tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kesäkuussa Helsinki Pride ja A Moment in the Reeds

A Moment in the Reeds tulee ensi-iltaan Suomessa perjantaina 29.6., sopivasti Helsinki Priden aikaan. Kyseessä on suomalaisen, lontoolaistuneen Mikko Mäkelän ohjaama queer-elokuva, joka kertoo lomillaan Pariisista kotiseudulleen palaavasta Leevistä. Isänsä mökillä hän kohtaa remppahommiin palkatun Tareqin, ja miesten välillä leimahtaa intohimo.


Elokuva sai ensi-iltansa jo viime syksynä merkittävällä BFI London Film Festivalilla ja se esitettiin alkuvuodesta myös Göteborgin festivaalilla, jossa näytöspaikan saa vain muutama suomalaiselokuva vuosittain. Suomalaisen levittäjän löytymisessä oli hankaluuksia, joten tekijät päättivät hoitaa asian itse. Jaoinkin jo Facebookissa Hesarin jutun, joka on tehty viime viikolla kotimaisessa festariensi-illassa Sodankylän elokuvajuhlilla.

Helsingissä ennakkonäytös torstaina 28.6. on jo loppuunmyyty; muut näytösajat selviävät lähempänä ensi-iltaa. Näillä näkymin elokuva tulee Helsingissä valkokankaille vain Finnkinolla.

Helsinki Pride -viikolla on joitakin elokuvanäytöksiä – tai varmaan paremminkin videonäytöksiä, sillä luulen että mikään näistä esityksistä ei tule elokuvateatteriformaatilta. Vinokinon Pridekino on jo maanantaina 25.6. Lyhytelokuvanäytöksessä esitetään viime vuonna ilmestyneitä elokuvia Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Australiasta.

Loisto Setlementti ry:llä on 12–28-vuotiaille suunnattu, epämääräisesti vielä tällä hetkellä esitelty Elokuvailta tiistaina 26.6. Pohjoismainen kulttuuripiste esittää 20-vuotisjuhlanäytöksenä Lukas Moodyssonin Fucking Åmålin niin ikään tiistaina 26.6.

Kulttuuritarjonnan puolelta voin suositella Pride-viikon museo-opastuksia, joille olen osallistunut useana vuonna. Niitä voi hakea Helsinki Priden ohjelmistosivulta.


Virallisen ohjelmiston ulkopuolelta voin suositella elokuvateatteri Orionin Jatkoaika-sarjassa nähtävää God's Own Countrya. Brittiläinen romanttinen draama, yksi viime vuosien parhaista homoelokuvista, sai ensi-iltansa viime vuonna. Nyt kesällä sitä voi tarkastella rinnakkaisteoksena A Moment in the Reedsin kanssa: molemmissa on kyse pienellä paikkakunnalla tapahtuvasta kohtaamisesta maahanmuuttajan ja paikallisen miehen kesken. Pohdittavaa voi löytyä esimerkiksi elokuvien erilaisista loppuratkaisuista.