Perjantain Nyt-liitteen menosivuilta laskin 54 nimikettä, jotka pyörivät tällä elokuvaviikolla (siis 9.–15.10.) elokuvateattereissa. Osa näistä on enää hyvin rajoitetusti esillä, mutta luku on silti aika hyvä. Mutta jos on kiinnostunut queer-tarinoista, monipuolisista naishahmoista tai ylipäänsä normeja rikkovasta ihmiskuvasta, valikoima kapenee huomattavasti.
Itseäni ilahduttanut queer-tarina löytyy Peter Greenawayn elokuvasta Eisenstein in Guanajuato, joka on poistumassa ohjelmistosta. Hieman sentimentaalinen, mutta melko vetävästi kuvattu The Imitation Game on näköjään edelleen nähtävissä Kino Engelissä. Toisella brittiläisellä tositarinalla Pridella on myös pari esitystä Tikkurilan Bio Grandissa. Näiden molempien ansiona voi pitää queer-historian nostamista laajempaan tietoisuuteen.
Siinäkö ne olivat? Aika lailla siinä. Kaikkea en tietenkään ole nähnyt, ja on toki elokuvia, joiden sivujuonteista löytyy, no, sanotaan sitä vaikka queer-sensibiliteetiksi. Kävin läpi Filmikamarin sivuilta myös loppuvuoden ensi-illat ja ei kovin lupaavalta näytä. Ainoa silmään sattunut on Mika Kaurismäen Tyttökuningas (Girl King), kansainvälinen tuotanto, joka kertoo normeja rikkoneesta Ruotsin kuningatar Kristiinasta. Ensi-ilta on merkitty 11.12.
Elokuvan on käsikirjoittanut kanadalainen Michel Marc Bouchard, joka ollut käsikirjoittajana queer-elokuvissa Lilies sekä Tom à la ferme. (Jälkimmäinen noista on yksi viime vuosien suosikkejani, mielestäni ohjaajansa Xavier Dolanin paras.) Kaurismäen valinta Tyttökuninkaan ohjaajaksi sen sijaan on yllättävä: hänellä ei ole juurikaan kokemusta epookista saati naistarinoista. Odotuksia ei nosta trailerikaan, joka saa elokuvan näyttämään pompöösin televisioelokuvamaiselta. The Hollywood Reporter on arviossaan tyly.
Vuoden vaihteen jälkeen odotukset nousevat, kun palkintokauden elokuvat alkavat pyöriä teattereissa. Todd Haynesin Carol, joka arvioiden mukaan on varsin onnistunut, on odotetuimpien joukossa. Suomen ensi-iltapäivää ei ole vielä tiedossa.
Jos ei queer-näkökulmasta ole tämän enempää tarjolla, niin mitä muuta feministikatsoja voisi elokuvateattereissa valita? Suosittelen kahta dokumenttia, jotka ovat toimivia teatterielokuvia ja joista voi myös löytää yhtäläisyyksiä. Molemmissa on kyse taiteilijoista, joilla on vahva intohimo omaa taiteenlajiaan kohtaan, ja molemmissa on runsaasti intiimiä kuvamateriaalia päähenkilöistään.
Lisäksi molemmat käsittelevät kuuluisuuden hintaa ja erityisesti julkisuudessa olevia naisia kohtaan asetettuja paineita. Toinen selvisi skandaaleistaan ehjin nahoin, toisen paparazzien jahti tappoi – tai ainakin se tulkinta puskee elokuvasta vahvasti läpi. Kyseessä ovat siis Ingrid Bergman – omin sanoin ja Amy.
Psykologisesti rikkaita naispäähenkilöitä löytyy muun muassa elokuvista Ida, jota on veivattu jo helmikuulta asti, sekä Kaukana maailman menosta, joka kylläkin keskittyy vahvasti heteroromanssiin. Jälkimmäisen elokuvan lähdeteoksen, Far from the Madding Crowd -kirjan, tunteva ystäväni pahoitteli, että filmatisoinnissa on häivytetty yhteiskunnallinen analyysi, mutta itselleni elokuva kyllä toimi sellaisenaan, korkean tuotantoarvojen pakahduttavana epookkimelodraamana. Elokuvaa katsoessa ajattelin, kuinka hienoa on että tällaisia historiallisesti naisten arvostamia ja siksi halveksuttuja lajityyppejä pidetään elossa.
Mad Max: Fury Roadin feministisyyttä on mielestäni liioiteltu pahasti julkisuudessa, mutta onhan se ilahduttavaa nähdä toiminnallinen naispäähenkilö viihdyttävässä toimintaelokuvassa. Tämäkin on tosin poistumassa ohjelmistosta eli kannattaa pitää kiirettä, jos sen haluaa nähdä valkokankaalta.
Vasta ensi-iltaan tulleen Saara Cantellin Onnelin ja Annelin talven sen sijaan ennättää varmasti nähdä. Kotimaisilla lastenelokuvilla on mennyt vuosia jo varsin hyvin, joten pitkää ikää tällekin jatko-osalle voi ennustaa. On ensisijaisen tärkeää, että näitä tyttötarinoita tehdään, ja laadukkaasti. Tämä elokuva on muuten tähän mennessä mainitsemistani ainoa, jonka on ohjannut nainen.
Syksyn aikana naisohjaajien teoksia on näillä näkymin tulossa vain muutama – ei mikään ihanteellinen tilanne siis. Ruotsalaisen Sanna Lenkenin Pieni siskoni (Min lilla syster) on sisarustarina, joka käsittelee itsetuntoa, teini-iän alkamista ja syömishäiriöitä. Siitä seuraavalla viikolla ilmestyy Angelina Jolie Pittin ohjaama ja käsikirjoittama parisuhdedraama Meren äärellä (By the Sea, traileri), jossa hän esiintyy yhdessä miehensä Brad Pittin kanssa.
Paljon olisi siis tehtävää, että kaupallinen elokuvateatteritarjonta monipuolistuisi. Käykää siis katsomassa näitä harvoin tarjolle tulevia "pienen yleisön" elokuvia, tukekaa epäkaupallisia tapahtumia ja vaatikaa parempia elokuvia teattereihin!
