sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

BPM (beats per minute), huikean hieno kuvaus queer-aktivisteista

Viime vuosi oli mielestäni todella hyvä elokuvavuosi. Kaikista näkemistäni upeista teoksista ykköseksi omalla listallani nousi Robin Campillon BPM (beats per minute), Cannesissa Grand prix -palkinnon saanut draama. Sen tuo Suomen valkokankaille mainio Cinemanse-levitysyhtiö, joka on kunnostautunut rohkeilla, hienoilla maahantuonneilla aiemminkin (mm. The Handmaiden, Kasvot, kylät, Clouds of Sils Maria).

BPM kuvaa siis Pariisin ACT UP -aktivistiryhmää, joka 1990-luvulla taisteli AIDSiin sairastuneiden oikeuksien puolesta. Se on moniääninen, tunteikas, viisas, erittäin queer ja hienoin aktivismia kuvaava elokuva, jonka olen nähnyt. Se täydentää aukkoja historiankirjoituksessa, mutta tuntuu samalla myös älyttömän ajankohtaiselta. Se kuvaa ryhmää (ja siinä toimivia yksilöitä) ihmeellisellä kirkkaudella ja empatialla.

Finnkinon teattereiden lisäksi näytöksiä on tulossa Helsingissä Korjaamolle ja Kino Engeliin, Konepajan Brunolla on ennakkonäytös to 29.3.



Teatterilevityksessä ovat edelleen nähtävillä myös aiemmin suosittelemani Call Me by Your Name sekä Fantastinen nainen. Hollywoodilainen coming-out-elokuva Minä, Simon tulee ensi-iltaan 4.5.