Speed Sisters MEFAssa su 11.10.

MEFA, eli The Middle Eastern Film & Arts Festival, on yksi Helsingin elokuvafestivaaliskenen tuoreimmista tulokkaista. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma on ohjelmistoltaan kunnianhimoinen ja yhden kokemani näytöksen perusteella lämminhenkinen tapahtuma.

Tänä syksynä MEFAssa on mahdollisuus nähdä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla ihastuttanut tuore dokumentti Speed Sisters, vieläpä ilmaisnäytöksessä. Amber Faresin ohjaamassa elokuvassa seurataan palestiinalaisen naisrallitiimin jäsenten elämää ja kisoja.

Naiset ovat kaikki erilaisia persoonia ja hyvinkin erilaisista taustoista, mutta kaikkien arkeen vaikuttaa Israelin miehityksen mukanaan tuoma väkivalta. Vetävästi leikattu, hauska ja liikuttava elokuva rikkoo stereotyyppejä niin arabinaisista kuin -miehistäkin. Mukana on myös paljon musiikkia Lähi-idästä.

Näytös Alppilan kirkolla sunnuntaina 11.10. klo 17. Katso festivaalin muu ohjelma täältä.

Dyke Hard Arbiksella la 17.10.

Alkuvuodesta Berlinalessa esitetty ruotsalaiselokuva Dyke Hard (traileri) saa ensiesityksensä Suomessa Regnbågshelgen-tapahtumassa Töölön Arbiksella lauantaina 17.10. Kyseessä on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa ruotsinkielisessä Suomessa ajavan Regnbågsankan-järjestön vuosittainen tapahtuma.

Dyke Hard, sarjakuvataiteilija Bitte Anderssonin esikoisohjaus, on b-elokuvatyyliin toteutettu, värikäs musiikkielokuva. Se sai alkunsa feikkitrailerista ja on toteutettu yhteisöllisesti, tosin myös Svenska filminstitutetin tuella. Andersson omisti aiemmin Tukholman queer-skenen keskiössä olleen Hallongrottan-kirjakaupan, jonka toiminta loppui muutama vuosi sitten.

Tapahtuman Facebook-sivulta voi katsoa lisätietoja. Elokuva saa lisäesityksiä Suomessa Vinokino-festivaalilla myöhemmin syksyllä.

Neitoperho Bio Rexissä sunnuntaina 11.10.

Jos olisi pakko nimetä yksi suosikki kaikista näkemistäni kotimaisista elokuvista, valinta olisi yllättävänkin helppo. Auli Mantilan ohjaamassa Neitoperhossa (1997) kaikki elementit osuvat yhteen ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen kiehtova teos.

Ansaitusti Jussilla palkittu Leea Klemola tekee huikean vimmaisen roolisuorituksen pakosalle lähtevänä Eevinä, jonka kohtaamiset tien päällä eivät meni ihan nappiin. Elina Hurmeen esittämä Ami-sisko oli ensimmäisiä avoimesti homoseksuaaleja hahmoja suomalaisessa elokuvassa. Lisää elokuvasta voi lukea Elonetistä.

Neitoperho on mahdollista nähdä Bio Rexissä sunnuntaina 11.10. klo 14. Kyseessä on osa tribuuttisarjaa, joka juhlistaa Lasipalatsin upeaa elokuvateatteria ennen kuin se menee remonttiin. Remontti taasen liittyy Amos Anderssonin taidemuseon laajentumiseen Lasipalatsin tiloihin. Tribuuttisarjasta lisää tapahtuman Facebook-sivulta.

Claire Denis Orionissa 29.9.–25.10.

Ensi viikolla alkaa Orionissa seitsemän elokuvan Claire Denis -retrospektiivi. Kyseessä on yksi arvostetuimmista ranskalaisista nykyohjaajista, yksi omista suosikeistani myös. Onnistuin näkemään homoeroottisen muukalaislegioonatarinan Beau travail (1999) tuoreeltaan ja pari vuotta sitten uudestaan valkokankaalta; se jättää edelleen vahvan tunteen pitkäksi aikaa.

Denis on erityisen hieno näyttelijöiden ohjaaja: Beau travail'n Denis Lavantin lisäksi mm. Isabelle Huppert tekee hienon suorituksen niin ikään Afrikkaan sijoittuvassa, karussa White Materialissa (2009). Suosittelen myös seitsemän vuoden takaista isä-tytär-tarinaa 35 rhums, joka kuuluu ohjaajan lämminhenkisimpiin. Perhetarinaa inspiroi japanilaismestari Yasujiro Ozun työt.

Sarjan esittely ja näytösajat KAVIn sivuilla

Suuri Rakkautta & Anarkiaa -blogaus

Olen viime päivät käynyt läpi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin (17.–27.9.) hengästyttävää katalogia. Paristakymmenestä jo näkemästäni elokuvasta poimin neljä suositusta, ja lisäksi listaan viisi ennalta kiinnostavaa elokuvaa.

Yksi huomio ensin: Naisista kertovat elokuvat ja naisten ohjaamat elokuvat ovat aina vaan vähemmistössä, myös festivaaleilla. R&A:ssa ei tänä vuonna ole gaalanäytösten ja avainelokuvien joukossa yhtään naisen ohjaamaa elokuvaa. Naisohjaajat puuttuvat myös mm. Indie Darlings from USA ja Maailmojen rakentajat -sarjoista. Eniten hämmästyttää, että Pohjolan huiput -sarjassa naisohjaajia on ainoastaan lyhärinäytöksissä – vaikka esimerkiksi Ruotsissa elokuva-alan tasa-arvoon on jo vuosia panostettu.

Monia kiinnostavia elokuvia festivaalilta toki löytyy, kannattaa käyttää aikaa ohjelmiston selailuun!

Sitten niitä suosituksia:

Espoo Cinén tapaan R&A tägää queer-teemaiset elokuvat, tässä linkki listaan. Ja tässä omat suositukseni niistä: 

Laura Bispuri, Sworn Virgin
Alba Rohrwacher tulkitsee herkällä tavalla albanialaista Markia, joka teininä vihittiin mieheksi paikallisen "vannoutuneiden neitsyiden" perinteen mukaan. Kirjoitin elokuvasta katalogitekstin, joka löytyy yo. linkistä.

Lina Mannheimer, The Ceremony
Dokumentti ranskalaisesta pitkän linjan dominasta, yli 80-vuotiaasta Catherine Robbe-Grillet'stä (aka Jeanne de Berg). Haastattelin festivaaleilla vierailevaa ohjaajaa festivaalin lehteen. Hän on ajatellut aihettaan syvällisesti, joten elokuvan jälkeisestä keskustelusta tulee varmasti kiinnostava.

Peter Strickland, The Duke of Burgundy
Tyylikäs ja tyylitelty elokuva kertoo sadomasokistisessa suhteessa elävästä naisparista huumaavalla tavalla. Naisten välinen monitulkintainen leikki herättää varmasti keskustelua näytöksen jälkeen.

Justin Simien, Dear White People
Satiirinen indiehitti kuvaa mustien ja valkoisten nuorten suhteita mustien näkökulmasta. Yksi päähenkilöistä on homo (kuvassa keskellä), ja tapetilla on erityisesti identiteetin rakentaminen suhteessa yhteisöön.

Näkemättä, mutta vaikuttavat kiinnostavilta:

Alanté Kavaïté, The Summer of Sangaile
Tätä tyttörakkauselokuvaa katalogiteksti kuvailee "Liettuan omaksi Adèlen elämäksi" ja ohjaaja on tulossa vieraaksi.

Paul Weitz, Grandma
Veteraaninäyttelijä Lily Tomlinin roolisuoritusta jenkki-indiessä on kehuttu. Tomlin esittää boheemia mummoa, jonka naisystävä on kuollut ja joka päätyy road tripille lapsenlapsensa kanssa.

Carol Morley, The Falling
Tytöt pyörtyilevät toistensa päälle englantilaisessa sisäoppilaitoksessa. What more do you need?

Sebastián Silva, Nasty Baby
Chileläisohjaajan Brooklyniin sijoittuva elokuva ei kuulosta siltä perinteiseltä homopari-hankkii-lapsen-elokuvalta: "Pitkään elokuva on yhtä söpö kuin Freddyn kissa, sitten se testaa katsojan sietokykyä myös sen suhteen, voiko tätä pitää komediana ja voiko näistä päähenkilöistä edes pitää. Variety kutsui poliittisesti epäkorrektia elokuvaa suorastaan rumaksi."

Abel Ferrara, Pasolini
Willem Dafoe tulkitsee kontroversiaalia italialaisohjaajaa amerikkalaisen Abel Ferraran elokuvassa, joka sijoittuu elokuvan Salò eli Sodoman 120 päivää valmistumisen aikaan.

Feministinen elokuvafestivaali Ääriviivoja 3.–4.10.

Nykytaideorganisaatio Checkpoint Helsinki tuottaa lokakuun alussa WHS Teatteri Unionissa Ääriviivoja-festivaalin. Kyseessä on "kaksipäiväinen feministinen elokuvafestivaali feat. live-talkshow, joka mietiskelee kollektiivien muistia, kollektiivista muistia ja kollektiivista muistinmenetystä."

Tapahtuman kuraattoreina toimivat Silta-kollektiivin Maryan Abdulkarim ja Pauliina Feodoroff. Antirasistisen feminismin parissa toimiva Abdulkarim on ajankohtainen myös Radio Helsingin uuden Abdulkarim & Saarikoski -keskusteluohjelman myötä.

Ohjelmasta nettisivuilla mainitaan neuvostoliittolainen mykkäelokuva Babi Riazanskie (Ryazanin maalaisnaiset, 1927). Checkpoint Helsingin Facebook-sivulla on myös alustava elokuvalistaus:

• A Comedy in Six Unnatural Acts, Jan Oxenburg, 1975 USA 
• A Place of Rage, Pratibha Parmar, 1991 UK 
• A Tribute to Black Women (They don't get a chance), A Carney, B Phillips, 1986 UK
• Burden of Dykes, Anne Chamberlain, 1995, USA 
• Hidden Faces, Kim Loginotto, 1996 UK 
• In Nomine Domini (In the name of the lord), Monique Renault/ Vruchtboom, 1982 NL 
• Lesbian Bed Death – Myth or Epidemic? Stacey Folies, 1994 US 
• Peasant Women of Ryazan (Babi Riazanskic), Olga Preobrazhenskaya, 1927 USSR 
• Scuola Senza Fine (School without End), Adriana Monti, 1983 Italy 
• Sweet Sugar Rage Sistren Theatre Collective, 1985 Jamaica 
• Who takes the Rap – Immigration, Lai Ngan Walsh women and the Law Collective, 1986 UK

HQFEB on luonnollisesti AIVAN PÄHKINÖINÄ tästä tapahtumasta.

Andy Warholin Chelsea Girls Orionissa 5.9.

Orionissa on lauantaina 5.9. klo 19 harvinaislaatuinen tilaisuus nähdä 60-luvun queer-ikonin ja supertähden Andy Warholin yhdessä Paul Morrisseyn kanssa ohjaama Chelsea Girls (1966). Elokuva on tarkoitettu esitettäväksi tuplaprojisointina filmiltä eli käytännössä sitä ei voi televisiosta tai näytöltä edes katsoa.

Mitä on luvassa? Jonas Mekas luettelee: "Rakastavaisia, huumausaineiden orjia, homoseksuaaleja, lesboja, heteroseksuaaleja, surullisia hauraita tyttöjä ja kovia taffeja tyttöjä; hiljaisia keskusteluja, joutenoloa, puhelinkeskusteluja, ajan tappamista; seuraleikkejä, huumausaineleikkejä, seksileikkejä."

Chelsea Girlsin projisoinnista vastaava Mika Taanila kertoo tässä haastattelussa lisää syitä tulla paikalle lauantaina.

PS. Elokuun lopulla mainostin Artova Film Festivalin Jack Smith -näytöksiä. Tuolta Andy Warholin aikalaiselta nähdään useampiakin elokuvia Artova Kinon sarjassa, jossa on mukana myös teoksia Ken Jacobsilta. Facebook-tapahtumasta saa lisätietoa.

Omintakeinen Jack Smith Artova-elokuvafestivaalilla syyskuussa

Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin alueen kulttuuritoimintaa vaaliva Artova järjestää ilmaisia elokuvatapahtumia, joiden tarjonta on ollut poikkeuksellisen kunnianhimoinen. Viime keväänä tarjolla oli esimerkiksi Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon Tulipää, vuosi sitten syksyllä Chantal Akermanin D'est, molemmat filmiltä.

Artovan elokuvafestivaali AFF järjestetään syyskuun 4.–6. päivä Kino Sherylissä (Hämeenkatu 135 C / Arabiankatu 8), niin ikään vapaalla pääsyllä. Nostan ohjelmistosta esiin Jack Smithin elokuvat, joita nähdään kahdessa näytöksessä: Jack Smithin lyhytelokuvia ja No President. Lisäksi mukana on elokuvia Smithiä innoittaneelta näyttelijä Maria Montezilta.

Jack Smith (1932–1989) tunnetaan performanssitaiteilijana ja amerikkalaisen underground-elokuvan edelläkävijänä. Hänen keskeisin työnsä on Hollywoodin b-elokuvien estetiikasta ammentava Flaming Creatures (1963), joka sai mainetta pornografisina pidettyjen kohtausten vuoksi. 80-luvun lopulla aidsiin menehtyneen Smithin elämäntyöstä ilmestyi vuonna 2006 kiehtova dokumentti Jack Smith and the Destruction of Atlantis.

Jack Smithin elokuvat olivat osa laajempaa ja hyvin huomiota herättänyttä amerikkalaisen kokeellisen elokuvan liikehdintää, josta voi lukea lisää esimerkiksi tästä Jonas Mekasin kirjoituksesta. Queer-estetiikkaa viljelivät tuona aikakautena myös mm. Kenneth Anger, Andy Warhol sekä Kucharin veljekset.

Kiinalaisen undergroundin queer-elokuvaa Kaapelitehtaalla

Tulevana viikonloppuna pe-la 28.–29.8. Helsingin juhlaviikoilla järjestetään 25 x 25 – Close Encounter -tapahtuma Kaapelitehtaalla. Nuorten kiinalaistaiteilijoiden katselmus kestää yli yön ja sen erikoisohjelmaan kuuluu mm. ShanghaiPRIDE Film Festival: LGBT Film Showcase, jonka on kuratoinut itsekin elokuvantekijänä työskentelevä Jenny Man Wu.

Tapasin Jennyn keväällä Saksassa Dortmundin naiselokuvafestivaalilla. Juhlaviikkojen sivuilla ei ole tarkkaa aikataulua, mutta Jennyn mukaan näytökset alkavat perjantaina klo 22 ja myös lauantaina iltapäivällä nähdään elokuvia. Lista elokuvista on ladattavissa pdf:nä.

Queer-tarina Kiinasta: Spring Fever Orionissa

Elokuvateatteri Orionin Juhlaviikko-teemassa esitetään tärkeän kiinalaisen nykyohjaajan Lou Yen elokuvia. Yhteiskuntansa tabuja rikkonut ohjaaja on joutunut myös useasti sensuurin kynsiin. Spring Fever vuodelta 2009 käsittelee homoseksuaalisuutta kolmiodraaman kautta. Elokuva palkittiin Cannesin elokuvajuhlien pääkilpailussa käsikirjoituksestaan.

Filmmaker-lehden haastattelussa Lou Ye kertoo elokuvan taustoista. Film Commentin Andrew Chan kirjoittaa kriittisessä arviossaan, että elokuvassa homoseksiä käytetään välineellisesti: "[Spring Fever] employs the messiness of down-low gay life as a stand-in for shiftless, apathetic young adulthood in urban China".

Näytökset ti 25.8. klo 17 ja la 29.8. klo 17.

Espoo Ciné: kaksi suositusta ja viisi kiinnostavaa

Perjantaina alkavan Espoo Cinén queer-tarjonnasta olen kirjoittanut jo täällä ja täällä. Alla vielä kaksi suositusta ja oma odotuslistani. Kannattaa myös tsekata festivaalin #naisnäkökulma-tunniste.

Suositukset

Małgorzata Szumowska, Body (Ciało)
Puolalaisen Szumowskan homopappielokuva In the Name of nähtiin Suomessa festivaaleilla ja kesällä ohjaaja vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla. Nyt myös Espooseen tulee hänen uusin elokuvansa Body, joka käsittelee ruumiillisuutta kolmen päähenkilön kautta. Teemoina ovat mm. kuolema, syömishäiriöt, lapsi-vanhempisuhteet, yliluonnolliset ilmiöt. Elokuva ei varsinaisesti ole komedia, mutta käsittelytavassa on huumoria. Vakavia aiheita ei silti lyödä leikiksi.

Lucie Borleteau, Fidelio, Alice's Journey (Fidelio, l'Odyssée d'Alice)
Kirjoitin tästä elokuvasta R&A:n katalogiin, laitan linkin Facebookiin, kun ohjelma julkaistaan netissä (nyt on vasta tabloidi jaossa). Pidin elokuvassa siitä, kuinka sujuvasti se yhdistää ihmissuhdetematiikkaa (ja kuumia seksikohtauksia!) rahtilaivan arkisen elämän kuvaukseen. Ariane Labed pääosassa heittäytyy rooliin antaumuksella.

Näitä elokuvia odotan

Andrew Haigh, 45 Years
Haighin ohjaama Weekend on yksi parhaita homosuhteita kuvanneita elokuvia. Haigh oli käsikirjoittamassa myös erinomaista Looking-sarjaa. Ohjaajan uusin, avajaiselokuvana nähtävä 45 Years keräsi kehuja Berlinalen ensi-illassaan. Elokuva tulee myöhemmin myös laajempaan levitykseen.

Ilinca Călugăreanu, Chuck Norris vs Communism 
Romaniasta on tullut vahvoja elokuvia, ja elokuvaa käsittelevät elokuvat ovat aina lähellä sydäntä. Ystäväni, cinéfiili Otto Suurosen suositus sai kiinnostumaan.

Jessica Hausner, Amour fou
Toinen menneisyyteen sijoittuva elokuva Amour fou sai ensi-iltansa Cannesissa ja on kiertänyt merkittäviä festivaaleja. Hausnerin edellinen, Lourdes (2009), jäi mieleen omintakeisesta tunnelmasta.

Síllas Tzumérkas, A Blast
Muutamakin tuttu on tätä suositellut (Katsoja, Espoo Cinén tiedottaja). Kreikka on ollut tapetilla, joten on erittäin kiinnostavaa nähdä, miten sikäläistä nykytodellisuutta elokuvissa kuvataan.

Emmanuelle Bercot, Standing Tall
Cannesin elokuvajuhlilla nostettiin tänä vuonna esiin sukupuolten tasa-arvo elokuva-alalla. Siksikin on kiinnostavaa nähdä, millainen naisohjaajan elokuva valittiin tuon festivaalin avajaisnäytökseen. Lisäksi esittelytekstissä mainostettu "väkevä realismi" kiinnostaa.

Espoo Ciné: #pink-elokuvat

Espoo Ciné kuuluu rakkaimpiin elokuvafestivaaleihin, sillä se on ensimmäinen festivaali, jossa olen käynyt. Vuosi oli 1998 ja elokuva Ferzan Özpetekin Hamam, joka mitä todennäköisimmin esitettiin festivaalin silloisessa Pink Zone -sarjassa.

Tämän vuoden ohjelmistossa on sarjojen sijaan käytössä tunnisteet eli hashtagit. Pink Zone, joka sittemmin lyhennettiin muotoon Pink, on siis nyt #pink. Elokuvia on kuusi, joista varsinaisia "homoelokuvia" vaikuttaisi olevan neljä. Vetävästä Eisenstein in Guanajuatosta kirjoitinkin jo täällä.

Erittäin kiinnostavalta vaikuttaa Eastern Boys (kuva yllä), jossa nuoret itäeurooppalaiset miehet haastavat keskiluokkaisen ranskalaismiehen elämän. Toronton ja Lontoon isoilla festivaaleilla esitetyn elokuvan trailerin voi katsoa täällä. Vakavaampaa puolta edustaa myös ranskalaisohjaaja Jonathan Taiebin Venäjälle sijoittuva draama Stand, joka on IMDb:n mukaan kiertänyt runsaasti queer-elokuvafestivaaleja.

Ainoa selkeästi naispäähenkilöistä kertova elokuva, bosnialaisen Jasmila Zbanicin Love Island onkin sitten hömelö, erittäin kepeä europudding-komedia. Roberto Castonin elokuvasta The Silly Ones and the Stupid Ones on vaikea ottaa selvää, ainakin moneen suuntaan menevän trailerin perusteella. Hänen edellinen elokuvansa Ander (2009), joka esitettiin aikoinaan Vinokinossa, oli hidastempoinen mutta viehättävä kuvaus baskimaajussin ja perulaisen työmiehen ihastuksesta.

Pitkän linjan dokumentaristi, DocPointissakin vieraillut Kim Longinotto on käsitellyt elokuvissaan paljon naisaiheita. Häneltä on festivaaleilla kaksi hyvin erityyppistä elokuvaa: #pink-tägätty Love Is All -kompilaatioelokuva (traileri) sekä prostituutioaiheinen, Sundancessa avannut Dreamcatcher (traileri). Molemmat ovat ehdottomasti omalla katselulistallani.

Unohda Emmerich, eli suosituksia queer-historiasta kertovista elokuvista

Viime viikolla julkaistiin Roland Emmerichin tulevan Stonewall-elokuvan traileri, jota pienimuotoisesti kommentoin Facebookissa. Harva varmaan yllättyi huomatessaan, että elokuvan – tai ainakin trailerin – pääosassa on valkoinen, cis-sukupuolinen homomies. Mutta pettymys se silti oli.

Kyse ei ole siitä, että oltaisiin pettyneitä banaaliin faktojen vääristelyyn. Queer-elokuvissa on jo pitkään kuvattu ja kuviteltu historiaa, luotu omia, fiktionaalisia arkistoja koska viralliset arkistot eivät tätä historiaa ole huolineet. Kyse on kunnioituksesta ja intersektionaalisuuden ymmärtämisestä: nämä taistelut eivät ole samoja kaikille.

Ajattelinkin tarjota muutamia suosituksia elokuvista, jotka käsittelevät queer-historiaa jännittävillä, haastavilla, monisyisillä tavoilla, etsien omaa totuuttaan historiasta.

Isaac Julien, Looking for Langston (1989)
Mustan brittiohjaaja Isaac Julienin kokeellinen, runollinen elokuva 1920-luvun Harlemin renesanssin keskeisestä hahmosta, kirjailija Langston Hughesista. Julien tuo historian osaksi nykypäivää kiehtovalla tavalla, ja kuvaa, kuinka valkoinen (homo)kulttuuri on eksotisoinut mustia ihmisiä ja mustien kulttuuria.

Cheryl Dunye, The Watermelon Woman (1996)
Metatasoilla liikkuvassa elokuvassa aloitteleva ohjaaja Cheryl, jota tulkitsee elokuvan ohjaaja Cheryl Dunye itse, alkaa tutkia The Watermelon Woman -nimisen mustan Hollywood-näyttelijän elämää ja uraa. Tekijät ovat luoneet pieteetillä arkiston naisesta, jota ei ollut mutta olisi voinut olla. Cheryl yhdistää 1920–30-luvuilla eläneen mustan lesbon tarinan nykypäivään, omaan tarinaansa.

Sally Potter, Orlando (1992)
Sukupuolten välillä liukuva Orlando kiitää läpi vuosisatojen Virginia Woolfin kirjan yltäkylläisessä filmatisoinnissa. Queer-ikoni Tilda Swinton loistaa.

Jennie Livingston, Paris Is Burning (1991)
New Yorkin vogue-tanssikisojen ympärille kietoutuvasta ballroom-kulttuurista kertova Paris Is Burning ei aikoinaan ollut menneisyyteen sijoittuva elokuva, mutta kuvaa nyt jo lähes neljännesvuosisadan takaista aikaa. Otin elokuvan mukaan listaan muistuttamaan, kuinka vähän muiden kuin valkoisten trans-ihmisten elämästä on tehty elokuvia. Elokuvan vastaanotto on ollut kompleksinen, kuten tämä Guardianin artikkeli tältä kesältä osoittaa. Joka tapauksessa kyseessä on arvokas dokumentti kulttuurista, joka näkyy yhä ympärillämme, mutta jonka alkuperää ei moni tunne.

Eisenstein in Guanajuato Espoo Cinéssä, Orionissa ja muillakin valkokankailla

Peter Greenawayn uusin elokuva Eisenstein in Guanajuato (2015) saa hyvin huomiota alkusyksystä. Berlinalessa helmikuussa ensi-illassa ollut elokuva on Espoo Cinén päätöselokuva 30.8. ja se nähdään pari päivää sen jälkeen 1.9. Orionissa. Tavalliseen levitykseen elokuva tulee 4.9. alkaen.

Päähenkilönä seikkailee legendaarinen neuvosto-ohjaaja Sergei Eisenstein (suomalainen Elmer Bäck),  joka tunnetaan mm. elokuvamontaasin kehittämisestä sekä elokuvistaan Panssarilaiva Potemkin (1925) ja Lokakuu (1927). Elokuva kertoo hänen työmatkastaan Meksikoon 1930-luvulla sekä suhteestaan Palomino Cañedoon (Luis Alberti), joka toimi hänen oppaanaan tuolla matkalla.

Vimmalla rooliinsa eläytyvä Bäck suoriutuu hienosti – ja on kuvien perusteella kuin ilmetty Eisenstein. Tuo ohjaajanero on elokuvassa eräänlainen neitseellinen, irstaileva klovni, ja hänen matkansa käännekohdaksi muodostuu seksuaalinen herääminen (33-vuotiaana) osaavan Cañedon käsissä. Antaumuksella kuvattu seksikohtaus lienee syynä elokuvan korkeaan 16 vuoden ikärajaan.

Elokuva on muutenkin visuaalisesti vimmainen ja täynnä jännittäviä kuvia, leikkauksia, kameranliikettä. Se tarjoaa pikakertauksen sotien välisestä, transatlanttisesta vasemmistointelligentsiasta. Lopulta se on myös herkän romanttinen, vaikkakin epäkonventionaalinen rakkaustarina.

Sekä Espoo Cinén että Orionin näytösten liput tulevat myyntiin huomenna ke 5.8. Peter Greenaway myös vierailee molemmissa näytöksissä ja pitää Orionissa lisäksi yleisölle avoimen luennon tiistaina 1.9. Elokuvan trailerin voi katsoa täällä.

***

Espoo Ciné julkaisi tänään muunkin ohjelmistonsa. Käyn läpi elokuvat tarkemmin ja palaan asiaan suosituksien kera. Sarjojen sijaan Ciné käyttää tänä vuonna tägejä, joista tämän blogin lukijoita kiinnostanevat #pink (queer-elokuvia) ja #naisnäkökulma.

Ava DuVernayn Selma vihdoin valkokankaalla

Espoon elokuvateatterihelmi, vuonna 1955 valmistunut kaunis Kino Tapiola viettää juhlia ensi viikolla. Sen kunniaksi teatterilla on ilmaisnäytöksiä, muun muassa odotettu ja toivottu Oscar-ehdokas, Ava DuVernayn Selma (2014). Vuoden 1965 Alabamaan sijoittuva elokuva kertoo tositarinan mustien kansalaisoikeusliikkeen taistelusta. Pääosassa Martin Luther King Jr:na nähdään David Oyelowo, jonka roolisuorituksen sivuuttaminen Oscareissa oli monien, myös tämän kirjoittajan, mielestä suuri vääryys.

Näin elokuvan keväällä Saksassa ja se on mielestäni erittäin onnistunut. Kun monet tositarinat rönsöilyvät moniin suuntiin, Selmassa ryhtiä tuo keskittyminen tiettyyn tapaukseen. Elokuvan näkökulma on mustien – esimerkiksi presidentti Johnsonin rooliin tapahtumissa suhtaudutaan kriittisesti. Myös kansalaisoikeusliikkeen sisäiset ristiriidat ovat kiinostavalla tavalla esillä. Oscar-palkittu kappale nostattaa tunteita hienosti. Traileri löytyy täältä.

Vetoavasta aiheestaan ja lukuisista palkinnoistaan ja ehdokkuuksistaan huolimatta elokuva ei saa Suomessa laajaa valkokangaslevitystä. Muita valkokangasesityksiä ei ole tällä hetkellä tiedossa, mutta Kino Tapiolan näytös antaa toivoa, että elokuva nähtäisiin täälläkin vielä uudestaan.

Kino Tapiolassa Selma esitetään perjantaina 14.8. klo 20:15. Ilmaislippujen jako alkaa samana päivänä teatterilla klo 17:30. Kannattaa olla ajoissa paikalla, sillä sali on melko pieni.