Eisenstein in Guanajuato Espoo Cinéssä, Orionissa ja muillakin valkokankailla

Peter Greenawayn uusin elokuva Eisenstein in Guanajuato (2015) saa hyvin huomiota alkusyksystä. Berlinalessa helmikuussa ensi-illassa ollut elokuva on Espoo Cinén päätöselokuva 30.8. ja se nähdään pari päivää sen jälkeen 1.9. Orionissa. Tavalliseen levitykseen elokuva tulee 4.9. alkaen.

Päähenkilönä seikkailee legendaarinen neuvosto-ohjaaja Sergei Eisenstein (suomalainen Elmer Bäck),  joka tunnetaan mm. elokuvamontaasin kehittämisestä sekä elokuvistaan Panssarilaiva Potemkin (1925) ja Lokakuu (1927). Elokuva kertoo hänen työmatkastaan Meksikoon 1930-luvulla sekä suhteestaan Palomino Cañedoon (Luis Alberti), joka toimi hänen oppaanaan tuolla matkalla.

Vimmalla rooliinsa eläytyvä Bäck suoriutuu hienosti – ja on kuvien perusteella kuin ilmetty Eisenstein. Tuo ohjaajanero on elokuvassa eräänlainen neitseellinen, irstaileva klovni, ja hänen matkansa käännekohdaksi muodostuu seksuaalinen herääminen (33-vuotiaana) osaavan Cañedon käsissä. Antaumuksella kuvattu seksikohtaus lienee syynä elokuvan korkeaan 16 vuoden ikärajaan.

Elokuva on muutenkin visuaalisesti vimmainen ja täynnä jännittäviä kuvia, leikkauksia, kameranliikettä. Se tarjoaa pikakertauksen sotien välisestä, transatlanttisesta vasemmistointelligentsiasta. Lopulta se on myös herkän romanttinen, vaikkakin epäkonventionaalinen rakkaustarina.

Sekä Espoo Cinén että Orionin näytösten liput tulevat myyntiin huomenna ke 5.8. Peter Greenaway myös vierailee molemmissa näytöksissä ja pitää Orionissa lisäksi yleisölle avoimen luennon tiistaina 1.9. Elokuvan trailerin voi katsoa täällä.

***

Espoo Ciné julkaisi tänään muunkin ohjelmistonsa. Käyn läpi elokuvat tarkemmin ja palaan asiaan suosituksien kera. Sarjojen sijaan Ciné käyttää tänä vuonna tägejä, joista tämän blogin lukijoita kiinnostanevat #pink (queer-elokuvia) ja #naisnäkökulma.

Ava DuVernayn Selma vihdoin valkokankaalla

Espoon elokuvateatterihelmi, vuonna 1955 valmistunut kaunis Kino Tapiola viettää juhlia ensi viikolla. Sen kunniaksi teatterilla on ilmaisnäytöksiä, muun muassa odotettu ja toivottu Oscar-ehdokas, Ava DuVernayn Selma (2014). Vuoden 1965 Alabamaan sijoittuva elokuva kertoo tositarinan mustien kansalaisoikeusliikkeen taistelusta. Pääosassa Martin Luther King Jr:na nähdään David Oyelowo, jonka roolisuorituksen sivuuttaminen Oscareissa oli monien, myös tämän kirjoittajan, mielestä suuri vääryys.

Näin elokuvan keväällä Saksassa ja se on mielestäni erittäin onnistunut. Kun monet tositarinat rönsöilyvät moniin suuntiin, Selmassa ryhtiä tuo keskittyminen tiettyyn tapaukseen. Elokuvan näkökulma on mustien – esimerkiksi presidentti Johnsonin rooliin tapahtumissa suhtaudutaan kriittisesti. Myös kansalaisoikeusliikkeen sisäiset ristiriidat ovat kiinostavalla tavalla esillä. Oscar-palkittu kappale nostattaa tunteita hienosti. Traileri löytyy täältä.

Vetoavasta aiheestaan ja lukuisista palkinnoistaan ja ehdokkuuksistaan huolimatta elokuva ei saa Suomessa laajaa valkokangaslevitystä. Muita valkokangasesityksiä ei ole tällä hetkellä tiedossa, mutta Kino Tapiolan näytös antaa toivoa, että elokuva nähtäisiin täälläkin vielä uudestaan.

Kino Tapiolassa Selma esitetään perjantaina 14.8. klo 20:15. Ilmaislippujen jako alkaa samana päivänä teatterilla klo 17:30. Kannattaa olla ajoissa paikalla, sillä sali on melko pieni.

Pedro Almodóvar Yle Teemalla

Yle Teema näyttää 31.7.–28.8. espanjalaisen Pedro Almodóvarin elokuvia. Seksuaalisuutta ja ihmissuhteita queer-näkökulmasta tutkiva Almodóvar on ollut suosittu Suomessa: hänen elokuvansa ovat saaneet yleensä teatterilevityksen (viimeisimpänä mainio seksikomedia Matkarakastajat vuodelta 2013) ja televisiossakin niitä on nähty kohtuullisin väliajoin. Minulle Almodóvar oli ensimmäisiä eurooppalaisia ohjaajasuosikkeja juuri televisioesitysten ansiosta.

Tänään perjantaina nähtävä Lihan värinä (Carne trémula, 1997) oli ensimmäinen hänen ohjaamansa elokuva, jonka näin elokuvateatterissa. Se on siitä harvinainen Almodóvarin elokuva, että se perustuu kirjalliseen lähteeseen, Ruth Rendellin romaaniin Live Flesh. Luin kirjan joitakin vuosia sitten ja ero käsittelyssä on huomattava: Almodóvar tuntuu paljon armeliaammalta päähenkilö Victoria kohtaan – Rendell on ikävän porvarillinen ja kova. Almodóvarin elokuvissa on aina ihastuttanut empaattisuus: jokainen ihmiskohtalo on elokuvan ja ymmärtämisen arvoinen.

Lihan värinä on tämänkertaisen sarjan vanhin elokuva. Elokuun puolella esityksensä saavat menestyksekäs ja rakastettu Kaikki äidistäni (1999), lapsuuskuvaus Huono kasvatus (2004), mielestäni Almodóvarin heikoimpiin suorituksiin lukeutuva Volver (2006) sekä hurja trilleri Iho jossa elän (2011). Elokuvat eivät jää Areenaan katseluun.

Almodóvarin seuraava projekti Silencio on IMDb:n mukaan kuvausvaiheessa ja valmistumassa ensi vuonna.

Agnès Vardan Onnen hetket Orionissa 5.8. ja 8.8.

Elokuvateatteri Orionin monivuotinen perinne on 50 vuotta sitten -sarja, jossa esitetään elokuvahistorian merkkiteoksia. Elokuussa sarjassa nähdään ranskalaisen ohjaajamestari Agnès Vardan Onnen hetket (Le bonheur, 1965).

Cinéfiileille Varda on tuttu nimi. Ranskalaisen uuden aallon kynnyksellä uransa aloittanut Varda sai tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlilla kunniapalkinnon elämäntyöstään, johon kuuluu mm. esikoinen La Pointe courte (1955), uuden aallon Cléo de 5 à 7 (1962), vaeltelijatarina Sans toit ni loi (1982) ja omaelämäkerrallinen dokumentti Les plages d'Agnès (2008).

Onnen hetket valmistui Vardan muistetuimman elokuvan Cléon jälkimainingeissa. Amerikkalaiskriitikko Amy Taubin erittelee elokuvan taustoja tässä Criterionin artikkelissa:
"While other new-wave directors, notably Jean-Luc Godard, François Truffaut, and Claude Chabrol, often focused on female characters, the women in Varda’s strongest films and the issues she raised around them throughout her career would not have appealed to or even have crossed the consciousness of her 'brethren.'"

Katsaus Orionin syksyyn

Julkaisimme elokuvateatteri Orionin syyskauden ohjelman tänään. Kausi alkaa 18.8. ja kestää aina tammikuun puoliväliin saakka, joten paljon on kiinnostavaa ohjelmaa tiedossa. Alla kiinnostavia poimintoja tämän blogin näkökulmasta.

Kotimaisen kultakauden naistekijät ja Regina Linnanheimo
Kotimaisen kultakauden sarjassa nähdään suomalaisten naiskäsikirjoittajien ja -ohjaajien töitä 1930–50-luvuilta. Heihin kuului myös Regina Linnanheimo, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta ja jolle omistetaan kokonaan oma sarjansa. Syksyllä nähdään mm. ensimmäinen kotimainen naisohjaajan työ Onnenpotku (Glory Leppänen, 1936) ja tähtinäyttelijä Ansa Ikosen (kuva yllä) ohjaama Nainen on valttia (1944). Marraskuussa aiheeseen paneudutaan seminaarissa.

Claire Denis
Ulkomaisista ohjaajista esillä on keskeinen ranskalaisen nykyelokuvan nimi Claire Denis, jolta nähdään seitsemän elokuvan sarja. Queer-tematiikkaa on upeassa muukalaislegioonasta kertovassa elokuvassa Beau travail (1999). Erityinen suositus myös hienolle perhetarinalle 35 rhums (2008).

Satuteemat Olipa kerran... ja Satujen maassa
Edellinen on aikuisyleisön ja jälkimmäinen koko perheen elokuvia sisältävä sarja. Molemmista sarjoista löytyy runsaasti tyttöjä ja naisia pääosista (mm. Valerie and Her Week of Wonders, Beasts of the Southern Wild, Pan's Labyrinth, Ronja Ryövärintytär). Mukana on myös kaksi naisohjaajan elokuvaa, Agnieszka Hollandin Salainen puutarha (1993) ja kotimainen Päivi Hartzellin Lumikuningatar (1986).

Yhteisöllisen tyttökulttuurin riemujuhla on tulossa Pieni merenneito -sing-alongista, ainakin jos Facebook-eventin innostuneita kommentteja on uskominen.

Queer-tarinoita idästä ja lännestä
Orionin ja Espoo Cinén vieraaksi on tulossa Peter Greenaway, jonka uudessa elokuvassa Eisenstein in Guanajuato (2015, kuva yllä) suomalainen Elmer Bäck tulkitsee nimiroolin maineikasta neuvosto-ohjaajaa. Kuulemani mukaan elokuva esittää varsin avoimesti Eisensteinin ja tämän meksikolaisen oppaan suhteen.

Helsingin juhlaviikoille ajoittuva Kiina. Nyt: Lou Ye -sarja sisältää elokuvan Spring Fever (2007), jossa "aviovaimo havaitsee miehensä salaisten retkien syynä olevan toinen mies." Arvioiden mukaan tässä melodraamassa on varsin avoimia seksikohtauksia.

Catherine Deneuvelle omistetussa retrospektiivissä nähdään Jacques Demyn värikäs musikaali Rochefortin tytöt (1967, kuva yllä). Ohjaaja Agnès Vardan kanssa naimisissa olleella Demyllä oli mitä ilmeisimmin myös suhteita miehiin ja hänen elokuvistaan on etsitty myös viitteitä tästä. Rochefortin tytöistä ainakin voi löytää queer-sensibiliteettiä, suosittelen.

Toinen queer-ohjaaja tässä sarjassa on André Téchiné, joka on käsitellyt homo- ja biseksuaalisuutta useassa elokuvassaan. Orionissa nähdään Varkaat (1996), jossa Téchinén luottonäyttelijä Deneuve tulkitsee biseksuaalin opettajan roolin.

Kiasman Mapplethorpe-näyttelyyn liittyen syyskuun alussa esitetään tuplaprojisointina Andy Warholin Chelsea Girls (1966), joka inspiroi tuota kuulua valokuvaajaa.

Pieneen Truman Capote/Harper Lee -teemaan Remakes-sarjassa liittyy Bennett Millerin Capote (2005), jossa homoseksuaalia kirjailijaa esittää viime vuonna edesmennyt Philip Seymour Hoffman.

Dokumentti Amy Winehousesta teattereissa

Viime perjantaina elokuvateattereihin saapui Cannesin elokuvajuhlilla paljon kiinnostusta herättänyt Asif Kapadian dokumenttielokuva Amy (2015). Arkistomateriaalin ja haastattelun avulla elokuvassa käydään läpi laulaja, lauluntekijä Amy Winehousen (1983–2011) uraa ja elämää, joka päättyi vain liian aikaisin.

Kaverini linkkasi kiinnostavaan artikkeliin, joka käsittelee ikonisten, nuorina kuolleiden tähtien marttyyri-ilmiötä sukupuolittuneisuuden näkökulmasta. Pitchforkin Molly Beaucheminin juttu "Amy Winehouse, Kurt Cobain and the Gendering of Martyrdom" löytyy tästä linkistä.

En ole elokuvaa vielä itse ehtinyt nähdä, mutta arviot ovat olleet erittäin kiittäviä (mm. Sylvi, Kuvien takaa). Pääkaupunkiseudulla elokuva pyörii Kino Engelissä, Bio Grandissa ja Finnkinolla.

Suuri televisioblogaus S01E01

Televisioblogaus on muhinut jo useita viikkoja mielessä, ja olen jopa saanut pari pyyntöä aiheeseen liittyen. Televisiotarjonnan runsauden vuoksi on ollut hieman hankala päättää, mihin keskittyisin, joten päästäkseni tästä yli, päätin listata joitakin viime aikojen suosikkejani, jotka eivät ole ehkä vielä kovin tunnettuja täällä suunnalla. Itse katson ohjelmia nykyään lähinnä nettipalveluiden kautta, mikä rajoittaa tuntemustani – erityisesti muu kuin angloamerikkalainen tarjonta on jäänyt pahasti pimentoon.

Pieni alustus kuitenkin aiheeseen: Televisiosarjoihin kohdistuu nykyään paljon feminististä, antirasistista ja queer-näkökulmaista kritiikkiä, mikä on tärkeää ja ansaitsisi saada Suomessakin paremmin huomiota. (Onneksi esimerkiksi tässä tapauksessa yleisö ei jäänyt hiljaiseksi; aika moni vastaava tapaus on jäänyt vähemmälle huomiolle.) Samalla television katsomisesta on tullut monelle jonkinlainen salainen, paheellinen nautinto, guilty pleasure: ymmärrän sarjan x ongelmallisuudet, mutta kun se on vaan niin pirun viihdyttävä! Itsekin olen lapsesta lähtien katsonut paljon sarjoja ja saan edelleen nautintoa sarjamaailmoihin uppoamisesta.

Kuinka päästä yli siitä, että suurin osa televisiosta kertoo tarinoita valkoisista miehistä? Tai siitä, että jos (pää)henkilöt ovat mustia, he ovat vankilassa? Tai jos he ovat transsukupuolisia, heitä esittävät cis-sukupuoliset näyttelijät? Pitäisikö television katsominen lopettaa kokonaan vai olisiko mahdollista löytää ohjelmia, jotka täyttävät kaikki toiveemme?

Televisiosarjat luovat yhteisöllisyyttä niiden populaarikulttuurisen luonteen takia: osa nautinnosta tulee siitä, että sarjoista pääsee keskustelemaan ystävien, perheenjäsenten, työ- ja opiskelukaverien kanssa eri tavalla kuin monesta muusta kulttuurituotteesta, joita nautimme yksilöllisten taipumustemme mukaisesti. Joitain sarjoja tekee mieli seurata vain, että voi olla jotain mieltä niistä (omalla kohdallani True Detective oli tällainen). Jos löydän sarjan "myöhässä" (aloin juuri katsoa House of Cardsia), valittelen että en löydä keskusteluseuraa, kun muut ovat nähneet jaksot jo aikoja sitten.

Oma suositukseni kriittisille televisionkatsojille on ottaa nautinto sieltä, mistä se on saatavilla: voimme viihtyä sekä ohjelmien parissa että eritellessämme niiden hyviä ja huonoja representaatioita. Kriittinen katsominen voi olla myös tuottaa iloa! Voimme etsiä ja jakaa tietoa sekä nostaa keskusteluissa esiin erilaisia näkemyksiä. Black and Pink -organisaatiolla on myös yksi ehdotus siitä, kuinka voit olla vastuullinen television katsoja.

Ja sitten niitä suosituksia:

Olen aika lailla valmis julistamaan kaikkien aikojen parhaaksi tv-sarjaksi Ilana Glazerin ja Abbi Jacobsonin Broad Cityn (Comedy Central). Stoner-komediasarjassa parikymppiset newyorkilaisystävykset Ilana ja Abbi luovivat sekalaisten työkeikkojen, pilvessä notkumisen, bilettämisen ja pokaamisen jännittävässä maailmassa. Kuin realistisempi ja äärettömän paljon hauskempi Girls (josta kyllä myös pidän). Koskettavinta sarjassa ovat Ilanan moninaiset, viekkaatkin yritykset päästä seksuaaliseen yhteyteen ystävänsä Abbin kanssa.
TJEU: sarjan avauskohtaus, Ilana hankkii käteistä
Saatavuus: dvd tilattavissa nettikaupoista

Aivan äärettömän ihana oli myös HBO:n Looking, draamasarja sanfranciscolaisista homomiehistä. Tässä hurmasivat realistiset kuvaukset ihmissuhteista, kompleksiset hahmot sekä kuumat seksikohtaukset. Ilmeisesti myöhemmin kokopitkään televisioelokuvaan päättyvä sarja jäi kahteen kauteen, mutta ainakin niihin voi onneksi palata uudestaan ja uudestaan. Itse löysin sarjan aikoinaan useita jaksoja ohjanneen ja käsikirjoittaneen Andrew Haigh'n kautta: hänen ohjaamansa Weekend (Iso-Britannia, 2011) on yksi 2000-luvun parhaista homoelokuvista.
TJEU: ensimmäisen kauden traileri
Saatavuus: HBO Nordic -nettipalvelussa

Lookingin kanssa jonkinlaiseen dramedy-genreen uppoava Please Like Me (Australian Broadcasting Corporation) on viehättävä sarja nuoresta homomiehestä, joka sarjan alussa tulee ulos kaapista. Pääosassa nähdään sarjan luonut Josh Thomas, jonka esittämä Josh on sosiaalisesti epävarma, kehossaan huonosti viihtyvä nuori mies – eli hahmo, joka yleensä pääsee korkeintaan sivurooliin nuorisosarjoissa. Ystävyys- ja seurustelusuhteiden lisäksi tärkeässä roolissa ovat Joshin isä monikulttuurisine uusperheineen sekä mielenterveysongelmista kärsivä äiti.
TJEU: ensimmäisen kauden traileri
Saatavuus: Yle on esittänyt sarjaa, saatavilla dvd:llä nettikaupoista

Näistä ehkä vähiten tunnettu on amerikkalaisen ABC Family -kanavan Huge vuodelta 2010. Yhden kauden saanut teinisarja sijoittuu nuorten "fat campille" eli laihdutusleirille. Konsepti voi kuulostaa kammottavalta, mutta toteutus on yllättää: päähenkilö on leirin ideologiaa vastaan taisteleva, herkkuja salakuljettava Willamena (Nikki Blonsky). Osa teemoista luonnollisesti pyörii ulkonäköpaineissa, mutta tilaa saavat myös ihmissuhdepohdiskelut sekä suhteet vanhempiin ja ystäviin. Lihavuus ja sen hyväksyminen on tabu länsimaisessa kulttuurissa, ja sarjaa seuratessa ilahduttikin myös suuresti mahdollisuus seurata lihavien nuorten omilla ehdoilla etenevää sarjaa. Useimmiten lihavat ihmiset esitetään yksinäisinä hahmoina laihojen ihmisten maailmassa (esim. My Mad Fat Diary, Precious), joten tuntui aika hienolta katsoa sarjaa, jossa lihavat nuoret ovat normi.
TJEU: sarjan promo, Will tekee vaikutuksen leiriläisiin
Saatavuus: dvd tilattavissa nettikaupoista

Joskus parasta viihdettä on tosi-tv ja sillä saralla ehdoton suosikkini on The Great British Bake Off (konsepti on tuotu Suomeen nimellä Koko Suomi leipoo). Hyväntuulisessa ohjelmassa ihastuttaa kokonaisuus, johon kuuluu mahtavia kaksimielisyyksiä laukovat juontajakoomikot Mel Giedroyc and Sue Perkins, juuri sopivan koppavat ja nasevat tuomarit Paul Hollywood ja Mary Berry (mitkä nimet!) sekä hyvin erilaisista ja eri taustoista tulevista "taviksista" koostuva kisailijajoukko. 
TJEU: Mel ja Sue taistelevat suklaamoussesta, Mel ja Sue vastaanottavat Attitude-palkinnon
Saatavuus: useita jaksoja on katsottavissa kokonaisuudessaan YouTubessa

En ole vielä itse ehtinyt tutustua, mutta tv-guruni suositteli brittiläistä sarjakokonaisuutta Cucumber / Banana / Tofu, jonka on luonut Queer as Folk -sarjan kirjoittajana tunnettu Russell T. Davies. Kolme toisiinsa liittyvää, Manchesteriin sijoittuvaa sarjaa kertovat tarinoita seksistä ja seksuaalisuudesta. Kokonaisuuden traileri.

Nyrkkeileviä musliminaisia URB-festivaalilla elokuussa

URB on kansainvälinen, poikkitaiteellinen festivaali, joka esittelee uutta, kiinnostavaa urbaania taidetta. Tänä vuonna Kiasman järjestämä festivaali tapahtuu 30.7.–9.8. eri puolilla Helsinkiä.

HQFEB:n poiminta ohjelmistosta on brittiläisen Common Wealth -ryhmän No Guts, No Heart, No Glory. Esitys pohjautuu nuorten, nyrkkeilevien musliminaisten haastatteluihin ja se nähdään suomalaisen nyrkkeilijätähden Eva Wahlströmin kotisalilla Ruskeasuolla. Esityksen traileri löytyy täältä ja yleisön kommentteja täältä.

Liput (15/10 euroa) tulevat myyntiin keskiviikkona 1.7. ja esitykset ovat 5.–7.8.

PÄIVITETTY Helsinki Priden elokuvat 23.–28.6.

Listasin toukokuun lopulla vinkkejä Helsinki Prideen, myös joitain muita kuin elokuva-aiheisia. Alla päivitettynä festivaalin elokuvaohjelmisto. Koko ohjelmisto löytyy täältä.

Päivitys 19.6.: lisätty Queersaation elokuvanäytökset.

Päivitys 23.6.:  lisätty sunnuntaihin tieto Kino Engelin näytöksistä.

 

Tiistai 23.6.

Klo 17 Andorra ja Dubrovnik: Homona Venäjällä
Elokuvanäytös ja keskustelutilaisuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanteesta naapurimaassamme, järjestäjänä Amnestyn Suomen osasto.

 

Keskiviikko 24.6.

Klo 16:30 Eurooppasali: Sateenkaari sukupolvelta toiselle
Sukupolvia koskevan keskustelun yhteydessä esitetään Reel in the Closet -dokumentti. Elokuvan traileri.

Klo 18 Andorra: Beyond Gay
Kanadan suurlähetystön järjestämä näytös pride-juhlinnan merkitystä kansainvälisesti käsittelevästä dokumentista. Elokuvan traileri.

Klo 19 Kaapelitehdas: Olya's Love
Queersaatio-viikon elokuvanäytös, dokumentti venäläisestä lesboaktivistista. Elokuvan traileri ja esittely IDFAn kotisivuilla.

Klo 20 Orion: Hääjuhla
Ang Leen draama vuodelta 1993, Helsinki Priden ja KAVIn esityssarjaa.

Torstai 25.6.

Klo 15 alkaen Kiasma: Minä ja Mapplethorpe
Kiasman Robert Mapplethorpe -retrospektiivin liittyvä päivä, klo 19 esitetään dokumentti Black White + Gray: A Portrait of Sam Wagstaff and Robert Mapplethorpe. Elokuvan traileri.

Klo 20 Orion: Transamerica
Duncan Tuckerin ohjaama draama vuodelta 2005, Helsinki Priden ja KAVIn esityssarjaa.

Perjantai 26.6.

Klo 16 Lasipalatsi: Nuorten Priden leffailta
Leffailtaa edeltää tutustumista näyttelyihin yms, elokuvana Let My People Go! (2011), traileri. Tapahtumalle ei ole merkattu yläikärajaa.

Klo 18 Orion: Euroviisujen sing along
Ei varsinaisesti elokuvatapahtuma, mutta elokuvateatterissa. Euroviisuja vuosikymmenten varrelta yhteislaulutapahtumassa.

Klo 19:30 Orion: A World of Difference/Se on vaan koko maailma
Uuden kotimaisen, transsukupuolisuutta käsittelevän lyhytdokumentin ensi-ilta, paikalla tekijöitä.

Klo 18 & 20 Andorra: Vinokinon Pridekino
Ensimmäisessä näytöksessä Arkistojen helmiä III esitetään lyhytelokuvia. Klo 20 alkava näytös on alankomaalainen rikoskomedia Queen of Amsterdam (2013), traileri täällä.

Sunnuntai 28.6.

Klo 17 Makamik: Cruel and Unusual
Queersaatio-viikon elokuvanäytös. Veikkaan, että kyseessä on tämä dokumentti.

Klo 18 Orion: Cabaret
Bob Fossen musikaaliklassikko vuodelta 1972, Helsinki Priden ja KAVIn esityssarjaa. Näytös on dress-along eli elokuvan mukaiseen pukeutumiseen kannustetaan.

Klo 19:15 & 21:45 Kino Engel: Pride ja Ollaan vapaita
Helsinki Priden kävijöille ilmaiset näytökset alkuvuodesta ensi-illan saaneesta brittielokuvasta sekä elokuussa ensi-iltansa saavasta kotimaisesta uutuudesta. Lisätiedot näytöksistä Priden Facebook-päivityksessä.

Queer-klassikko Nuori kapinallinen Orionissa to 18.6.

Nicholas Rayn Nuori kapinallinen (Rebel Without a Cause, 1955) on paitsi keskeinen teos teinielokuvan varhaiskaudelta, myös homoelokuvan klassikko. Elokuva esitetään Orionissa juhannuksen alla torstaina 18.6. klo 21.

Biseksuaalin näyttelijä Sal Mineon esittämän Platon homoseksuaalisuus oli peiteltyä valkokangasta turmelukselta varjelleen Haysin koodin aikakaudella, mutta salailu tuskin hämäsi edes aikalaisia. IndieWiresta löytyi giffeillä kuvitettu, mainio artikkeli aiheesta: "But while Plato’s sexuality is only hinted at, the writing’s on the wall and it’s outlined in glitter: baby gurl is driving a Vespa, has a picture of Alan Ladd in his locker and he idolizes Jim with an almost naked abandon."

Mineon Plato (vas.) ja James Deanin Jim Stark elokuvassa Nuori kapinallinen.

Mina Laamon Matka minuksi vielä Kinopalatsissa

Huhtikuussa ensi-iltansa saanut Mina Laamon ohjaama dokumenttielokuva Matka minuksi (2015) esitetään vielä kahdesti Kinopalatsissa. Näytösajat eivät ole parhaat mahdolliset – huomenna pe 5.6. klo 10:35 ja ti 9.6. klo 14:10.

Synopsiksesta: "Matka minuksi on elokuva Juuliasta, Laurasta ja Ellistä, jotka pitävät omasta elämästä kertovia muoti-, masennus- ja pro-anoreksia-blogeja internetissä." Täällä DocPoint-festivaalin aikaan tehty Nyt-liitteen juttu elokuvasta.

Lisäksi Laura Poitrasin Citizenfourista on vielä näytökset su 7.6. ja ma 8.6. Kinopalatsissa sekä to 11.6. Kino Engelissä. Arabian Kino Sherylissä esitetään huomenna pe 5.6. klo 19:30 ilmaiseksi Orna Ben Lulun puolituntinen lopputyöelokuva Ei paluuta: "Dokumenttielokuva on katsaus nuoren pakolaisen identiteettiin kahden valtion välillä."

Sodankylän elokuvajuhlat 10.–14.6.

Pieni katsaus pääkaupunkiseudun ulkopuolelle Sodankylään, jonne monet etelän cinéfiilitkin vaeltavat ensi viikolla. Naisnäkökulmasta ohjelmistossa on muutama kiinnostava tapaus.

Kansainvälisten vieraiden joukossa on puolalainen Malgorzata Szumowska, jolta nähdään kolme elokuvaa. Uusin on erinomainen kuolemista ja luopumista ruumiillisuuden kautta käsittelevä Body (2015), joka toi Szumowskalle parhaan ohjaajan palkinnon Berlinalesta. In the Name of... (2013) on hyvin toteutettu tarina homoseksuaalista katolisesta papista. IMDb:n mukaan varhaisempi Stranger (2004) kertoo 22-vuotiaasta raskaana olevasta naisesta.

Mia Hansen-Løven dj-tarina Eden (2014) on musiikkielokuvaohjelmistossa, traileri täällä. Vieraana festivaaleilla on ranskalainen Auberi Edler, jolta nähdään dokumentti Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvasta. Kotimaisilta naisohjaajilta mukana on lyhytelokuvia, mm. Cannesissa nähty Salla Sorrin Ainahan ne palaa sekä Risto Jarva -palkittu Sanna Liljanderin Onni.

Uuden elokuvan helmet -sarjassa nähdään Lucie Borleteaun Fidelio, Alice's Journey (2014), joka esittelytekstin mukaan tuo "naisellisen tuulahduksen" lajityyppiin "meri, laiva ja miehistö" – mitä ikinä se tarkoittaakin. Traileri täällä.  

Berlinalen kokeellisemmasta Forum-sarjasta poimittu Ella Manzheevan The Gulls (2015) taasen "tavoittaa Euroopan ainoan buddhalaiskansan elämänmuodon pienessä kylässä Kaspianmeren länsipuolella". Traileri täällä.

Queer-näkökulmaa oletettavasti löytyy ohjaajamuotokuvia esittelevästä sarjasta, jossa on tarjolla saksalaisohjaaja Rainer Werner Fassbinderistä kertova Fassbinder: To Love Without Demands (2015, O: Christian Braad Thomsen). Legendaariselta ohjaajalta nähdään myös addiktioteemainen Veronika Vossin kaipuu (1982).

Helsinki Pride 22.–28.6.

Kahlasin läpi Helsinki Priden ohjelmiston ja poimin sieltä elokuvatarjonnan, joka onkin kiitettävän runsas. Alla on lisäksi listattu muutama muu tärppi kyseiseltä viikolta.

Lisäksi heti alkuun täytyy mainostaa Pinkkimustan blokin Queersaatio-viikkoa, joka on Priden kanssa päällekkäin. Tarkkaa ohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta "työpajoja, elokuvia, bailausta" kuulostaa jo aika hyvältä!

ELOKUVAT

Tiistai 23.6.
Klo 17 Andorra ja Dubrovnik: Homona Venäjällä
Elokuvanäytös ja keskustelutilaisuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanteesta naapurimaassamme, järjestäjänä Amnestyn Suomen osasto.

Keskiviikko 24.6.
Klo 16:30 Eurooppasali: Sateenkaari sukupolvelta toiselle
Sukupolvia koskevan keskustelun yhteydessä esitetään Reel in the Closet -dokumentti. Elokuvan traileri.

Klo 18 Andorra: Beyond Gay
Kanadan suurlähetystön järjestämä näytös pride-juhlinnan merkitystä kansainvälisesti käsittelevästä dokumentista. Elokuvan traileri.

Klo 20 Orion: Hääjuhla
Ang Leen draama vuodelta 1993, Helsinki Priden ja KAVIn esityssarjaa.

Torstai 25.6.
Klo 15 alkaen Kiasma: Minä ja Mapplethorpe
Kiasman Robert Mapplethorpe -retrospektiivin liittyvä päivä, klo 19 esitetään dokumentti Black White + Gray: A Portrait of Sam Wagstaff and Robert Mapplethorpe. Elokuvan traileri.

Klo 20 Orion: Transamerica
Duncan Tuckerin ohjaama draama vuodelta 2005, Helsinki Priden ja KAVIn esityssarjaa.

Perjantai 26.6.
Klo 16 Lasipalatsi: Nuorten Priden leffailta
Leffailtaa edeltää tutustumista näyttelyihin yms, elokuvana Let My People Go!

Klo 18 Andorra: Vinokinon Pridekino
Ohjelmaa ei ole vielä julkaistu.

klo 19:30 Orion: A World of Difference/Se on vaan koko maailma
Uuden kotimaisen, transsukupuolisuutta käsittelevän lyhytdokumentin ensi-ilta, paikalla tekijöitä.

Sunnuntai 28.6.
Klo 18 Orion: Cabaret
Bob Fossen musikaaliklassikko vuodelta 1972, Helsinki Priden ja KAVIn esityssarjaa.

Lisäksi

QUEER-FEMINISTINEN TOIMINTA
Ma klo 11–23 Queer-feministinen toimintapäivä Oranssilla

TANSSI
Ti klo 18 Voguing & waacking -työpajat Tanssikoulu DCA:lla

RUNOUS
Ti klo 19 Runoextaasi Unskalla

KUVATAIDE
Ke klo 17 Sinebrychoff goes queer 

TEATTERI
To klo 19 ja pe klo 19 Muutama sana Ullasta Valtimonteatterissa

BILEET
Pe klo 20 Fag You! Kutosella (feat. Peijakas-dj:t!)

CHEERLEADING
Su 15 Radical Cheerleading m/s Illusialla

VALOKUVA
Koko viikon Kallion kirjastossa: Celebrating Resistance
Koko viikon Halkoliiterillä: Anna-Stina Treumund

YHTEISÖLLISYYS, NÄKYVYYS
Tvättlina

Televisiossa: dokumentti Mai Zetterlingistä

Tuttava vinkkasi, että SVT Playssä on katsottavana tuntinen dokumentti ruotsalaisohjaaja Mai Zetterlingistä (1925–1994). K Special: Regissören – en film om Mai Zetterling on katsottavissa myös Suomesta käsin aina 18.11. saakka (ohjelmaan saa ruotsinkielisen tekstityksen). Ilmeisesti ohjelma on ollut hiljattain Yle Femmalla myös, mutta valitettavasti ei ole nähtävissä Areenalla.

Zetterling aloitti uransa näyttelijänä ja siirtyi ohjaamaan 1960-luvun alussa. Pitkän elokuvan debyytti oli huikean hieno Älskande par (1964), joka esitettiin viime kesänä Orionissa. Siinä kuvataan eritaustaisten naisten elämää, suhteita ja yritystä vapautua sovinnaisen yhteiskunnan kahleista tavalla, joka tuntuu tuoreelta ja tarkkakatseiselta vielä näin 50 vuotta myöhemminkin.

Googlaamalla löytyi Zetterlingistä The New York Timesin muistokirjoitus vuodelta 1994 ja SFI:n sivuilta biografia (ruotsiksi). 

John Watersin Cry-Baby pe 29.5. Orionissa

Yksi lapsuuteni suosikkielokuvista, Cry-Baby (1990), esitetään perjantaina 29.5. Orionissa dress along -näytöksenä. Elokuva kuuluu John Watersin tuotannossa Hairspray-menestyksen jälkeiseen kauteen. Vaikka se on ehkä yleisöystävällisempi kuin monet hänen aiemmista elokuvistaan, siinä on vahvasti yhä mukana hänen mahtava, seksimyönteinen, normeja rikkova tyylinsä.

Ennen kaikkea elokuva on jäänyt mieleen herkullisen näyttelijäkaartin ansiosta. Keskeisenä sydänkäpynä on tietysti Johnny Depp, mutta erityisesti ihailen jengin ihania drape-naisia Kim McGuire (Hatchet Face), Ricki Lake (Pepper) ja Traci Lords (Wanda). Tämä alkutekstijakso esittelee hilpeällä tavalla roolihahmot ja johdattelee elokuvan maailmaan. (Siitä muuten tulee mieleen jollain tapaa myös maailman parhaan tv-sarjan intro.)