo 17.



Pikaisella tutkailulla ohjelmasta löytyi ainakin yksi queer-elokuva, saksalainen Axel Ranischin ohjaus I Feel Like Disco (Ich fühl mich Disco, 2013). Esittelytekstin mukaan elokuva kertoo nuoresta homopojasta, joka yrittää tulla toimeen konservatiivisen isänsä kanssa, genrenä komedia. Elokuvaa on esitetty isoilla queer-leffafestareilla, mm. San Franciscon Framelinessa ja MIX Copenhagenissa. Näytös ti 12.4. klo 17.